18.05.2013 / Taivalkoski

18.05.2013 Kuvattu kohti etelää. Vasemmalle menevä raide on toinen Telatekille menevistä raiteista.

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Joni Jurmu
Kuvasarja: Taivalkosken rata
Lisätty: 18.05.2013 17:46
Muu tunniste
Rautatieinfra: Merkki
Sijainti: Linjalla
Vuodenajat: Kevät

Kommentit

18.05.2013 19:56 Mika Hakala: Et ole varmaan kysellyt edes shellin baarista, milloin intressit VR:n kanssa sahalla loppuivat? Se olisi jossain määrin tuottanut tonttuja per km sitä varten luotuihin infrastruktuureihin. Rautatie on samanmoinen politiikaltantaan kuin maantie. Niiden on palveltava maata ylläpitävää teollisuutta ja kaiken maailman kehäradat ovat turhuke, koska liput löytyvät Hurstin muropaketista.

Onneksi demari-lehti lakkaa kohta tulemasta siihenkin puljuun kun kilpailutus vie leväperäisesti hommiaan hoitaneelta operaattorilta muutoin johtajain palkat.
18.05.2013 22:16 Joni Jurmu: Kuulin että jonkin verran olisi vielä 2004 vuonna sahan tuotteita kuljetettu rataa pitkin, mutta määristä en osaa sanoa mitään. Minäkin vähän luulen että VR hinnoitteli itsensä pihalle. Aikoinaan myös Telatekin tuotteita rataa pitkin kuljetettiin, nykyisin siellä tehdään muita tuotteita, laivan potkureita jne. Mustavaaran malmeja kuljetettiin myös vuosikymmenen ajan. Jää nähtäväksi aukeaako Mustavaara vielä. Mutta ei sekään taida riittää radan peruskorjaamiseen... Nykyisin kun radan täytyy tuottaa valtavasti...

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!