Elias Murto: Pendolinon S29 törmäys hirveen Lamminkoskella

Lauantaina 1.10.2022 Pendolino S29 Helsingistä Ouluun törmäsi hirveen Parkanon pysähdyksen jälkeen lähellä Lamminkoskea.

Matkustamoon ei törmäystä huomannut muusta kuin lattian alta kuuluvasta kolinasta. Aluksi vaikuttikin siltä, että juna jatkaa matkaansa ilman isompia ongelmia. Vauhti kuitenkin hidastui ja lopulta juna pysähtyi. Konduktööri kuulutti keulaan osuneesta hirvestä ja kertoi jarruihin tulleen vikaa.

Jonkin ajan päästä tuli uusi kuulutus, jossa konduktööri kertoi ettei juna pysty jatkamaan matkaa eteenpäin. Kuljettaja yrittää ajaa toisen pään ohjaamosta takaisin Parkanoon. Kovin hyvin ei juna liikkunut sinnekään päin, ja niinpä se pysähtyi muutaman metrin jälkeen. Konduktööri kuulutti, että Tampereelta tulee vararunko.

Vararunko (Sm3 + Sm3) lähti Tampereelta tunnuksella MV 10405 määränpäänä Lamminkoski. Pian kuitenkin kolaroinut Pendolino pääsi liikkeelle hitaasti kohti Parkanoa. Aikaa oli kulunut noin puolitoista tuntia Lamminkosken lähistöllä. Internetyhteys oli huono sillä seudulla, joten tilanteen seuraaminen Juliasta oli hidasta ja VR:n sivuille ei päässyt ollenkaan.

Noin kahden tunnin päästä kolarista vaurioitunut Pendolino pääsi palaamaan takaisin Parkanoon. Siellä juna päästi ensin ohitse pohjoisesta tulevan Intercityn, joka oli joutunut odottamaan Kuivasjärven paikkeilla radan vapautumista.

Noin klo 23 saapui vararunko (Turun S 910) paikalle. Etummainen yksikkö irrotettiin ja S29 matkustajat siirtyivät siihen. Tähän asti kaikki matkustaja olivat olleet melko rauhallisia, mutta vararungossa vallitsi aluksi täysi kaaos ja viidakon laki. Moni valtasi itselleen paikan lähimmästä vaunusta mihin oli sattunut nousemaan, paikan oikea omistaja taas ryntäsi seuraavaan vapaaseen paikkaan jne.

Itse kävin kuvaamassa kolaripendolinon keulan ja palailin sitten pahimman ruuhkan jälkeen omalle paikalleni Extra-luokkaan - jossa jo istuikin joku toinen. Ja hänen paikallaan joku toinen jne. Heistä kumpikaan ei olisi millään halunnut siirtyä. Kun huomautin, että juna on aivan samanlainen kuin edellinenkin ja matkustajat on samoja, niin eiköhän jokaiselle ole oma paikka. Hetken jo pelkäsin että tulee turpiin, mutta hiljalleen mutisten alkoivat ihmiset lähteä etsimään paikkaansa. Joku valitti, ettei tiedä mikä vaunu mikäkin on. Kuinkahan hän on ylipäätään koskaan osannut junassa omalle paikalleen...

Hetken päästä jo konduktöörikin kuulutti, että paikat ovat samat kuin edellisessä junassa. Ja muutaman minuutin päästä vielä uudelleen sama.

Vararunko lähti kohti pohjoista, kun radan tarkastajat olivat saaneet kolaripaikan tutkittua. Seinäjoelle vararunko-S29 saapui lähes kaksi ja puoli tuntia myöhässä.

kuva
Seinäjoki asema

Seinäjoelle S 29 saapui vararungolla vähän ennen puoltayötä. Koska myöhästyminen oli yli 2 tuntia, päätin kokeilla hakea VR:ltä...
2 kommenttia
01.10.2022 Elias Murto
kuva
Parkano

Onnettomuusjunan S29 vararungoksi saapui Tampereelta aamun S 910 Tampere -​ Turku.
Ei kommentteja
01.10.2022 Elias Murto
kuva
Parkano

Noin klo 23 saapui vararunko Tampereelta. Etummaiseen yksikköön siirtyivät matkustajat rikkoutuneesta junasta S 29. Takimmainen yksikkö jäi...
Ei kommentteja
01.10.2022 Elias Murto
kuva
Välillä Parkano–Lamminkoski

Lähes loppuunmyyty Pendolino S 29 jäi hirvikolarin vuoksi yli 2 tuntia myöhään aikataulusta, mutta matkustajat olivat ainakin...
Ei kommentteja
01.10.2022 Elias Murto
kuva
Parkano

Pendolino S 29 törmäsi hirveen Parkanon ja Lamminkosken välillä ja seisoi lähellä Lamminkoskea noin kaksi tuntia ennen kuin pääsi...
Ei kommentteja
01.10.2022 Elias Murto

Hakuehdoilla löytyi 5 kuvaa

Kommentit

02.10.2022 22:37 Rainer Silfverberg: Kiitos ihan mielenkiintoisasta kuvauksesta. Hirvet ovat ongelma kaikissa Pohjoismaissa sekä tie- että rautatieliikenteelle. Telkkarista tuli äsken eka jakso ohjelmasarjasta "Junamatkat ylhäältä päin" ja ohjelma ei ole ollenkaan niin pöljä kuin nimen perusteella kuvittelisi. Jakso käsitteli Norjan Bergenbanenia ja haastateltiin myös rautatieläisiä. Jakson lopussa esitettiin biologien teorioita miksi hirvet eivät pelkää junaa. Hirvet eivät koe junaa ja rautatietä saalistajaksi eivätkä ilmeisesti näe junaa kun se tulee kohti. Ratkaisuksi on ehdotettu laite joka sijoitetaan radan varteen josta lähtee ääntä jos lähettyvillä on hirviä. Ääni mitä hirvet eniten pelkäävät on ihmisten ääni!
02.10.2022 22:55 Jorma Toivonen: Erittäin hieno kommentointi Eliakselta tapahtumasta (kuvineen). Mm. tämä on rautateiden todellista arkea.
(Käyttäjä muokannut 02.10.22 23:00)
03.10.2022 18:07 Elias Murto: Kiitos kommenteista! Minulta jäi tuo tv-ohjelma katsomatta, mutta onneksi tulee uusintana vielä pari kertaa. Täytyy yrittää jatkossa muistaa katsoa joka jakso.

Näitä kuvia lisätessä huomasin, että junasta S 29 ei ollut vielä ainuttakaan kuvaa vorgissa!

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!