Pauli Ruonala: Tanskassa kesällä 1999

Perjantaina 25.6.1999 klo 16.40 lähti retkibussi Volvo/Kutter 8 vuodelta 1978 (kyljessä 'Sundqvist, Åland') linja-autoasemalta Katajanokalle. Retken järjestäjäksi oli esitteessä merkitty Lange Tours, virallinen järjestäjä oli SLHS. Retken bussiohjelmasta oli selostus Hetkussa 3/1999. Tällä retkellä kaikki olivat innokkaita bussiharrastajia, koska EU:ssa tuli 1.6.1999 voimaan sääntö, jonka mukaan ulkomaanliikenteen bussilla täytyy aina olla mukana liikennelupa ja ajopiirturi, paitsi jos kyseessä on yksityinen tai vain yhdistyksen jäsenten käytössä oleva bussi. Missään SLHS:n bussissa ei ole ajopiirturia. Siksi ennen laivaan nousua kaikille jaettiin laivalippujen lisäksi Suomen Linja-autohistoriallisen seuran jäsenkortit. Viking Linen Mariella saapui juhannuspäivänä la 26.6. Tukholmaan, josta ajettiin läpi Ruotsin. Ensimmäinen kohde oli Torpan automuseo. Helsingborgin lähellä katseltiin paikallisen harrastajan keräämiä busseja. Lautta Tanskan puolelle lähti klo 20.10. Majoitus Scandic-hotellissa Hvidovressa.
Jatkoin Tanskanmatkailua samana kesänä tutustumalla Kööpenhaminan seudun henkilöliikenteeseen 30.7.-3.8.1999. Matkustin lentäen koska juna-laiva-juna-lippu olisi tullut yhtä kalliiksi. Sarjassa on lomamatkakuvia ja tietoja mitä kuvien kalustolle on tapahtunut matkan jälkeen. Kuvissa näkyy vain henkilöliikennettä, koko matkalla näkyi vain yksi tavarajuna. Kööpenhaminan alueella ei ollut enää teollisuutta, joka käyttää rautatiekuljetuksia. Nykyjään Kööpenhaminassa näkyvät tavarajunat ovat läpikulkuliikennettä Saksasta Ruotsiin. Ulkomainen tavaraliikenne on lisääntynyt, Saksan rajan ylitti 2001 noin 50 tavarajunaa päivässä ja nykyjään 70 junaa.

kuva
Kööpenhamina, Tanska

Sunnuntaiaamun ensimmäinen kohde oli HT-​museo (Islevdalvej 119, Rødovre) HT-​bussifirman tallirakennuksessa. Takapihalla oli...
2 kommenttia
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Hvalsø, Tanska

Matkalla poikettiin Hvalsøssä katsomassa museojunaa, joka odotti klo 12.16 lähtöä matkalle Hvalsø-​Holbæk. Kuvausrintama valmistautuu...
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Hvalsø, Tanska

Museojuna on lähtenyt Holbækiin. Hvalsø -​ Holbæk-​museojunaliikennettä harjoitti D-​maskinegruppen, jonka vetureista on nyt...
1 kommentti
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Hvalsø, Tanska

Kuvassa museojuna matkalla Holbækiin. Kun juna oli lähtenyt, huomattiin että osa joukosta puuttui. Kuljettajamme soitti matkapuhelimella junaan...
1 kommentti
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Tølløse, Tanska

Matkalla Holbækiin noutamaan museojunalla matkaavia pidettiin kuvauspysäys Tølløsen asemalla. Kuvassa DSB:n lähiliikennejuna aseman...
3 kommenttia
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Tølløse, Tanska

Tølløsen aseman kääntöpöytä, OHJ:n MX-​dieselveturi, lähiliikennejunan ohjausvaunu. Dieselveturin numeron täytyy olla 102, koska...
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Tølløse, Tanska

OHJ:n MX 101-​dieselveturin valmisti Nohab 1961, ostettu DSB:ltä 1987. Tyypistä käytetään yleisnimitystä GM-​dieselveturi, koska...
2 kommenttia
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Tølløse, Tanska

OHJ:n dieselveturi MX 103 lähiliikennevaunujen edessä. Veturin valmisti Nohab 1961, ostettu DSB:ltä 1987.
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Holbæk, Tanska

OHJ:n moottorijuna MF 1023 Holbækin asemalla, lähimpänä liitevaunu nro 1123. Valmistaja ADtranz, Tanska 1997. Yksikössä on kaksi vaunua,...
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Holbæk, Tanska

DSB:n dieselveturi ME 1501 lähiliikennejunassa Holbækin asemalla. Valmistaja Henschel 1981, poistettu käytöstä 2015 ja siirretty Odensen...
2 kommenttia
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Skjoldenæsholm, Tanska

Holbækin jälkeen seuraava kohde oli Skjoldenæsholmin raitiomuseo. Museolle tultaessa noustaan ensin portaita pitkin lipunmyyntikojulle, sitten...
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Skjoldenæsholm, Tanska

Raitiovaunu OS 12, entinen A/S Odense Sporvej (ASEA 1913), työn alla raitiomuseon vaunukorjaamossa. Raitiomuseon nettisivun mukaan tämä ei ole...
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Skjoldenæsholm, Tanska

Entinen Kööpenhaminan raitiovaunu 275 (Scandia 1907) ja muita raitiomuseon vaunukorjaamossa.
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Skjoldenæsholm, Tanska

Perävaunut KS 1065 (Københavns Sporveje, vuodelta 1947) ja KS 1321 (Københavns Sporveje, Scandia 1914) raitiomuseon pihalla.
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Skjoldenæsholm, Tanska

Københavns Sporvejen raitiovaunu KS 100 (N. Larsens Vognfabrik 1901) raitiomuseon pihalla. Vaunussa on oman aikansa viimeisintä tekniikkaa,...
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Skjoldenæsholm, Tanska

Entinen DSB:n ratakuorma-​auto (tanskaksi 'motortrolje') 136 ei ole varsinainen museoesine, sillä siirrellään raitiovaunuja museoalueella.
1 kommentti
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Ison-Beltin silta, Tanska

Skjoldenæsholmista matka jatkui länteen yli uuden Ison-​Beltin sillan, joka on yhdistetty rautatie-​ ja maantiesilta. Rautatie...
Ei kommentteja
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Lillebæltbroen, Tanska

Ison-​Beltin sillan jälkeen ylitimme Lillebæltbroen-​sillan, vuodelta 1970. Sillalta näkyi usvan seassa vanha Vähä-​Beltin...
1 kommentti
27.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Flensburg, Saksa

Sateinen aamu Flensburgissa. Kaksi paikallisjunaa pysähtyi asemalla. Päivän ohjelma alkoi käynnillä paikallisessa ruokakaupassa. Suklaa ja...
4 kommenttia
28.06.1999 Pauli Ruonala
kuva
Herning, Tanska

Aabenraan koritehtaan jälkeen seuraavana Billund ja Legoland. Suurin osa matkalaisista lähti Legolandiin, myös kuljettajamme kuultuaan että...
Ei kommentteja
28.06.1999 Pauli Ruonala

Hakuehdoilla löytyi 54 kuvaa

Kommentit

10.10.2023 14:14 Jarno Piltti: Kiinnostava kuvasarja, kiitos!
11.10.2023 14:48 Esa J. Rintamäki: Olihan kiva ja mielenkiintoinen kuvasarja! Kiitos.

Vanhoja ex-SJ rälsbusseja (Dadelaskar) ei tainnut enää näkyä missään.
11.10.2023 20:06 Hannu Peltola: Todella mielenkiintoinen kuvasarja! Tanskassakin on rautatieliikenne muuttunut 24 vuodessa.
13.10.2023 12:52 Pauli Ruonala: Suurin osa Tanskan yksityisrautateistä osti käytettyjä ruotsalaisia lättähattuja, Kööpenhaminan seudulla eli Sjællannissa niitä ei enää näkynyt. Oli kaksi rautatietä jotka eivät ostaneet lynettejä niiden tullessa 60-70-luvulla vaan jatkoivat ruotsalaisten lättien käyttöä, molemmat Jyllannissa:
Lemvigbanen (VLTJ, Vemb-Lemvig-Thyborøn Jernbane) osti 3 lynetteä uutena 1983 ja muutaman käytettyinä mutta jatkoi silti ruotsalaislättien käyttöä. V. 1999 VLTJ:llä oli vielä kaksi, D16 ja D17, vara- ja museoliikennevaunuina.
Vestbanen (VNNJ tai VNJ, Varde-Nørre Nebel Jernbane) osti 2 lynetteä uutena 1983 ja yhden käytetyn. V. 1999 VNJ:llä oli vielä 3 ruotsalaislättää käytössä.
13.10.2023 13:40 Eljas Pölhö: Ensimmäiset Lynetit tulivat Tanskaan huhtikuussa 1965 (LJ, 3-vaunuisia Ym+Yp+Ys) ja viimeinen maaliskuussa 1988 (SB, 2-vaunuisen junan toinen vaunu onnettomuudessa tuhoutuneen tilalle). Vuosina 1983-1988 valmistuneilla on sekä Düwagin että Scandian valmistusnumerot.
13.10.2023 16:22 Esa J. Rintamäki: VLTJ:n ruotsinlätistä:

YBM D16: ex SJ Y7 nro 1252 (vuodelta 1959): Se oli tarkastettu Örebron konepajalla joulukuussa 1979, kun sen A-pää oli vaurioitunut (oli sattunut vaihtotyökäpsäys Kalmarissa huhtikuussa 1979) kolarissa. Lemvigbanen osti sen 4.12.1979. YBM 14:n (ex SJ Y6 828 vuodelta 1953) vetämänä se saapui Tanskaan seuraavassa tammikuussa. Vaunu korjattiin, maalattiin ja numeroitiin ennen liikenteeseen asettamista marraskuussa 1980. Tammikuussa 1982 YBM D16 kolarivaurioitui pahasti, palasi korjattuna liikenteeseen saman vuoden toukokuussa. Se hylättiin vuonna 2006 ja myytiin yksityishenkilölle.

VLTJ:n YBM 17:ksi oli merkitty kolme eri ruotsinlättää.

YBM 17 (1) oli SJ:n Y6 nro 756. Se tuli Tanskaan vuonna 1973, hylättiin 1977 ja romutettiin 1985.
YBM 17 (2) taas oli SJ:n Y6 nro 1103. Tanskaan vuonna 1977 ja hylättii 1994.
YBM 17 (3) oli OHJ:ltä ostettu S 48 (ex SJ Y6 nro 997, tullut Tanskaan 1980). VLTJ osti sen 1994. Hylätty 2006 ja myyty yksityiselle.

VLTJ:llä oli myös ostettuna OHJ S 49 (vuonna 1994). Se hylättiin 1995 ja myytiin Skinnebusgrupp Himmerlandille. Romutettu v. 2001. OHJ S 49 oli entinen SJ Y6 nro 1012, joka oli tullut Tanskaan vuonna 1981, OHJ:lle.

Mitä muihin tanskanruotsinlättiin tulee, niin Svenska Motorvagnsklubben osti VLTJ YBM 13:n vuonna 1988. Se oli ollut ex SJ Y6 nro 773.
Tanskaan se oli tullut 1973.

VNJ:n kaksi säilynyttä vaunua MB 52 ja 53 myytiin Tanskan rautatieseuralle (DJK) vuonna 2000. Ne ovat seisomassa Marslevissa. (Olivat ex SJ Y6 nrot 780 ja 769.)

MB 54 (ex SJ Y6 nro 776) myytiin DJK:lle ja romutettiin vuonna 2001. Tanskaan se oli tullut 1973.

Tässä tällainen historiapläjäys kirjoista:

Svenska Motorvagnsfordon i Danmark (1988)
Rälsbussar från Svenska Järnvägsverkstaderna och deras samtida (2008)
Svenska Rälsbussar (2017)

Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!