Metallinen ratapölkky?

[[Tunnus poistettu]]

Kuusamon kenttäradalta löysin liitekuvan mukaisen metalliesineen. Tarkemmin ottaen Vanttaja ykkösen ja Vanttaja kakkosen välistä, läheltä pienen puron ylittävän sillan jäänteitä. Otin tämän pölkyn "matkamuistoksi" kenttäradalta, kun näitä ei kai montaa ole ja onhan tuo hieno ja erikoinen matkamuisto. Ei varmaan ketään haittaa jos metsän keskeltä tuollaisen ottaa

Levyn leveyttä en ole ehtinyt mitata (että täsmääkö kenttäradan raideleyteen) mutta selkeästi se vaikuttaisi metalliselta ratapölkyltä. Tosi ohut ja kevyt pölkyksi, onkohan käytetty korvaamaan yksittäisiä hajonneita pölkkyjä tai sitten tällainen on ollut esimerkiksi vaa'an, opastimen tms kohdalla? Levyn reunoissa on maahan päin taitetut reunat ja kiskot on ilmeisesti kiinnitetty muttereiden väliin. Osaako joku kertoa lisää näistä metallipölkyistä jos tää edes on sellainen, tai muuten valottaa asiaa?

[Robert Sand]

Ratapölkyn olet löytänyt. Metallisia ratapölkkyjä ovat yleisesti käytetty kenttäratojen rakentamiseen. Rataelementtejä on tehty jossain ja sitten viety junalla asentamispaikalle missä ne ovat asenettu rataan. Vähän kuin pienoisrautatien kiskot. Metallisia ratapölkkyjä voi vielä ostaa. Ainakin turvetehtaat Saksassa käyttää niitä edelleen.

Tässä kaksi firmaa mistä voi ostaa niitä:
http://www.lmg-nord.de/schwerpunkte.php
http://www.ssb-schienensysteme.de/bildergalerie.php

[[Tunnus poistettu]]

Kiitos tiedoista Robert!

[Robert Sand]

Upouudet metallipölkyt erääällä turvetehtaalla Saksassa.

[Reino Kalliomäki]

Olen kuvitellut, että metalliset ratapölkyt kuuluivat vain kenttäradoille. Esim. RLR tehtiin ensin hevosvetoisena näistä elementeistä. Siirryttäessä höyrykäyttöön tehtiin ns. Kallelan metsäratahaara tästä materiaalista (kiskopaino 5,5 kg/m). Kun radalla oli pieni 0.6.0ST "Jekke", niin sillä ajettiin haaralle. Kun se myytiin Mjösundiin, alettiin käyttää isompia vetureita talviaikaan. AM kertoi metallisen ratapölkyn taipuneen keskeltä niin ylös, että lumiauran kärki tarttui siihen, aiheuttaen aikamoisen yllätyksen.
Koin myös yllätyksen tarkistaessani asiaa vanhasta oppikirjasta: Knauer, Eisenbahnbau (1909). Sen mukaan teräspölkkyjä käytettiin melko yleisesti "oikeilla" rautateillä. Rautaisen eduksi puiseen nähden mainitaan mm.: Parempi käyttövarmuus, parempi raideleveyden ja kiskon kallistuksen pysyvyys, säilyttää asentonsa paremmin , pitempi käyttöikä... Haittoja mainitaan: Vaatii enemmän pengermateriaalia, roudan suurempi vaikutus, vaikeampi topata, "kovempi" kulku...
Aluksi kalliimpi, pitkällä jänteellä halvempi.
Kerrotaanpa sivu- ja satamaraiteilla käytetyn pitkittäisiäkin "pölkkyjä".

[Tapio Nikula]

Käydessäni vuonna 1989 Sambiassa ja Zimbabwessa en nähnyt muita kuin teräspölkkyjä. Lienee Afrikan olosuhteissa aika heikkoja kestämään puupölkyt. Kreosoottipölkky kuulemma maistuu paikallisille muurahaisvintiöille. CCA-kyllästetyt pölkyt kyllä veisivät hengen termiiteiltä, mutta ne olivat kalliita. Käytettiin siis teräspölkkyjä ja näkemäni junat olivat aika mahtavia, vaikkakin raideleveys oli vain 1067 mm. Jopa Livingstonesta länteen lähtenyt hyvin vähäliikenteinen pätkä oli varustettu teräspölkyillä. Ja mainittakoon vielä, että Livingstonen ja Lusakan asemilla seisoi parikymmentä garrattia kylmänä, osa oli "tuplaristoja" ja osa "tuplapekkoja". Livingstonessa on Sambian rautatiemuseo, jossa kannattaa vierailla, jos niille seuduille eksyy.

[Pekka Porkkakoski]

VR:llä oli kaakonsuunnalla testissä näitä. Ööh, rousk rousk ... Ööh, jossakin Kaipiaisten suunnalla ... pohjoisella raiteella.... Ööh... 1990-luvulla.

[Simo Virtanen]

Vielä 2000-luvulla olen tuollaisia nähnyt Saksassa käytettävän aivan normaalissa liikennekäytössä olevalla radalla. Ei toki mikään päärata, mutta säännöllistä liikennettä kuitenkin.

[Pauli Ruonala]

Pieni yleiskatsaus Saksasta. Rautaisia ratapölkkyjä alettiin käyttää Saksassa 1880 tienoilla ja 1909 31% Saksan ratapölkyistä oli rautaisia. Parhaaksi ratapölkkymalliksi osoittautui teräslevystä tehty kourumalli, joka laitettiin raidesepelin päälle kouru alaspäin. Sepeli täytti kourun ja piti pölkyn sivusuunnassa paikallaan. Puinen lahosuojattu ratapölkky kesti siihen aikaan 30-40 vuotta, rautaisen pölkyn laskennallinen kestoikä oli 60 vuotta, käytännössä lyhyempi. Rautaisen pölkyn etuja olivat pitempi kestoikä, erityisesti pääradoilla ja suurta akselipainoa käytettäessä, ja kun pölkky poistettiin käytöstä sillä oli vielä romuarvoa. Lisäksi kaikilla seuduilla ei ollut saatavana riittävän suuria tukkeja ratapölkkyjen raaka-aineeksi. Rautapölkkyjen käyttöön oli myös poliittisia syitä. 1920-luvulla Saksan terästehtailla oli menekkivaikeuksia ja valtio tuki niitä ratapölkkyhankinnoilla aina 1939 asti, jolloin Saksan terästeollisuuden koko kapasiteetti varattiin asetuotantoon.
Rautapölkkyjen huonoja puolia olivat korkeampi hinta ja melutaso. Tietyillä kemiallisen teollisuuden paikkakunnilla, kuten Ruhrilla, happosateet ruostuttivat pölkyt nopeasti. Jos vaunu suistui raitelta ja alkoi kulkea pölkyillä, rauta- ja betonipölkky meni helposti poikki, puupölkkyyn tuli vain kolhuja. Pääratojen ulkopuolella niiden käyttö ei ollut taloudellista, Saksan yksityisrautatiet käyttivät vain puupölkkyjä.
Betonisia ratapölkkyjä alettiin kokeilla Venäjällä jo 1914, Saksassa 1942. Sodan jälkeen Saksan terästehtaiden kapasiteetti ei riittänyt rautapölkkyjen valmistukseen ja kun kapasiteettia taas oli, oltiin siirrytty betonipölkkyihin. DB:n eli Länsi-Saksan rautateiden pölkyistä oli 1950-l alussa 44 % ja 1978 20% rautaisia.