Juha Toivonen
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 35
|
|
« : Joulukuu 25, 2020, 17:19:41 » |
|
Lue lisää veturista
Vuoteen 1920 asti Vetuurit tilattiin Saksassa erillisillä rautateillä (Sachsen, Baijeri, Baden jne.), mikä johti laajaan valikoimaan veturikalustoa. Huhtikuussa 1920 valtion rautateiden (Reichsban) perustamisen aikaan maassa oli yli 270 erilaista veturia. samaan aikaan eri teillä oli merkittynä samat veturit eri sarjoissa, kuten Venäjällä ennen vuotta 1912. Veturitalouden järjestyksen palauttamiseksi Reichsban alkoi työstää vetuvien konekirjoitusta ja standardointia, ja vuodesta 1925 lähtien se on ottanut käyttöön kaikille rautateille kaksinumeroisen veturien nimeämissarjan ja kunkin sarjan yleisen numeroinnin. Se oli tällaisilla vetureilla ja pääsi Neuvostoliiton rautateille suuren isänmaallisen sodan aikana pokaalina ja sen valmistumisen jälkeen - korvauksilla.
Saksassa toimivista 1-5-0-rahtivetureista ensimmäiset Neuvostoliittoon vuonna 1943 päästyneet olivat sarjan 52 veturit. Vuonna 1952 viestintäministeriö muutti televisiossa, TL:ssä ja TE:ssä olevien sarjojen 52, 42 ja 50 nimityksiä pitäen vetureissa Saksan rautateiden numeroinnin (T-kirjain merkitsi pokaalia ja toista kirjainta - sarjaa neuvostoveturia, lähellä uudelleennimetyn veturin vetoparametreja).
Sarjan 52 ensimmäinen höyryveturi rakennettiin Borzigin tehtaalla syyskuussa 1942, ja tammikuusta 1943 lähtien näiden vetuurien valmistus alkoi monissa saksalaisissa veturintehtaissa ja joissakin Saksalaisten hallitsemilla tehtailla, kuten Skodan tehtailla Plzenissä. 52-sarjan veturien numerot vaihtelivat 001:stä 7794:ään, ja numerot vuosilta 1850–2027 annettiin Vetureille, joissa oli Genschelin tehtaan tarjousnumerot. Yhteensä 52-sarjan vetuvia valmistettiin noin 6,5 tuhatta. Kirjallisuudessa niitä kutsuttiin usein "sotavetureiksi".
Vuonna 1939 rakennettu 50-sarjan veturi otettiin lähtötyypiksi 52-sarjan veturin suunnittelussa. Veturisarjassa 52 kuljettajan laatikko suljettiin joka puolelta, paineöljyt laitettiin koppiin, kattila ja sylinterit eristettiin lasipuuvillalla. Toisin kuin 50 sarjan vetureista, 52 sarjan vetureista puuttui vedenpuhdistin, vedenlämmitin, hinauskiilat, ohjauskorkit jne. Veturi vaati 50-sarjan veturiin vain 220 kiloa kuparia 7 tonnin sijaan. Aiemmista 6 000 osasta lakkautettiin noin 1 000 ja remontoitiin 3 000. Monet kookkaista osista tehtiin taontaleimoilla ja hitsaamalla (esim. pitkän matkan).
52-sarjan veturit olivat suhteellisen pieni pinta-ala ritilästä (3,92 m2)ja pieni määrä uuneja (6,9 m3). Sen vuoksi nämä veturit, jotka toimivat tyydyttävästi korkealaatuisten hiilien osalta, alensivat huomattavasti lämpöominaisuuksiaan perinteisillä heikkolaatuisten hiiliseosten avulla, joita käytettiin menestyksekkäästi esimerkiksi CO- ja L-sarjan vetureissa, joiden pinta-ala oli 6 m2.
Joissakin 52-sarjan vetureissa oli 80 mm paksu tankokehys, toisessa osa - levykehys, jonka sivupinnan paksuus oli 30 mm. Yhdelle mallille valetut oikean- ja vasemmanpuoleiset sylinterit olivat vaihdettavissa. Krauss-Helmholtz-vaunun tyyppiin tehdyn etukärryn takapää oli saranisesti kytketty carterin alaosaan, joka oli ripustettu etuketjun akselin sisähattujen välisen liukumisen laakereille.
Neuvostoliiton rautatiet sodan aikana ja sen jälkeen saivat noin kolmanneksen tuolloin rakennetuista 52 sarjan veturista. Lisäksi Ivano-Frankovskin veturinkorjauslaitokselle koottiin sodan jälkeen 36 TE-sarjan veturia vaurioituneiden veturin osista. Nämä veturit saivat numerot 8001 tai enemmän.
Kun veturit muutettiin 1524 mm:n radaksi ja niiden jatkotoiminta oli käynnissä, niihin tehtiin useita suunnittelumuutoksia. Jäykät kultasepät korvattiin erityisesti I.O.Trofimovin liukujärjestelmillä, ohjaustulppilla, nostureilla lämminpesua ja höyrykattilan puhallusta varten (Everpatting-nosturit), mäntien poikkileikkausrenkailla, kolmella uunissa kiertävällä putkella. Jälkimmäinen lisäsi kattilalämmityksen haihtuvaa pintaa 177 : stä 192,5 m: iin 2.
Jo ennen TE-sarjan vetuerien käyttöönoton aikana yhdelle niistä (nro 215) tehtiin lyhennetyt testit VNIIIT:n koerenkaalla. Vuonna 1953 instituutti teki te6410-veturin täydelliset vetolämpötestit, jotka oli päivitetty TC MPS:n suunnittelutoimiston projektiin. Testit ovat tuottaneet positiivisia tuloksia.
TE-sarjan veturit toimivat valkovenäläisten, lokakuun, Baltian, Lvivin ja muiden maan länsiosan rautateiden parissa. Kun he tulivat sähkö- ja dieselvetoon, heidät poistettiin junasta ja valmistettiin 70-luvun puolivälissä. Osa päärautatietöiden loppuunsaattan saattaneille vetureille siirtyi teollisuudelle, ja Noin 700 veturia lähetettiin Itä-Euroopan maiden 1435 millimetrin raiteiden rautateille.
Matkustajaliikenteessä toimineen TE:n vetureilla oli vihreä väri.
(Pientä kehittämistä on googlen kääntäjässä vielä...)
|
