Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Kolme karhunpentua jäi junan alle ja kuoli  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Mikko Ketolainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 101


« : Lokakuu 02, 2024, 16:35:05 »

Kolme karhunpentua jäi junan alle ja kuoli

Kolme karhunpentua kuoli jäätyään junan alle Kolhossa.

Kolme karhunpentua jäi junan alle ja kuoli. Onnettomuus tapahtui tiistaina 1. lokakuuta Mänttä-Vilppulan Kolhossa. Juna matkasi Orivedeltä Haapamäkeä kohti.

Poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän paikan päälle kello 23.32. Ilmoituksen mukaan karhuemo oli ylittänyt radan noin 500–1 000 metriä ennen perässä tulleita pentuja.

Poliisin lisäksi tapahtumapaikalle saapui riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apua.

Karhunpennut löytyivät kuolleena aamuyön tunteina. Kahden pennun raadot löytyivät junaradalta, kolmannen ratapenkalta. Kuolleiden pentujen tarkasta iästä ei ole toistaiseksi saatu varmuutta, mutta poliisitiedotteen mukaan pennut olivat alle kaksivuotiaita. Raadot toimitetaan Eviralle tutkittavaksi.

Emokarhusta ei ole sittemmin tehty havaintoja. Poliisin mukaan ei ole viitteitä siitä, että karhuemo olisi loukkaantunut tilanteessa eikä siten ole vaarana, että loukkaantunut karhu olisi ihmisille vaaraksi.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/70fc5179-f08c-4229-906e-5f1c78503a22

Vissiin HDM 429 ollut tuo juna.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Kolme karhunpentua jäi junan alle ja kuoli  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina