Henkilökuvaus Hyvinkää-Karkkila rautatien asemapäälliköstä Lennart Virtasesta

[Hannu Siitari]

Högforsin tehtaan ansiomerkkien jakojuhlassa loppiaisena 1966 kolme henkilöä sai ansiomerkin 50-vuotisesta palveluksesta yhtiössä. Yksi heistä oli Hyvinkään – Karkkilan rautatien Hyvinkään asemapäällikkö Lennart Virtanen. Loppuosa kirjoituksesta ”Kolme kultamitalimiestä”, Kymi-Yhtymä henkilökunnan julkaisu nro 1, helmikuu 1966. Kirjoitus päättyy mielenkiintoiseen toteamukseen. ”Hyvinkään–Karkkilan rautatieliikenteen loppumista on moneen kertaan ennustettu, mutta rata on jatkuvasti osoittautunut välttämättömäksi ja pyörät pyörivät edelleen.” Liikenne päättyi syksyllä 1967.
KOLME KULTAMITALIMIESTÄ
. . . .
Kolmatta mitalimiestä emme löytäneet Karkkilasta, vaan meidän oli mentävä Hyvinkäälle saakka. Matka olisi oikeastaan pitänyt tehdä Högforsin omalla junalla ja kaiken lisäksi tavaravaunujen välissä seisoen kipakasta pakkasesta huolimatta. Niin joutui aikanaan Lennart Virtanen työskentelemään kulkiessaan junamiehenä Hyvinkään ja Karkkilan väliä. Alamäissä oli jarrutettava, jottei juna olisi riistäytynyt liialliseen vauhtiin, asemalla ja lastauspaikoilla taasen hypättävä kytkemään vaunuja junaan tai erottamaan niitä. Virtasella oli talvisin kyllä yllään lämmin turkki, jonka harmaa, tuuhea karva oli runsaan kymmenen sentin pituinen. Tuolloin elettiin kuulun kamariherra Linderin aikaa. Tämä suunnattoman suuren Kytäjän kartanon omistaja, ylimys ja liikemies oli tuonut turkit rautatiensä junamiehille jostakin kaukaa Venäjänmaalta.
    Lennart Virtanen varttui aikuiseksi tuossa Linderin valtakunnassa. Hän syntyi Kytäjällä, joka silloin kuului Nurmijärven pitäjään. Työskenneltyään jonkin aikaa sahalla hän siirtyi alkuvuodesta 1917 rautatielle junamieheksi. Kapearaiteisella rautatiellä oli tuohon aikaan paljon liikennettä. Tehtaalta ei kylläkään tullut valutavaraa päivässä kuin vaunu tai pari, mutta halkoja ja sahatavaraa oli kuljetettavana sitä enemmän. Kytäjän kartanon sahalle ja laajoihin metsiin virtasi miehiä lähipitäjistä ja kauempaakin. Suurimmillaan oli kartanon metsätöissä puolitoistatuhatta miestä ja puolituhatta hevosta. Halkopinoja oli asemilla ja lastauspaikoilla sekä pitkin radan vartta. Hyvinkäällä halot jouduttiin lastaamaan uudelleen ja kuljettamaan pääasiallisesti Helsinkiin. Sinne vietiin myös maitoa ja muita elintarvikkeita. Koko luoteinen Uusimaa eli, kehittyi ja vaurastui tämän radan ansiosta.
Kamariherran aikoja muistellessaan Virtanen kertoi, että Linderillä oli oma matkustajavaunu. Se oli varustettu suurilla ikkunoilla ja sitä nimitettiinkin lasivaunuksi. Se oli jaettu kahteen puoliskoon, II:een ja III:een luokkaan. Edellinen oli tietenkin herraa ja hänen vieraitaan varten, jälkimmäinen herran palvelijoita varten, joita hänellä oli matkoillakin mukanaan puolisen tusinaa. Linderin vaunua ei liitetty tavalliseen aikataulun mukaiseen sekajunaan, vaan se kulki aina omana salonkijunanaan.
Lennart Virtanen menestyi hyvin rautatiellä. Junamiehestä hän yleni konduktööriksi ja 10 vuoden rautatieläispalveluksen jälkeen hänestä tuli Kytäjän aseman hoitaja ja muutama vuosi myöhemmin hän siirtyi radan suurimmalle väliasemalle Läyliäisiin samanlaiseen tehtävään. V:sta 1951 hän on ollut kapearaiteisen toisen päätepisteen Hyvinkään asemapäällikkönä.
Suuresti ovat rautatien asiat Virtasen puolen vuosisadan palvelusajan kuluessa muuttuneet. Matkustajaliikenne on loppunut, samoin puutavaran kuljetus, mutta Högforsin Tehtaan tuotannosta edelleenkin noin puolet kuljetetaan tätä omaa rautatietä pitkin lastattavaksi Hyvinkäällä valtionrautateiden vaunuihin. Huomattava osa tehtaan raaka-aineista kuljetetaan päinvastaiseen suuntaan. Vuotuinen kuljetus nousee noin 50 000 tonniin, josta 'siviililiikennettä' on 25 prosenttia. Hyvinkään—Karkkilan rautatieliikenteen loppumista on moneen kertaan ennustettu, mutta rata on jatkuvasti osoittautunut välttämättömäksi ja pyörät pyörivät edelleen.