Kuka tahansa (vaikka sinä) veturia ajamaan

[Tuukka Ryyppö]

Kaikkea ne sveitsiläiset...
http://www.sbb.ch/freizeit-ferien/tagesausfluege/ideen-freizeit.angebotdetail.tagesausfluege-erlebnisreisen-fuehrerstandsfahrten-fuehrerstandsfahrten_rhb.html kertoo, että maksamalla hieman rahaa pääsee ajamaan ihan oikean junan ihan oikeaa veturia ihan oikealla rataverkolla ihan oikeita vaunuja ihan normaalissa liikenteessä.
Mukana on veturinkuljettaja jonkinlaisena luotsina ja ilmeisesti hätäjarrunpainajana. Voipi olla monelle vorkkaajalle osa unelmalomaa, ihan luvallisesti vieläpä ja hintaakin tulee alle 700 euroa

Ajamaan pääsee kahdeksi tai kahdeksi ja puoleksi tunniksi.
Tässäkö seuraava tehokeino alentaa rautateiden työvoimakustannuksia?

[Jimi Lappalainen]

Mitä jos sairastaa diabetestä?

[Roope Prusila]

Mitä jos sairastaa diabetestä?

tai jos on toinen silmä sokea ja muutenki näkö vähä huono

[Ville Hautamäki]

Roopen kysymyksestä tulikin mieleeni; pitääkö Suomessa VR:llä olla aivan ns. täydellinen ihminen että pääsisi vekiksi. Itellä ku on nää rillit niin pääseekö kuinka helposti veturinkuljettajaksi jos ei ole myöskään mikään täydellinen näkö?

[Lauri Uusitalo]

Vaikea kuvitella matkaan kuuluvan kovinkaan paljon ohjaamista. Englanninkielisessä matkakuvauksessa paino on sanoilla "cab-view ride".

[Jarno Korhonen]

Ei tuo tarjous taida kuitenkaan olla ihan siellä pääradan ytimessä. Tuo Rhätische Bahn on semmoinen "semi-juna", pienempi kalusto, kapeampi raideleveys ja ratakin taisi mennä vaan tiettyjen kaupunkien väliä. Joskus nuorena tuli matkustettua tuolla radalla ja tällainen muistikuva jäi, nokkelammat korjatkoon tarvittaessa.

[Nikolas Peippo]

Tuolta voi lueskella vaatimuksia: http://www.trafi.fi/filebank/a/1318490217/d82c3a705904529174d3e3960fd88845/238-505-Terveydentilavaatimukset_ja_terveystarkastukset_(TEV).pdf

[Topi Lajunen]

Itellä ku on nää rillit niin pääseekö kuinka helposti veturinkuljettajaksi jos ei ole myöskään mikään täydellinen näkö?

Ylläolevasta linkistä tosiaan nämä jutut selviävät, mutta tässä vielä näkövaatimuksista suoraan:

Jos rillien diopteriarvot on välillä -8—+5, ja yhteisnäkö laseilla korjattuna (tai tietysti ilman) on 1.0 ja huonommassa silmässä 0.5, niin kaikki ok. Lisäksi näössä ei saa olla muita "ihmeellisyyksiä", kuten värisokeutta, kaksoiskuvia, häikäisyherkkyyttä, hämäränäköongelmia.

Terveisin: rillipää.

[Juhani Pirttilahti]

Itellä ku on nää rillit niin pääseekö kuinka helposti veturinkuljettajaksi jos ei ole myöskään mikään täydellinen näkö?

Ylläolevasta linkistä tosiaan nämä jutut selviävät, mutta tässä vielä näkövaatimuksista suoraan:

Jos rillien diopteriarvot on välillä -8—+5, ja yhteisnäkö laseilla korjattuna (tai tietysti ilman) on 1.0 ja huonommassa silmässä 0.5, niin kaikki ok. Lisäksi näössä ei saa olla muita "ihmeellisyyksiä", kuten värisokeutta, kaksoiskuvia, häikäisyherkkyyttä, hämäränäköongelmia.

Terveisin: rillipää.

Kyllä tuonne veturiin tosiaan pääsee silmälasien kanssa.

Merenkulun puolella (tosin ilmeisesti vain Suomessa) on oli tiukempi vaatimus, että yhteisnäön pitää olla ilman laseja 0.8 ja huonommassa silmässä 0.5. Siellä ei käy laseilla korjattu näkö.

EDIT: Näitä merenkulun vaatimuksia onkin lievennetty 1.4.2013 lukien: nyt kelpaa yhteisnäkö 0.1 ilman silmälaseja ja laseilla korjattu yhteisnäkö 0.5 on hyväksyttävää.

[Kimmo T. Lumirae]

Veturinkuljettajilla oli aiemmin erilaiset, hieman tiukemmat näkövaatimukset, mutta ne EU-harmonisoitiin käsittääkseni samalle tasolle raskaan maantieliikenteen vaatimusten kanssa. Pitkäaikaiset sairaudet, kuten hoitotuloksia sitkeästi vastustava verenpaine, diabetes ja jotkut vastaavat estävät ammatissa toimimisen. Kokonaan toinen juttu on koulutukseen pääseminen: kun kahtakymmentä aloituspaikkaa kohden on tuhat hakijaa, niistä on helpohko poimia fiksut, rauhalliset, paineensietokykyiset ja muuten ammattiin sopivat hakijat. Tässäkin asiassa on painopiste muuttunut vuosikymmenten mittaan ja sen huomaa selvästi; vuoden 2000 jälkeen koulutetut "uudet" kuljettajat ovat fiksua ja motivoitunutta porukkaa jokseenkin jokaikinen. Kovin erikoisille persoonille ei enää taida olla tilaa vaan kaikki valetaan siihen samaan: ole tarkkana - tarvittaessa toimi nopeasti - toimi aina oikein -muottiin.

Tuo sveitsiläisten "matkailutuote" tosiaan näyttäisi sisältävän ihan selvää ajamista ja ammattilaisen mukanaolo mainitaan tietenkin erikseen. Rhätische Bahn on, kuten tuonne onnettomuusketjuun juuri kirjoitin, se on Graubündenin kantonin "valtionrautatiet", koska ko. kantoniin ei tule kuin lyhyt pätkä liittorautateiden rataa ja sekin päättyy Churin kaupunkiin (kantonin pääkaupunki), josta alkavat nämä RhB:n radat, jotka ovat siis 1000 mm:n raideleveydellä, sähköistettyä ja kauko-ohjattua rataa sepelöitynä ja betonipölkyin, sn noin 100. Eli koon puolesta tuollainen kaksikolmasosaa-rata. Veturit ja vaunut ovat kapeampia ja matalampia, mutta paikoin hyvinkin moderneja taajuusmuuttajavetureita jne. Ratojen yhteispituus on 384 km wikipedian mukaan; se on noussut hieman mm. Vereina-tunnelin avaamisen myötä. Tunneleita rataverkolla on 84, siltoja vaatimattomasti 383, ja suurin kaltevuus on 45-70 promillea rataosasta riippuen.

Olisihan tuo tällaisen RhB-harrastajan toivelistalla varsin korkealla

[Tehanu Tapola]

Kun tarkkaan luin tuon kuvauksen, niin saksaksi kuin englanniksikin, siellä luvataan lähinnä pääsy ohjaamoon, selostus, kartat, muistokuvat ja sertifikaatit, mutta ei sitä että saa oikeasti kuljettaa junaa. Se puoli jäänee enemmän kokemukselliseksi - "me tehtiin se yhdessä" vaikkakin kuljettaja on se, joka käyttää hallintalaitteita, mutta hän selittää koko ajan mitä tapahtuu.

SBB on tarjonnut samaa Gotthardin radalla. Onneksi ehdin vielä silloin kun RABe 4/4 -moottorivaunut olivat vielä käytössä - niissä oli kaksi istumapaikkaa kuljettajan vieressä ja niihin sai mennä vapaasti istumaan, ihan normaalilipulla, vaikkapa Interraililla! Moni ei vain uskaltautunut. Oli mahtavat maisemat!

[Miro Salo]

Löytyy USA:n puolella monestakin rautatiemuseosta/turistirautatieltä vastaavaa, sekä sitten muutamia jossa pääsee ihan oikeasti kuljettamaan veturia.. "Railroad engineer for a day". Tosin lähinnä ratapihalla alhaisilla nopeuksilla.

E: Ja linkkisivun perusteella onnistuu Puolassakin, sekä Briteissä useammassa paikassa.
http://www.railroaddata.com/rrlinks/Engineer_Experience_Programs/

[Robert Sand]

Jopa Minkiöllä on ollut tällaista ratapihajelua Schömalla. Vuonna 2005 kävin siellä ja pääsin koeajamaan. Hieno veturi on!

[Martin Hillebard]

Puolassa on ainakin yksi varikko, johon on edelleen sijoitettuna höyryvetureita arkiajoon; nostalgia- tai perinne -juttu sinänsä mutta ne vetävät päivittäin ihan tavallisia henkilöjunia työ- ym. matkalaisineen. Asiaan kuuluu että harrastajat saavat "leikkiä" veturinkuljettajaa ihan oikeasti, Mukana on tietenkin ammattilainen joka opastaa mutta asian harrastaja ajaa itse.
     Meille vanhoille staroille se ei ehkä olekaan erityisen vaikeata, mutta nuorempien pitää ensin saada pikakurssi siitä, kuinka valtaventtiiliä käsitellään, puhumattakaan tehonsäätölaitteesta. Ammattimainen lämmittäjä hoitaa kattilan ... se on taito johon harjaantuminen on ottanut aikansa, niin kauan kuin rautateitä on ylipäätään ollut olemassa.
     Itse tiedän TEORIASSA kuinka rakennetaan hyvä tuli arinalle, mutta toisaalta minulla ei ole aavistustakaan kuinka vedensyöttölaitetta injektoria käytetään. Eli missä järjestyksessä niitä vipstaakeja kuuluu käännellä.
     Olisipa kivaa oppia...

[Kimmo T. Lumirae]

Puolassa on Wolstynin (ällään vino poikkiviiva) varikko (saksaksi muuten Wollstein) ollut erityisasemassa jo 1980-luvulta lähtien. Kun muualla Puolassa höyryjen käyttö lopetettiin, Wolstynistä siirrettiin pois dieseleitä ja ne korvattiin höyryillä; mitähän mahtoivat käyttäjät ajatella?    Wolstynistä syntyi elävä museo, jolla oli päivittäisessä, oman varikon ajossa useita höyryvetureita lämpimänä ja josta ajettiin lukuisia junapareja päivän mittaan höyryllä kesät talvet.

Kävimme paikan päällä muistaakseni 1994, eikä silloin ollut muistaakseni ainakaan näkösällä yhtäkään dieseliä ja höyryjä oli lämpimänä kolme. Iloinen tallipäivystäjä myi meille muutaman markan hintaisen varikkolipun, joka oikeutti oleskelemaan alueella.

Tästä museaalinen puoli lienee hieman kehittynyt ja mukaan on tullut mm. tämä Martinin mainitsema höyryajelu ja ties mitä kaikkea muuta. Wolstyn ei ole juuri minkään valtatien varrella, mutta käynti kannattaa, niin kauan, kun siellä vielä tämän tapaista toimintaa on. http://www.thewolsztynexperience.org/

Martin, kertomasi on yksi varmaan monista asioista, mistä tiedät paljon minua enemmän: tiedän, miten höyryveturin hallintalaitteet vaikuttavat laitteistoon ja käsittääkseni osaan käsitellä veturia ja ajaa junaa, mutta tässä välissä on höyryveturintuntijan tieto, mikä minulta täysin puuttuu: miten se hemmetin vehje saadaan todellakin liikkeelle ja vetämään 

[Uwe Geuder]

Juu, lipputuotteen kuvauksessa painopiste on näköala ja elämys. Veturin ajamisesta ei ole sanaakan. Raide on jopa UNSECO:n maailmanperintö.

Tuo Rhätische Bahn oli tällä viikolla uutisissa, kun maavyöry oli peittänyt radan ja 2 vaunua oli syöksyä rotkoon, onneksi sitten kuitenkin jääneet kiinni puihin.  http://www.tagesanzeiger.ch/panorama/vermischtes/Schweres-Zugunglueck-in-Graubuenden/story/26901922  (huomaathan, että ensimmäinen kuva on oikestaan 38 kuvan sarja)

En ole ottanut selvää, onko onnettomuus tapahtunut samalla radalla jossa tarjotaan niitä ohjaamomatkoja. Ymmärtääkseni suuri osa Rhätische Bahnin verkosta sijaitsee samantyypisessa maisemassa.