Olisiko syynä se, että VR:ssä vasen käsi ei tiedä mitä oikea käsi puuhastelee ja poliittinen omistajanohjaus on täysin saamaton?!
Käytännön esimerkki: Tälläkin hetkellä VR mainostaa etusivullaan edullisia Ennakkolähtöjä. Toisin sanoin, mitä aikaisemmin lipun ostat, sitä halvemmalla pääset. Samaan aikaan toisaalla, esimerkiksi Helsinki-Tampere välille mainostetaan ennakkolähtöjä alkaen 9 euroa. Edelleen, kolmannesta paikasta löytyy Helsinki-Tampere hintakalenteri.
No niin, katsotaanpa hintakalenteria. Pikaisesti katsottuna ajanjaksolla 16.11. (viikko 47) - 27.12. (viikko 52) halvin matkan hinta näyttäisi kalenterin mukaan olevan 12 euroa, ja tämäkin riippuu siitä minä aamun, päivän tai illan periodina matkan tekee. Katsos, nykyisin junamatkustaminen on tieteellisen tarkkaa. Kohta varmaan hinnoittelun tarkasteluväli lasketaan varttitunneissa (= tuntikvarttaaleissa), jotta oltaisiin kaluston käyttöasteen ja voiton maksimoinnin suhteen "ajan hermolla". Silti, eipä näytä matkaa irtoavan luvatulla 9 eurolla koko tarkasteluajanjaksona, vaikka matkustaisi vasta yli kuukauden päästä.
Hieman haiskahtaa kuluttajan vedätykselle. Ihan oikeesti, ei kykene/pysty ymmärtämään, mitä eroa matkustajan kannalta on kulkea maanataina ja keskiviikkona samalla junavuorolla samaan aikaan, kun lippujen hinnat on pyöräytetty päivän hintaruletin läpi arvalla. Jos toisena päivänä sama matka maksaa enemmän herää kysymys, mitä lisäarvoa matkustaja saa maksaessaan enemmän toisena päivänä tehdystä saman tasoisesta, samassa junavuorossa ja samaan aikaan tehdystä matkasta ?
Näyttää siltä, että VR ei ole vieläkään oppinut, että venkoilemalla ja matkustajia aliarvioimalla se tekee hallaa vain ja ainoastaan itselleen. Onneksi Helsinki-Tampere välillä kulkee myös express-busseja, joiden kyydissä näyttäisi pääsevän halvemmalla, eikä tarvitse katsoa yhtä räikeää ja poukkoilevaa "päivän" lentoyhtiöhinnoittelua.
Jos kyseessä olisi yksityinen firma, omistaja olisi jo aikoja sitten laittanut koko ykkösketjun vaihtoon samoin kuin pahimmat markkinointia ja hinnoittelua hämmentämässä olleet säätäjät. Mutta, koska kyse on valtion firmasta, jota valtion omistusohjaus ei omistajana saa kontrolliin, silloin vastaava vedätys on mahdollista. Nähtäväksi jää, kuinka kauan pelleily tulee jatkumaan, ja joku vihdoin älyää viheltää pelin poikki. Sen verran näyttää ripeältä toiminnalta, että sitä ennen aurinko ehtii sammumaan
Kyllä siinä into junalla matkustamiseen vähenee tehokkaasti, kun koskaan et voi olla varma, mitä matka seuraavalla kerralla maksaa.