Toukokuun alussa v. 1909 konekonttorin 1 lk koneinsinööri A. Th. Örnhjelm (Axel Theodor Örnhjelm) ilmoitti konetirehtööri A. W. Torénille (Anders Waldemar Torén) antaneensa laatia projektipiirustukset profiiliraudasta ja galvanoidusta aaltopellistä rakennettaville vaunuille Helsingin kaupungin kaatopaikkakuljetuksia varten. Syöpymisen estämiseksi vaunujen lattia ja seinät aina 1 m korkeudelle tuli päällystää asfaltilla. Vaunujen sivuovet tuli tehdä tavallista leveämmiksi jotta latriiniastoiden lastaus vipulaitteella sujuisi esteettä.
Vaunujen puhdistus tapahtuisi vesisuihkulla, ja voitaisiin olettaa vaunujen pysyvän hajuttomina.
Vuosien ajan oli Helsingin kaupungin puhtaanapitolaitos käyttänyt joukkoa katettuja tavaravaunuja roskien sekä katu- ja käymäläjätteiden kuljettamiseen Malmin kaatopaikalle. Vaunut oli kiinnitetty tähän käyttöön päällystämällä niiden lattiat asfalttikerroksella. Oli kuitenkin käynyt ilmi, ettei se riittänyt vaunujen suojaamiseksi, sillä jäteastiat vuotivat ja märkää jätettä heitettiin jopa sellaisenaan, siis ilman astioita, vaunujen seiniä vasten, minkä seurauksena seinät varsin nopeasti lahosivat ja vaunut jouduttiin suhteellisen lyhyessä ajassa uudelleenrakentamaan.
Vaunuista leviävän vastenmielisen lemun vuoksi oli ollut vaikeaa, jopa mahdotonta, saada konepajan työntekijöitä vaunuja korjaamaan. Näiden olosuhteiden vuoksi Örnhjelm oli määrännyt laadittavaksi uuden vaunutyypin projektipiirustukset.
Näistä aaltopeltivaunuista ei tainnut kuitenkaan tulla mitään?
Puukoristen Gpl-vaunujen käyttö Malmin kaatopaikkakuljetuksiin jatkui kuitenkin ainakin 1930-luvulle. Ks.
http://vaunut.org/kuvat/?tt=11&i1=Gpl