Yksi vanhalle radalle rakennettu uusi on Oitti (seisake). Kun se avattiin muistaakseni 1995, niin entinen Oitti jäi olemaan, mutta sai uuden nimen Hausjärvi. Rataosan liikennepaikat siis lisääntyivät. Liikennepaikkahaku on jotenkin hassu näiden suhteen eli antaa vaikeaselkoisen tuloksen.
Tosin siirto taisi olla puolisen kilometriä
Uusi Oitti rakennettiin Oitin aseman pääopastimien ulkopuolelle linjalle paremmin asukkaiden saavutettavaan sijaintipaikkaan, eli ei voinut matkustajalaiturin siirto enää jatkaa entisellä nimellä. Mutta koska Oitti oli vakiintunut nimi, niin uusi linjan puolella sijaitseva seisake saikin ottaa vanhan Oitti-nimen ja itse ikiaikaiselle Oitin asemalle ratapihoineen ja laitureineen annettiin uusi nimi Hausjärvi tavara. Nykyinen Oitti on siis uudehko liikennepaikka. Jos laiturin siirto olisi pysynyt opastimien sisällä, nimijärjestelyihin ei olisi tarvinnut mennä.