Noissa linkatuissa keskusteluissa kerrotaan puuvaunujen käytön päättyneen "käytännössä vuonna 1989". Tämä lienee totta siinä mielessä, että sen jälkeen tuskin on enää ollut kokonaan puukorisista vaunuista koostuneita junarunkoja ainakaan suunnitelmallisesti liikenteessä.
Resiina-lehdessä 4/1991 kerrotaan, että Savonlinna-Parikkala-osuuden junissa kulki viimeisen kerran puuvaunu 30.5.1991, ja sen jälkeen tämän rataosan junien viikonlopun lisävaununa (aiemmin siis puuvaunu) käytettiin teräsvaunua. Tässä yhteydessä kerrotaan puuvaunujen säännöllisen käytön päättyneen VR:n liikenteessä.
Joissain tilanteissa puuvaunuja liikkui VR:n vakinaisen, kaupallisen liikenteen junissa myöhemminkin, joko lisävaunuina tai poikkeustilanteissa teräsvaunun korvaajana. Tällaiset tilanteet harvinaistuivat nopeasti lähelle nollaa. Joitakin tilanteita on kuitenkin dokumentoitu. Esimerkiksi Resiinassa 2/1993 kerrotaan puuvaunun Ei 22798 palvelleen Uudenkaupungin radan junissa vielä joulukuussa 1992, ennen rataosan matkustajaliikenteen lakkautusta 31.12.1992. Resiinassa 3/1993 taas kerrotaan puuvaunuista juhannusviikon 1993 lisävaunuina rataosilla Tampere - Haapamäki - Jyväskylä / Vaasa. Nämä puuvaunut oli lainattu Höyryveturipuistosta, mutta saattoivat hyvin toki olla VR:n sinne sijoittamaansa kalustoa. Viimeinen oma havaintoni puuvaunusta on Helsinki-Hanko-sunnuntaijunasta, todennäköisimmin ihan 1990-luvun alusta.
Resiina-lehdessä 2/1994 on listaus puuvaunuista vuonna 1994. Siinä kaikki viimeiset VR:n puukoriset istumavaunut, sarjoista Ei ja EFi, on merkitty nostalgiavaunuiksi, joten vastakkaisen näytön puuttuessa on aihetta tehdä johtopäätös, että silloin niiden kaikki, epäsäännöllisinkin käyttö vara- ja lisävaunuina normaalissa, kaupallisessa liikenteessä oli jo päättynyt. VR:n vakinaisen liikenteen kaupallisissa matkustajajunissa puukorisia vaunuja on siten todennäköisimmin liikkunut viimeisen kerran kesällä 1993, ks. yllä.
Lisäksi Resiinan 2/1994 listauksessa mainitaan VR:n kalustoon kuuluviksi 8 kpl Em-makuuvaunuja, 24 kpl Eims-sotilaskuljetusvaunuja sekä virkavaunu A 100 (kunnostettiin myöhemmin Valtteri-junaan, samoin kuin listauksessa VR:n omistamaksi nostalgiavaunuksi merkitty Ei 22272).
Em-makuuvaunujen säännöllinen käyttö matkustajajunissa oli päättynyt jo v. 1982, ja 1990-luvulle tultaessa niitä käytettiin Eims-sarjan tapaan vain sotilaskuljetuksissa, ja joskus harvoin muissa tehtävissä, normaalin liikenteen ulkopuolella - yksi viimeisiä tällaisia tilanteita lienee ollut MRY:n syysretki syyskuussa 1993 Pohjois-Suomeen, junan koostuessa Dr16-veturista 2801, yhdestä Ei-istumavaunusta ja sarja Em makuuvaunuista, runko esiintyi Resiinan 4/1993 kannessa. Teräskoriset Ems-sotilasvaunut mahdollistivat puuvaunujen poiston sotilasjunista, joissa niitä lienee viimeisen kerran käytetty suunnilleen vuonna 2011.
Nyt eksyttiin sen verran Kolarin radan sähköistyksestä kauas, että tämä puuvaunuja koskevat viestit ehkä paremmin sopisivat omaksi keskustelukseen.
Kiitos täydentävästä vastauksesta!
