Lentävä Tamperelainen ja outoja opasteita

[Ilkka Hovi]

Seura lehdessä nro 36 vuodelta 1936 oli artikkeli Lentavän Tamperelaisen matkasta Hki - Tpe.  Juna kulki matkan 2h ja 48 min, kun muut pikajunat kulkivat 3h 17 min - 3h 50min, suurin nopeus 95 km/h. Ensimmäisen kerran juna pysähtyi Hämeenlinnassa ja ilmeisesti seuraava pysähtyminen oli Tampereella. Junan akseliluku on 12. Opasteista mainittiin "..jo laiturin päässä asemamies pyöritti valkoista lippua, jonka jälkeen kondyktööri puhalsi pillillän lähtömerkin..."
"..myös näkyi Malmin ainutlaatuinen valokuvio, jota junanlähettäjä konttorista käsin johtaa ja vielä näkyi asemamies pyörittävän valkoista lippuaan..."
Sen verran selvitin vuoden 1903 Signaali-ohjesääntö kirjasesta, tuolloin valkoinen valo merkitsi juna sai kulkea esteettömästi. Päivisin opastinlipulla. Valkoista valoa käytettiin pimeällä antamaan tieto vapaasta kulusta, sekä pyörittämällä ympyrällä (vedä tai hitaasti), vaakasuoraan (hiljenna nopeutta), pystysuoraan nopeasti (seis), vihreä väri (hiljenna nopeutta) ja punainen seis.
1939 Jt ei tunne pyöritettavaa valkoista opastelippua, vuoden 1952 Jt ilmoittaa heiluttamalla junakohtauksen siirrosta.
Olisiko tuo ohitussignaali tullut käyttöön kun Suomen rautatiet yhdistettiin v. 1915 Venäjän verkkoon. Mykyisin tuollaista ei voine kysyä Venäjältä, selvästi salaista.

[Ari-Pekka Lanne]

SKS painatti v. 1963 Forssan kirjapainossa Turun yliopiston Kansatieteen laitoksen edellisenä vuonna Valtionrautateitten satasia juhlistaakseen kirjoituskilpailulla keräämänsä rautatieläismuistelokokoelman »Radoilta ja ratojen varsilta». Myös tuiralainen veturinkuljettaja Visa Anttila rustaili muutaman liuskan verran ―, kertoen keskipohjanmaalaisen Pieskonmäen vahtituvan elämästä vuosina 1885―1910. Hän kirjoittaa mm. sivulla 15:

»---Isoäitini hoiti vartiointia, joka ei ollut joka-aikainen. Ainoastaan päiväsydännä, henkilöjunien kulkuaikoina, hän pani merinohuivin päähänsä ja otti valkoisen lipun käteensä "flakupussista", kävellen tuvan eteläpuolella 60 metrin päässä olevalle ylikäytävälle. Sopivasti klo 1―2 ajoissa meni toinen juna pohjoiseen ja Oulaisissa kohtasi etelääntulevan junan. Mummo näytteli molemmille junille selvä-opasteen, taikka signaalejahan ne silloin olivat, ja veturimiehet tekivät kunniaa. Ylikäytävän portit, "ringit" olivat 3-parruiset pitkät veräjät.---»

Kirjoituksesta ei valitettavasti käy ilmi veräjänvartijamummon valkoisella opastelipullaan toimittamaan »Selvä» -signaaliin kuuluva käytös. Mummon lipullaan antaman opasteen merkitys ― millainen koreografia siihen onkin liittynyt ― vastannee lähinnä nykyisillä tasoristeysopastimilla annettavaa »Ei opasteita» -valo-opastetta.

Mutta mitä tulee tuohon valkoiseen lippuun… V. 1938 Jt:tä pläräämällä en minäkään löydä tuohon vahtimummon tilanteeseen sopivaa, valkoisella lipulla annettavaa opastetta. Junaliikenteen »Ohikulku sallittu» -opaste annettiin vihreää lippua tai vihreää lamppua pyörittämällä, vaihtopalveluksen opaste »Vedä» annettiin koottua punaista lippua tai väritöntä lamppua pyörittämällä. Toisaalta ei löydy myöskään suoranaisesti kirjoituskilpailutekstissä mainittua opastetta »Selvä», mutta kylläkin opaste »Selvä lähtöön», joka oli ylöspäin ojennettu käsi tai väritön lamppu käännettynä nopeasti puolelta toiselle.

Ja toisaalta se pyörittävä liike… Monet lipuilla ja lampuilla annettavista opasteista ovat säilyneet samanlaisina kautta aikojen. Ne näyttävät löytyvän minkä tahansa vuosikymmenen Jt:stä. Yksi pinttyneimmistä tällaisista on koottua punaista lippua tai valkoista lamppua pyörittämällä annettu »Vedä». Tähän opasteeseen liittyvä pyörivä liike on jo itsessään niin selvä merkki, että sen on ymmärtänyt kuka tahansa rautatieläinen ilman koottua punaista lippua tai valkoista lamppua, pelkällä kädellä tehtynä. Esimerkin tällaisesta käsiopasteesta näin keskiviikkona 11/7-2012, kun vaihdemies pyöritti vaihteen käännettyään Imatrankosken ratapihalla kättään 2TE116:n veturimiehistölle. Käsiopaste on elänyt elämäänsä rautateillämme vuosikymmenet »VR:rää kintaat kädessä» -tyylin kansainvälisenä käsimerkkinä, mutta nykyään siitä on saatu oikein mustaa valkoisella. V. 2024 Jt:n liitteen 1 sivulta 13 löytyy opaste »Vedä», joka annetaan kättä, koottua punaista lippua tai valkoista lamppua pyörittämällä.

Mainio nosto Ilkalta. Olen historioitsijana täysi nolla, mutta näihinkin olisi kyllä mielenkiintoista saada joskus lisäselvyyttä. Luulen että yllättävänkin paljon on kadonnut hiljaista tietoa menneiden sukupolvien mukana.

[Ari-Pekka Lanne]

Eipä ole kukaan uskaltanut puuttua kysymykseen valkoisen lipun pyörittämisestä vuoden 1936 aikoihin.

Valkoisen lipun käyttämisestä löytyy juttua kuvan 133394 alta. Täydennystä seuraa kuvan 133626 yhteyteen kootuista tiedoista. Painetuista lähteistä on mainittava ensimmäisen kuvan kommenteissakin mainittu Resiina 2/2006, jossa on opastelippujen käyttöä kautta aikain koskeva artikkeli s. 4-12. Näistä saa sen käsityksen, että edellä pohtimieni veräjänvartijamummojen niinkuin Ilkan lukemassa Seura-lehdessä mainittujen asemamiestenkin olisi kuulunut vain pitää valkoista lippua paikoillaan antaessaan »Selwä»- tai »Kaikki hywin» -flakuopastettaan.

Resiina 2/2006:n artikkelin s. 5 kerrotaan: »Vuosina 1918-36 julkaistiin kiertokirjeitä, joilla käsiopasteiden määrää lisättiin asteittain. Vuonna 1918 käsiopasteita käytettiin jo jarrujen tarkastuksessa, 1.4.1925 alkaen oli junanlähettäjän mahdollista näyttää junalle ’ohikulku sallittu’.» Ei taida noista kiertokirjeistäkään löytyä selkoa tähän? Jää hieman häiritsevästi auki, että minkähänlaisia uusia käsiopasteita noihin aikoihin on otettu käyttöön?

Kirjahyllyyni on elokuun 2024 pohdintojen jälkeen karttunut v. 1916 painettu Valtionrautateiden Signaali-ohjesääntö, josta siitäkään ei löydy kuvausta valkoisen lipun pyörittämisestä. Lähinnä on vain 29 § 1. mom. valkoisen lampun pyöritys: »Kun junan on lähdettävä, antaa konduktööri, veturiin päin kääntyneenä, pitkän vihellyksen vihellyspillillä ja antaa samalla merkin lähtöön käsisignaalilla veturia kohden päivällä kohottamalla ylös kätensä ja pimeällä kuljettamalla signaalilyhdyn valkoista valoa ympyrässä.»

Olisiko 30-luvun Seuran toimittajalla vain mennyt jutussaan liput ja lyhdyt sekaisin? Taidan itsekin nostaa valkoisen lipun merkiksi antautumisesta...