Kiinnostava kuvaus Kansankodin ihannevuosilta, jolloin korkeintaan henkilöautoruuhkat olivat vähäisinä ongelmina
(
https://www.youtube.com/playlist?app=desktop&list=PLlccHVatjKmQknuvY9eeYgMqXE9um5FnN ).
Menestysvuosia riitti vuoden 1970 vaiheille sudeettisavolaisen (ur Finnskogarna), pitkäaikaisen pääministeri Tage Erlanderin johdolla. Taloutta ja työllisyyttä paransi muutaman bkt-prosentin verran työsiirtolaisuus (noin 450 000 henkeä) Suomesta.
Suomalaisjuuret vaikuttavat olleen lievä henkinen ongelma Erlanderille itselleen. Vaikka niitä ei suorastaan salattu, ei niitä myöskään mainosteltu.
Dick Harrison kirjoitti paksun (876 s.), mutta mielestäni värittömän elämänkerran Erlanderista : Jag har ingen vilja till makt (Ordfront, 2017). Kirjan nimi oli luonnollisesti hätävalhe Erlanderilta. Hänhän oli kuitenkin poliitikko. Toki kansankoti oli tämän silmäterä.
Arvioin siis näin Erlanderin (ja Palmenkin) aikana Ruotsissa työskennelleenä.
Vuonna 1970 Erlander sitten eläköityi ja tilalle tuli ristiriitoja luonut Olof Palme.
Huippusuhdanteet hiipuivat. Suomalaisten suurelta osin palaillessa Suomeen, luotiin perusta nyky-Ruotsin sisäisille ongelmille. Tehtiin Titon kanssa sopimus jugoslaavien "kolmen vuoden" työsiirtolaisuuksista. Tito lienee haalinut maastaan ongelmaväen, lähettänyt sen Ruotsiin "työhön" ja käärinyt hyvät korvaukset. Tämä väki ei teollisuustyössä päiviä pidempään viihtynyt, eikä palannut Jugoslaviaan kolmen vuoden pestinsä loputtua.
Päinvastoin tuotiin sukuakin avokatisen ja hyväuskoisen sosiaaliturvan kanta-asiakkaiksi.
Näiden saamat sosiaaliedut olivat muunlaisia kuin mitä finnjävelit olivat Ruotsissa kokeneet (kuten parakkiasunnot ja harvassa olleille suomalaisjuopoille lauttaliput Turkuun).
Serbit ja kroaatit alkoivat heti tottuneesti puukotella toisiaan. Siitä kehitys kehittyi.
