Rautatiet ja harrastus  |  Ulkomaat  |  Aihe: SVT: Norrlannin yöjunat uhattuina  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Olli Aalto
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 294


« : Lokakuu 27, 2015, 10:30:20 »

http://www.svt.se/nyheter/regionalt/vasterbotten/nattagen-till-norrland-hotas

Suomi ei ole ainoa maa, jossa ostojunaliikenteen ympärillä kuohuu. Tukholma–Narvik-yöjunan matkustajamäärän kerrotaan laskeneen rajusti, jopa kahdellasadalla tuhannella matkustajalla vuoden 2007 jälkeen täyttöasteen ollessa enää keskimäärin puolet kaikista paikoista. Syyksi tälle kehitykselle on mainittu lentoliikenteen aiheuttama kilpailu, puutteelliset bussijatkoyhteydet ja aikataulut, mutta myös myöhästymiset ja "ongelmat infrastruktuurissa", mitkä ovat aiheuttaneet luottamuspulaa yhteyttä kohtaan.

Ruotsin valtio ei ole asettanut mitään vaatimuksia että yöjunaliikennettä olisi oltava. Kuitenkin Trafikverket tukee tätä yhteyttä vuosittain 100 miljoonalla kruunulla. Selvityksessään vuosille 2018–2023 se on maininnut kolme vaihtoehtoa: kaksi, yksi tai ei yhtään yöjunaa. Alhainen tarve voi vaikuttaa niiden määrään.

Kuitenkin SJ:n kampanja ja sen yhteydessä toteutettu hintojen lasku ovat saaneet matkustajamäärät taas nousuun.

----------------------------
Etelä-Ruotsin yöjuna on myös ollut uhattuna jo usean vuoden ajan (http://www.svd.se/nattag-stockholm-malmo-rullar-vidare). Kuitenkin SJ on edes yrittänyt tehdä jotain matkustajamäärien saamiseksi nousuun ja jopa onnistunutkin siinä ihan kohtuullisen hyvin, toisin kuin VR, joka tahallaan ylihinnoittelee tappiolliset vuorot ja piilottaa nämä yhteydet matkahausta.
tallennettu
Jouni Hytönen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1800


« Vastaus #1 : Heinäkuu 18, 2024, 16:42:56 »

Tämä aihe on jälleen ajankohtainen, koska nykyinen operaattori Vy vetäytyy sopimuksesta varsinaisen neljän vuoden sopimusajan päättyessä joulukuun puolivälissä eikä halua ottaa käyttöön kahden vuoden jatko-optiota, perusteena mm. kaluston kunto. Trafikverket joutunee suorahankkimaan uuden operaattorin jäljellä olevaksi sopimuskaudeksi ennen kuin uusi kilpailutus ratkeaa.

https://www.vk.se/2024-03-13/vy-sager-upp-nattag-till-norrland-56a1b

Ongemia liikenteelle aiheuttivat talvella kahden malmijunan suistumiset, minkä vuoksi bussikorvauksista päästiin normaaliin liikenteeseen vasta kesäkuussa. Tämän jälkeen on on ollut runsaasti keskustelua Vy:n uudesta lipunmyyntijärjestelmästä, joka pakottaa tällä hetkellä varaamaan aikaisemmin yhdellä lipulla myytyjä matkoja kahtena eri matkana. Tämä ymmärtääkseni koskee tilanteita, joissa matkustaja saapuu Luulajaan yöjunalla ja haluaisi jatkaa päiväjunalla siitä Narvikin suuntaan.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 18, 2024, 17:21:05 kirjoittanut Jouni Hytönen » tallennettu
Jouni Hytönen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1800


« Vastaus #2 : Heinäkuu 18, 2024, 16:49:06 »

Onko joku matkustanut viime aikoina noilla Pohjois-Ruotsin yöjunilla? Minulle tuli yllätyksenä, ettei niissä ole ainakaan Luulajan/Bodenin ja Narvikin välillä ravintolavaunua, vaan kioskin sisältävä BFS9-vaunu. Katsoin peräkkäisinä päivinä junan 94 ja siinä oli jälkimmäisenä päivänä sama BFS9, joka oli ollut edellisen päivän päiväjunassa 95 Narvikista Luulajaan.
tallennettu
Jouni Hytönen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1800


« Vastaus #3 : Joulukuu 18, 2024, 15:36:31 »

Vastaan itse itselleni, junasta 94 Tukholma-Narvik katkaistaan Bodeniin viiden vaunun ryhmä (WL6+BC4+WL4+BF4+ ravintola R12) ja se jatkaa Bodenista Luulajaan junana 3965. Vastaavasti Luulajasta lähtee juna 3964, jossa on vain kaksi vaunua (BFS9+B9) ja ne liitetään Tukholmasta tulleisiin vaunuihin. Sama toistuu paluusuunnassa, Luulajasta lähtee Bodeniin juna 3962, jossa on aamulla saapunut viiden vaunun ryhmä ja se liitetään Bodenissa Narvikista Tukholmaan menevään junaan 93. Narvikista tulleista vaunuista irrotetaan B9+BFS9 ja ne jatkavat Luulajaan junana 3963.
tallennettu
Jouni Hytönen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1800


« Vastaus #4 : Eilen kello 14:57:59 »

Tämä aihe on jälleen ajankohtainen, koska nykyinen operaattori Vy vetäytyy sopimuksesta varsinaisen neljän vuoden sopimusajan päättyessä joulukuun puolivälissä eikä halua ottaa käyttöön kahden vuoden jatko-optiota, perusteena mm. kaluston kunto. Trafikverket joutunee suorahankkimaan uuden operaattorin jäljellä olevaksi sopimuskaudeksi ennen kuin uusi kilpailutus ratkeaa.

https://www.vk.se/2024-03-13/vy-sager-upp-nattag-till-norrland-56a1b
Trafikverket teki suorahankinnan Pohjois-Ruotsin yöjunien operoinnista SJ AB:lta. Sopimuskauden pituus on yksi vuosi + yhden vuoden jatko-optio.

Varsinainen uuden operaattorin kilpailutus lienee jo käynnissä. Uutta vaunukalustoa on ilmeisesti tulossa tähän liikenteeseen Trafikverketin hankkimana vuonna 2028.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Ulkomaat  |  Aihe: SVT: Norrlannin yöjunat uhattuina  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina