Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Ilkivaltaa Ylöjärvellä - juna vaurioitui esteisiin  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Juha Paulavuo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 551


« : Maaliskuu 24, 2009, 19:11:37 »

Teini-ikäiset pojat asettivat esteitä raiteille viime viikon lopulla Ylöjärvellä. Tuhotyön seurauksena juna vaurioitui ja noin tuhannen matkustajan matka viivästyi noin 45 minuuttia. Lisäksi jotkut myöhästyivät jatkoyhteyksistään. Tapaus sattui perjantaina iltapäivällä. Poliisi otti teosta epäiltynä kiinni kolme vuonna 1993 syntynyttä poikaa. Tekoa tutkitaan raideliikenteeseen kohdistuvana liikennetuhotyönä. Rikoslaki määrittelee sen teoksi, josta seuraa vankeusrangaistus.

aamulehti

tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #1 : Maaliskuu 24, 2009, 21:49:12 »

Pojat tullevat kuitenkin pääsemään sakoilla ja ehdonalaisella, mistä seuraa vain, että pappa betalar sakot ja pojat pääsevät ylvästelemään rohkealla teollaan kavereilleen. Minusta tällaiset tapaukset pitäisi ihan esimerkin vuoksi pistää vaikka pariksi kuukaudeksi nuorisovankilaan.
tallennettu
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1687


« Vastaus #2 : Maaliskuu 24, 2009, 22:44:04 »

Olikohan tämä se "juna törmäsi kiskoilla olleeseen lumiukkoon" -tapaus...
tallennettu
Mikko Mäntymäki
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 428


« Vastaus #3 : Maaliskuu 25, 2009, 02:22:20 »

Tässä tuomiosta päättäville ehdotus, heti kun syytetyt ovat täysi-ikäisiä niin linnaan lusimaan tuomio täysi mittaisena. Olisitten kivillä täytetty lumiukko tai muu romukasa, tuomion pitäisi olla sen mukainen. pimeellä kuljettaja miettii että jäikö ihminen alle, päivällä sen näkee mikä nokkaan osui mutta ei pimeenäaikana.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #4 : Maaliskuu 25, 2009, 17:57:21 »

Jotain tarttis tehdä... Nykyiset rikosvastuuvelvollisuusajat ovat menneiltä ajoilta. Vähän alle rajan olevat tietävät ihan hyvin että mitä tahansa pahaa saa tehdä koska vastuuseen ei joudu. Myös vähän vanhemmat tietävät tuon, ja palkkaavat ns alaikäisiä vaikkapa muutamalla kaljapullolla..
Tuo tapaus ei ollut varmaankaan tilattu rikos, vaan typeryyttä, joka perustuu myös edellä maittuun: Kiva kokeilla ja eihän me olla vastuussa kun ollaan niin lapsia..
tallennettu
Torbjörn Sandell
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 55


« Vastaus #5 : Maaliskuu 27, 2009, 14:24:50 »

Minusta tällaiset tapaukset pitäisi ihan esimerkin vuoksi pistää vaikka pariksi kuukaudeksi nuorisovankilaan.

Riippumatta rikoksen törkeysasteesta ja vakavuudesta muutenkin, vastustan ehdottomasti 16- (tai 18-)vuotiaiden tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vankilat toimivat tänä päivänä lähinnä ilmaisina rikollisuuden oppimisasuntoina. Vankilaan joutuva nuori (tai muukin ensikertalainen) saa aivan turhan paljon kontakteja "uusijoihin" ja muihin taparikollisiin, ja vaarana onkin, että vankila-aika vain johtaa vähitellen rikoskierteeseen.

Jopa kohtuuttoman iso sakkorangaistus on parempi kuin vankeuteen tuomitseminen, etenkin nuorille. (Vanhoille jäärille ei ehkä sen sijaan ole enää niin paljon tehtävissä.) Parempia vaihtoehtoja kuin sakko ja vankeus soisi kuitenkin keksittävän.

Tässä tuomiosta päättäville ehdotus, heti kun syytetyt ovat täysi-ikäisiä niin linnaan lusimaan tuomio täysi mittaisena.

Tiedoksi vain se, vankeustuomioita ei enää istuta täysimittaisina. Ensi kerran vankeustuomiota istuva pääsee pääsääntöisesti ehdonalaiseen vapauteen istuttuaan puolet rangaistuksesta, ja uusija yleensä istuttuaan kaksi kolmannesta rangaistuksen ajasta. Tämä on jo monikymmenvuotinen käytäntö, joten sen muuttamiseen tarvittaisiin lakimuutos. (En kuitenkaan väitä, että sellainen muutos olisi välttämättä huono.)
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #6 : Maaliskuu 28, 2009, 13:13:50 »

Riippumatta rikoksen törkeysasteesta ja vakavuudesta muutenkin, vastustan ehdottomasti 16- (tai 18-)vuotiaiden tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vankilat toimivat tänä päivänä lähinnä ilmaisina rikollisuuden oppimisasuntoina.
Olemme siis eri mieltä siitä, että tämänkaltaisille, todella vaaralliseen ilkivaltaan syyllistyneille, pitäisi voida antaa rangaistus, joka tuntuu rangaistukselta. Asia selvä.

Se, että (nuoriso)vankila toimii rikollisuuden oppikouluna on ihan toinen kysymys, se pitäisi tietenkin saada korjattua. Se ei kuitenkaan voi olla syy rankaisematta jättämiselle.
tallennettu
Torbjörn Sandell
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 55


« Vastaus #7 : Maaliskuu 30, 2009, 14:43:09 »

Riippumatta rikoksen törkeysasteesta ja vakavuudesta muutenkin, vastustan ehdottomasti 16- (tai 18-)vuotiaiden tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Vankilat toimivat tänä päivänä lähinnä ilmaisina rikollisuuden oppimisasuntoina.
Olemme siis eri mieltä siitä, että tämänkaltaisille, todella vaaralliseen ilkivaltaan syyllistyneille, pitäisi voida antaa rangaistus, joka tuntuu rangaistukselta. Asia selvä.
Emme ole eri mieltä siitä, että rangaistuksen pitäisi tuntua. Olemme sen sijaan eri mieltä vankeusrangaistuksen toimivuudesta pelotteena sekä sen sopivuudesta ensikertalaisille. Lisäksi sinusta rankaiseminen riittää, minusta rankaisemisen lisäksi olisi huolehdittava jollain tavalla siitä, ettei rikoksia uusita.

Se, että (nuoriso)vankila toimii rikollisuuden oppikouluna on ihan toinen kysymys, se pitäisi tietenkin saada korjattua. Se ei kuitenkaan voi olla syy rankaisematta jättämiselle.
Rikoksentekijöiden keskittäminen yhteen paikkaan johtaa väistämättä siihen, että nämä oppivat rikosten tekoa toisiltaan. Tämä on vankilarangaistuksen sisäänrakennettu heikkous. Toisaalta ratkaisuna ei voi olla vankien täydellinen eristäminen toisistaan, sillä se ei onnistu nykyisen verotustason raameissa eikä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia loukkaamatta.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #8 : Maaliskuu 30, 2009, 15:17:13 »

Minä taas en kannata raipparangaistusta.
tallennettu
Torbjörn Sandell
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 55


« Vastaus #9 : Huhtikuu 04, 2009, 21:48:16 »

Minä taas en kannata raipparangaistusta.

Jaksoin tovin odottaa, tulisiko asiallisempaa vastausta. Ilmeisesti kuitenkin populististen väitteiden (ts. aina vain kovenpien rangaistusten vaatiminen) kyseenalaistaminen, varsinkin kriminologisin argumentein, johtaa vain epäasiallisuuksiin. (Keskustelu sinänsähän oli tosin täysin off-topic.)
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #10 : Huhtikuu 05, 2009, 19:56:53 »

Jaksoin tovin odottaa, tulisiko asiallisempaa vastausta. Ilmeisesti kuitenkin populististen väitteiden (ts. aina vain kovenpien rangaistusten vaatiminen) kyseenalaistaminen, varsinkin kriminologisin argumentein, johtaa vain epäasiallisuuksiin. (Keskustelu sinänsähän oli tosin täysin off-topic.)
Huoh. Minua ei yleensä tunneta kovempien rangaistusten vaatijana, pikemminkin päinvastoin. Nyt vain tilanne juuri tuossa pahimmassa murrosiässä olevien kohdalla on riistäytynyt käsistä, ne - siis tämä ongelmia aiheuttava osa - kun "tietävät", ettei meille mitääb voida kun me ollaan alaikäisiä.

Pitäisi voida.

Sandellilta ei ole tullut minkäälaista ehdotusta siitä mitä pitäisi tehdä, ainoastaan muminaa siitä, mitä ei pitäisi tehdä ja siinäkin vain perusteluna päin peetä nykyisellään oleva vapausrangaistusjärjestely.

Taloudellisilla sanktioilla ei ole mitään vaikutusta. Väkivaltaa en suostu rangaistuksena hyväksymään. Joten?

PS. Vastaukseni oli täysin asiallinen.
tallennettu
Torbjörn Sandell
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 55


« Vastaus #11 : Huhtikuu 06, 2009, 10:49:37 »

Huoh. Minua ei yleensä tunneta kovempien rangaistusten vaatijana, pikemminkin päinvastoin. Nyt vain tilanne juuri tuossa pahimmassa murrosiässä olevien kohdalla on riistäytynyt käsistä, ne - siis tämä ongelmia aiheuttava osa - kun "tietävät", ettei meille mitääb voida kun me ollaan alaikäisiä.

Pitäisi voida.
Niin, sitä vartenhan ovat vanhemmat olemassa. Tai "pitäisi olla". Ei yhteiskunta voi hoitaa kaikkea, varsinkaan ei kasvatusta. Lisäksi yhteiskunnan langettamalla rangaistuksella ei ole mitään vaikutusta, jos vanhemmatkin ovat sitä mieltä, että "eihän tuo nyt niin vaarallista ollut, typerää tuosta nyt noin rangaista".

Lainaus käyttäjältä: Pertti Heikkinen
Sandellilta ei ole tullut minkäälaista ehdotusta siitä mitä pitäisi tehdä, ainoastaan muminaa siitä, mitä ei pitäisi tehdä ja siinäkin vain perusteluna päin peetä nykyisellään oleva vapausrangaistusjärjestely.
Annat kirjoitelmistani väärän kuvan. Olen ehdottanut suhteellisen ankaria sakkorangaistuksia. Lisäksi tässä viestissä tähdennän vanhempien vastuuta. Kuitenkin toimivien rangaistuslajien keksiminen on vaikeaa, enkä sen takia ole niitä sen kummemmin esittänyt.

Alkuperäinen tarkoitukseni oli tuoda esille se, ettei ankaria vankeusrangaistuksia langettamalla ratkaista kaikkia ongelmia, niin kuin tässäkin ketjussa (ja netissä yleensä) luulotellaan. Sekä vankeusrangaistuksen erityisestävä että sen yleisestävä vaikutus on heikentynyt olennaisesti, ja sillä on merkittäviä haittavaikutuksia.

Lainaus käyttäjältä: Pertti Heikkinen
Taloudellisilla sanktioilla ei ole mitään vaikutusta.
Luultavasti suunnilleen yhtä vähän ehkäisevät rikollisuutta kuin vankeusrangaistus, mutta sakkorangaistuksella ei ole vankeusrangaistuksen ilmeisiä haittavaikutuksia. Minun silmissäni se tekee sakkorangaistuksen vankeusrangaistusta paremmaksi, sinun silmissäsi taas ilmeisesti ei.

Lainaus käyttäjältä: Pertti Heikkinen
PS. Vastaukseni oli täysin asiallinen.
Mihinkään kuulumaton ja täysin irrallinen kommentti jo vuonna 1891 rangaistusjärjestelmästämme poistetusta rangaistuslajista ei minusta ole asiallinen. Lisäksi annat (tieten tai tietämättäsi) mielikuvan, että minä hyväksyisin raipparangaistuksen.

Ehkä kuitenkiin lopetetaan tämä "tappelu" vähitellen. Hymyilee
tallennettu
Torbjörn Sandell
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 55


« Vastaus #12 : Huhtikuu 06, 2009, 11:42:12 »

Selvennän vielä: Lopetan keskustelun omalta osaltani tähän. Saimme molemmat esittää omat mielipiteemme, joten olen tyytyväinen, vaikken "voittanutkaan". Hymyilee
tallennettu
Pirkko Alanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 135


« Vastaus #13 : Huhtikuu 06, 2009, 15:33:05 »

Entä yhdyskuntapalvelu? Voisi olla käypä metodi nuoren rikoksentekijän rangaistukseksi.
tallennettu

Dieselin ääni turrutti pääni!
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #14 : Huhtikuu 06, 2009, 22:44:41 »

Niin, sitä vartenhan ovat vanhemmat olemassa. Tai "pitäisi olla".
Eihän vanhemmilakaan ole enää minkäänlaista valtaa lapsiinsa.

Lainaus
Lainaus käyttäjältä: Pertti Heikkinen
Taloudellisilla sanktioilla ei ole mitään vaikutusta.
Luultavasti suunnilleen yhtä vähän ehkäisevät rikollisuutta kuin vankeusrangaistus, mutta sakkorangaistuksella ei ole vankeusrangaistuksen ilmeisiä haittavaikutuksia. Minun silmissäni se tekee sakkorangaistuksen vankeusrangaistusta paremmaksi, sinun silmissäsi taas ilmeisesti ei.
Taloudellisilla sanktiolla annetaan nuorelle rikoksen tai rikkomuksen tekijälle sellainen kuva, että mitä hyvänsä saa tehdä kunhan maksaa.

Lainaus
Mihinkään kuulumaton ja täysin irrallinen kommentti jo vuonna 1891 rangaistusjärjestelmästämme poistetusta rangaistuslajista ei minusta ole asiallinen. Lisäksi annat (tieten tai tietämättäsi) mielikuvan, että minä hyväksyisin raipparangaistuksen.
Yritin provosoida sinua kertomaan vaihtoehtosi, mutta tyydyitkin sitten selviämään helpoimmalla eli loukkantumalla.

Lainaus
Ehkä kuitenkiin lopetetaan tämä "tappelu" vähitellen. Hymyilee
Minä olen keskustellut, mutta kyllä minulle sopii sekä sinun tappelusi (sinä niin sanoit) että keskustelu päättäminen tähän.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Ilkivaltaa Ylöjärvellä - juna vaurioitui esteisiin  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2019 Resiina