03.12.2023 / Tampere asema

03.12.2023 #minämyös

Torstai-illansuussa 30/11-2023 Tampere aseman vaihteessa V171 suistuneen, Kouvola lajittelusta Poriin matkalla olleen tavarajunan T 7121, veturin Dr18 105 tunkkaus on edennyt sunnuntaiaamun 3/12-2023 sarastaessa jo niin pitkälle, että kiskoilta on enää veturin kuutosakseli. Tunkkausryhmän on kuitenkin tällä erää aika häipyä Pajakadun päähän pysäköityyn raivausautoon sekä sitä päätä sosiaaliselle tauolle. Pakkasta on kymmenkunta astetta.

Sattumoisin olin aiemmin samalla viikolla lukenut tuolloin 3⅓-vuotiaalle tyttärellemme iltasaduksi Gertrude Cramptonin kirjoittamaa ja Ritva Toivolan suomentamaa klassikkosatukirjaa »Puksu, pikku veturi»:

»---Pikku veturit tekevät parhaansa ajellessaan kiskoja pitkin. Ne yrittävät puhkua, puksuttaa, kolkuttaa ja viheltää komeasti niin kuin isot veturit tekevät. Mutta aluksi ne saavat aikaan vain pientä pihinää ja puhinaa raikuvan vihellyksen sijasta. Sen vuoksi niiden täytyy opiskella Asemalan veturikoulussa ahkerasti viheltämistä, puksuttamista, varovaista ajoa mutkissa, jarrujen kirskutusta ja kiskojen kolkuttelua. Kaikkein tärkeintä mitä Asemalan veturikoulussa opitaan on, että veturin täytyy pysyä raiteilla, vaikka mikä olisi.---»

Kirjan veturi Puksulle tuotti kuitenkin vaikeuksia pitää kiinni tästä veturikoulun tärkeimmästä säännöstä. Milloin se näki niityllä hevosen, milloin voikukkia, ja hyppäsi kiskoilta niitä tutkimaan.

Niinpä lähetin WhatsApp'lla vaimolle ruokiksella nappaamani kuvat tästä veturista, jotta hän voisi näyttää niitä natiaiselle: »Sää voit näyttää ****lle, et se suistunut veturi on jo melkein saatu kiskoille, kun sen iltasatukirjassakin painotettiin, että kaikkein tärkeintä on pysyä kiskoilla.» Vaimon vastausviestissä seisoi: »Näytin ****lle, mutta ei se sanonu mitään ― sen sijaan se otti sen Puksu-kirjan ja halus ruveta itekseen lukemaan sitä. Nyt kuului: "Kakkakikkare-veturi ei pysy kiskoilla!"»

Kuvan tiedot
Kuvaaja: Ari-Pekka Lanne
Kuvasarja: Ronttumeja ja honkkeleita
Lisätty: 15.06.2024 10:05
Junatyyppi
T: 7121
Muu tunniste
Rautatieinfra: Merkki
Sekalaiset: Henkilökunta, Onnettomuus
Sijainti: Asemalla/Ratapihalla
Vuodenajat: Talvi

Kommentit


Kirjoita kommentti Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voit kirjoittaa kommentteja!