1930-luvun Tampereesta ja väestön oloista on objektiivisuuteen pyrkineitä tutkimuksia:
- Tuomo Koivisto:
Työt ja tekijät - Näkökulmia tamperelaiseen ammatilliseen työväenliikkeeseen 1800- luvulta 2000-luvulle (SAK Tampereen Paikallisjärjestö, 1999, 690 s.)
Kirjoittajan tukena SAK:n Tampereen paikallisjärjestön historiatoimikunta.
- Jouni Keskinen, Jarno Peltola, Sami Suodenjoki :
Tamperelaiset - Tehdaskaupungin väestö, alue ja asuminen 1918-1940
(Vapriikki, Tampereen museoiden julkaisuja 79, 2005, 310 s.)
Molemmissa on lukuisia Tampereen paikalliskuvia, joita en ole nähnyt muissa julkaisuissa. Edellisessä on lisäksi runsaasti tamperelaista yritystietoa. Eloisuudessa nämä kirjat epäilemättä häviävät pamputuskuvauksille.
Aiemmin viitattu "tutkimus" on siis Jarmo Peltolan
Työmailla, kabineteissa ja kaduilla - Valta ja lamapolitiikka Tampereella 1928-1938
(Jarmo Peltola ja Tampere University Press, 2008, 410 s)
"Tämän julkaisun toimittamisessa on käytetty referee-menettelyä" [=vertaisarviointi]. Tarkempaa selvitystä siitä ei ole annettu.
Ehkä julkaisun pohjalta on tehty tieteellinen tutkimus (ohjattu väitöstutkimus julkisine puolustamistilaisuuksineen), mutta tämä julkaisu ei sellainen ole.
Referee-menettelyssä JOKU toimikunta arvioi käsikirjoituksen ja jos arvio on myönteinen, lähettää sen arvioitavaksi vähintään kahdelle VALITSEMALLEEN asiantuntijalle.
Jos arviot ovat hyväksyviä, toimikunta voi hyväksyä arvioinneissa muokkaantuneen käsikirjoituksen julkaistavaksi.
Sen kaltaisella menettelyllä syntyi Tampereen yliopiston tunnetuin historia-aiheinen "tutkimus", ns. Pirkkalan moniste
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkkalan_monisteHistoriantutkimuksen vakavin virhe on arvioida vuosikymmenten takaisia asioita ja päätöksiä nykyhetken tietämyksen, mahdollisuuksien ja arvojen pohjalta. 1930-luku ei ollut 2020-luku, jolloin kaikkea voi vaatia ja heti - ja moni saakin vaatimansa ja heti.
Varsinkaan työllisyystyöt eivät silloin tarjonneet yltäkylläisyyttä. Mahdollisuus sellaiseen oli äärimmäisen harvalla. Mutta nälkään ei enää kuoltu, päinvastoin kuin joskus.
Jos ei ollut pappaa joka betalar tai muuta vakavaraista taustaa, olivat elon herkut vähissä vielä 1970-luvulla. Itsekin sain nuorena insinöörinä tyytyä Helsingissä alivuokralaisena asumiseen viimeistä puolta vuotta lukuunottamatta. Lainaa ensiasuntoon SAATTOI saada korkeintaan Jakomäkeen. Autoa ei voinut ajatellakaan, mutta VR toimi vielä silloin ja HKL.
Makuulaverin ja pari jakkaraa saattoi viedä laina-koekuorma-auton runkopalkkeihin sitoen.
