Energiamuodot ja talous

[Timo Salo]

Liittyy kuvaan 140448: Kolmekymmentäluvulla oli paljon Suomi ekologisempi, kuin nyt! (lue texti) Ainoa harha heillä oli, kuten joku "asiantuntija" möläytti: Suomi ei koskaan tule tarvitsemaan niin paljon energiaa, kun Imatran Voiman turbiinit tuottaa... Eipä tiennyt kaveri silloin, että hammasharjassakin pitää olla sähköt ja prosessoriohjaus!

Tosiasiassa PUHTAITA energiamuotoja on vain tuuli- ja vesivoima. Sähköauton tekemisestä tulee paljon isompi hiilijalanjälki, kun perinteisen polttomoottorin valmistuksesta! Ja jos joku paikallinen Uniper tuottaa sähkön hiilellä, niin voi voi...

// Kuva-arkiston puolelta siirretty skannatut kirjan sivut ja keskustelu tähän ketjuun, koska aihe soveltuu paremmin keskutelupalstalla käytäväksi ja liitetiedostoina kirjan sivutkin ovat helposti selattavissa oikeassa järjestyksessä.

[Timo Salo]

Luonnonkaasun todellisesta puhtaudesta puhuttiin mediassa joku aika sitten ja todettiin, että hyvin tehty "kaikilla herkuilla" varustettu diesel on kokolailla vastaava tehomylly. (ja hyötysuhdekkin on parempi kuin esim. bensiinimoottorissa.) Nykydieselin pakoputkeenkin kun katsoo, niin se on ihan kirkas ja vertaa 70-luvun taximersun putkeen niin...

[Mikko Herpman]

Miten lie on aurinkopaneeleiden puhaus. Valmistus vie energiaa mutta kestoikä lienee aika pitkä.

[Timo Salo]

Siinä minun käsitykseni mukaan tarvitaan erittäin huomattava määrä elektroniikkaa ja mikä pahinta: runsaasti akkukapasiteettia. Akkujen ikäkin vaihtelee vain 5-7 vuotta max. joten hiukan kyseenalaista...

[Erkki Nuutio]

Näin olisi käynyt, jos I maailmansota olisi pilannut Pietarin keinottelijoiden suunnitelmia : https://fi.wikipedia.org/wiki/Kuurmanpohja-suunnitelma. Kaikki voimajohdot olisivat palvelleet Pietarin sähköntarpeita ja kuivahtaneessa entisessä Imatrankoskessa olisi voitu ihailla kosken pohjan hiidenkiviä. Suomessa olisi pitänyt pärjätä päreillä.

Jo 1901 oli keisarikunnan puolella hyväksytty Pietari - Imatra sähköradan suunnitelma. Bobrikov olisi vienyt sitä eteenpäin suuriruhtinaskunnan puolella - jollei luoti olisi tullut tielle.
Varsinainen tarkoitus silloin oli Vuoksen sähkön poisvienti pakkolunastamalla Imatran kosket ja siirtämällä sinne rakennettavien voimalaitosten sähkö radanviertä kulkevan voimalinjan avulla Pietariin.

Seynin aikana 1910-luvun alkuvuosina Imatran voimalaitosaikeet siis hylättiin suunnittelemalla kanava ja valtava voimalaitos Kuurmanpohjaan. Vuoksi siten kuivahtaisi. Tällaiset muistot synnyttivat Koskivoimakomitean 1920-luvulla.
Tämän ehdotuksesta rakennettiin valtion Imatran voimalaitos palvelemaan omaa maatamme.

[Timo Salo]

Aurinkoenergiaa ei kannata muuttaa sähköksi, vaan suoraan lämmöksi, joka varastoidaan "luonnonakkuihin"... (kallioluoliin yms.) Tämä tietysti pätee vain täällä entisessä "kylmässä pohjolassa"?
Jalometalleja ei tarvita tällä varastointitavalla!

[Timo Salo]

Tietääkö Erkki, miksi tuota runkolinjaa ei ole piirretty Tampereelle, vai antoiko Tammerkoski tarpeeksi tehoja sen aikaiselle teollisuudelle? Varsinaista valtakunnanverkkoa ei varmaan vielä ollut...

[Mikko Herpman]

Viime vuoden puolella kaadettiin tuosta Rautarouva-linjasta viimeinen pylväs.

https://www.fingrid.fi/sivut/ajankohtaista/tiedotteet/2019/rautarouvan-viimeinen-pylvas-kaadettu/

[Petri Sallinen]

Sähköntuotanto oli ennen Imatrankosken voimalaitoksen rakentamista paikallista toimintaa. Vuonna 1917 jo 38 kaupunkia oli sähköistetty, eli kaupungeissa oli omat voimalaitoksensa — aika usein ne olivat höyryvoimalaitoksia. Sähköä tuottava Tammerkosken vesivoimalaitos oli tässä joukossa pikemminkin poikkeus. Muita vesivoimalla sähköä tuottavia kaupunkeja vuonna 1917 olivat Oulu ja Viipuri.

Valtakunnalliselle kantaverkolle ei ollut tarvetta niin kauan kun alueiden omien voimalaitosten teho riitti kattamaan tarpeen. Sitä paitsi teollisuus ei ollut tuolloin kovin kiinnostunut sähköstä. Vesivoimalla tuotettu mekaaninen energia oli se, jotka käytettiin.

Vesilainsäädäntö oli sitä paitsi melko tiukka Suomessa 1900-luvun alussa. Vesistöt olivat tärkeitä uittoreittejä ja liikkumisen kannalta ne haluttiin pitää avoimina. Tämä rajoitti vesivoimalaitosten rakentamista, koska voimalaitoksen pato olisi katkaissut joen. Vasta Imatrankosken voimalaitoksen rakentaminen käynnisti tarpeen pohtia sitä, miten sähköä siirrettäisiin Suomessa pidempiä matkoja — eli kantaverkon avulla. Imatrankosken kapasiteetti oli silloisissa oloissa niin suuri, että se käynnisti toden teolla keskustelun myös rautateiden sähköistyksestä. Tosin tätä asiaa oli pohdittu rautatatiehallituksessa jo 1900-luvun alussa.

Kantaverkon muotoutuminen Suomessa oli kuitenkin vuosikymmeniä kestävä savotta ja kinastelun aihe, kun valtion omistama Imatran Voimansiirto (IVS) ja yksityisen teollisuuden omistama Teollisuuden Voimansiirto (TVS) kilpailivat asiassa. Vasta sähkömarkkinalaki 1990-luvulla lopetti tämän. Silloin IVS ja TVS pakotettiin yhdistymään ja syntyi perusta nykyiselle Fingridille, joka valtioenemmistöisenä yhtiönä vastaa kokonaisvaltaisesti kantaverkkojen kehittämisestä.

https://www.energiauutiset.fi/uutiset-15/paikallista-puuhastelua.html

[Timo Salo]

Tnx Petri, itse olen saanut sähköalan koulutuksen ja 74 siirryin työelämään... Niinpä en muistanut koko valta-akselihommaa, niitä ei silloin enää näkynyt teollisuudessa. Heti vaan alkaa pohtimaan kuinka pyörimisnopeus pidettiin vakiona, ilmeisesti kraana enemmän/vähemmän auki? Siinä sitä tehonsäätöä! Näillä sivuilla olen kerran nähnyt moisen ihmeen, liekkö enää käytössä...

[Petri Sallinen]

Timo Herrasen "Valtakunnan sähköistyskysymys vuoteen 1945" on yhä erinomaisen hyvin aikaa kestänyt ammattilaisen tekemä historiallinen tutkimus, joka valottaa laajasti 1900-luvun ensimmäisen puoliskon poliittista suhtautumista sähköistyksen strategioihin Suomessa. Esimerkiksi maaseudun sähköistys eteni Suomessa muuhun Eurooppaan nähden poikkeuksellisen nopeasti. Syntyi pieniä alueellisia sähköosuuskuntia, joiden vauhdittajana toimi Hankkija, jolta saattoi ostaa edullisesti tarvittavan tekniikan.

Vääntö kantaverkosta on sinänsä mielenkiintoinen luku. Sekin on hyvä muistaa, että yksityinen teollisuus — esim. Pohjolan Voima — omisti vielä pitkään alueellisia sähkönjakeluverkkoja. Niiden historiaa taas perustui siihen, että teollisuuden omien voimalaitosten ympärille syntyi alueverkkoja, joissa ylijäämäsähkö saatiin myytyä kotitalouksille. Teollisuus luopui alueverkoistaan vasta 1980- ja 1990-luvuilla, kun sähkömarkkinalain valmistelu käynnistyi. Silloinhan olettamuksena oli, että sähkön tuotannon, myynnin ja jakelun eriyttämisestä päätetään nykyistä voimakkaammin lainsäädännöllisesti — siten, että samassa konsernissa ei voisi olla tuotantoa, jakelua ja myyntiä.

[Erkki Nuutio]

Nokiankosken voimalaitos oli ehkä pääsyy. Ennen Tammerkosken nykyisiä voimalaitoksia, siis ennen vuotta 1935 oli kosken sähköteho varsin pieni. Sen lisäksi tarvittiin sähköä Nokia Oy:n Nokiankosken voimalaitoksesta vuodesta 1916 alkaen 30 kV:n Ratinaan menneen voimalinjan välityksellä. Ratinaan valmistui 1919 suuri höyryvoimalaitos, josta oli voimalinja kosken vesivoimalaitokseen.

Voimalinja Imatran voimalaitokselta valmistui Tampereelle Rautaharkon muuntoasemalle vuonna 1938. Samoihin aikoihin yhdistettiin Imatraan muutkin Etelä-Suomen voimalaitokset (kuten Nokia ja Äetsä).

Voi samalla todeta, että Tampere ja koko Suomi oli valtavan kehityksen ja edistymisen vallassa 1930-luvun loppupuolella ja samalla yhteiskunta tervehtyi ja vaurastui.
Rakennettiin todella paljon suuria kouluja, sairaaloita, tehtaita, asuntoja, liikerakennuksia ja kaikenlaisia yhteiskunnan laitoksia, myös rautateitä.

Myös tavallinen kansa pääsi varastumisen alkuun kovalla työllä ja säästäväisillä elintavoilla. Finlaysoninlla kutojana työskennellyt leski-isoäitinikin 26-vuotiaan äitini kanssa pystyi 1939 ostamaan 42 m2 kaksion valmistumassa olleesta 7-kerroksisesta kivitalosta. Toki lainantakaajaksi täytyi myöntyä äidin tyttökoulun aikaisen uskonnonopettajan, rovastin. 
1930-luvun alkuvuosina oli toki työttömyyttä, mutta 1930-luvun moittiminen Suomessa on ollut pääasiassa poliittista harhaanjohtamista ja valehtelua.

[Petri Sallinen]

Oletko unohtanut sellaisen asian, että 1930-luvulla oli maailmanlaajuinen talouslama. Tosin sen vaikutukset eivät ulottuneet Suomeen täydellä teholla, mutta ulottuivat kuitenkin. Suomi oli nuorena tasavaltana erittäin hauras. Presidentillä oli käytännössä diktaattorin valtaoikeudet. Presidentti nimitti pääministerin ja presidentillä oli oikeus halutessaan hajottaa eduskunta.

Vasemmistopuolueet olivat SDP:tä lukuunottamatta kiellettyjä. Yhteiskunnallisesti vallitsi jyrkkä vastakkainasettelu ja poliittiset ääriliikkeet, kuten Lapuan liike saivat tilaa. Sisällissodan jälkipyykki oli pesemättä ja tämän saivat tuntea punaisten perheiden jälkikasvu. Vielä talvisodan kynnyksellä pohdittiin sitä, uskaltaako työväenliikkeen jäsenille tai niiden kannattajille ylipäätään antaa aseita — vanha tunnettu vasemmistolainen sloganhan oli, että ensin ammutaan omat upseerit.

Tilastollisesti tarkasteltuna Suomen väkirakenne oli 1930-luvulla nuori. Tästä huolimatta kuolleisuus oli suurta ja syntyvyys laski. Henkirikoksia oli paljon — samoin itsemurhia. Suomi oli käytännössä yhä maatalousvaltio ja sellaisena maa joutui myös sotaan. Paperiteollisuus oli kasvava ala, mutta sahateollisuus ei ollut. Vienti perustui yksipuolisesti metsäteollisuuden tuotteisiin. Vasta 1930-luvun jälkipuoliskolla taloudessa tapahtui kasvua.

1930-lukua koskeva yhteiskuntapoliittinen analyysi on vieläkin osin tekemättä. Onneksi nuoren polven historiantutkijat osaavat tarkastella asioita jo analyytisemmin ja objektiivisemmin — ei tarvitse miettiä sitä, mikä on poliittisesti korrektia ja mikä ei ole. Hyvää tutkimusta ilmestyy säännöllisesti 1900-luvun poliittisesta historiasta — moni asia rikkoo tabuja ja aiheuttaa sydämentykytystä. Hyvä juttu!

[Erkki Nuutio]

Mainitsin selvästi heti alussa 1930-luvun alun työttömyysvuodet, jotka johtuivat maailmanlaajuisesta lamasta, NL:n puutuotteiden dumppausmyynnistä (joka iski ankarasti nimenomaan Suomeen), sekä 1920-luvun lopun hullaantuneen keinottelutalouden (esimerkiksi Töölö, rehvastelevat henkilöautot jne. jne) romahtamisesta pakkohuutokauppoihin.

Siksi 1920-luvun saldo jäi vaatimattomaksi. Alkupuolella sitä korjattiin sotavaurioita ja syrjäseuduilla oli äärimmäistä köyhyyttä. Nimenomaan silloin yhteiskunnalliset ongelmat olivat syviä, eikä korjauksia paljonkaan kiirehditty.
Loppupuolella pistettiin ranttaliksi pirtun kera.
1920-luvun kuva oli siten A.Aimon Laps laitakaupungin ja Ilmari Sitarin Sörkan ruusu.

1930-luvun alkuvuodet olivat toki vaikeita ja yhteiskunnalliset jännitteet olivat vielä voimakkaita. Mutta olet yliopistollisen aivopesun uhri, kun nostat vain oikeistoradikalismin ylikorostetusti pintaan.
Kunnioitat Reporadion perinnettä koko 30-luvun tuomitsemisessa.
 
Sivuutat sen että oikeistoradikalismi oli ennenkaikkea reaktio. Aktio oli NL:n massiivisesti tukema vasemmistoradikalismi. Sen kansanvallan ja demokratian vastaiset toimet eivät olleet leikkiä.
Enemmistö suomalaisesta työväestä, maalaisväestä ja toimihenkilöistä eli sivussa näistä ääripäistä, mutta ääripäät haittasivat heidän jokapäiväistä elämäänsä ja vaikeuttivat maltillisia toimia epäkohtien korjaamiseksi.

1930-luvun alun työllisyystoimet olivat tehokkaita ja tuloksellisia, mutta eivät tietenkään yksilölle yltäkylläisiä.
Noin kolmen työllistämisvuoden jälkeen Suomi nousi parissa vuodessa täyteen kukoistukseen. Kukoistusta pitää verrata edeltäneisiin itsenäisyysvuosiimme.

Esimerkiksi Tampereella kehitys välillä 1934-1939 oli valtava. Jos et Tamperetta tunne, tutkaile paikan päällä kuinka paljon jossain tuntemassasi kaupungissa saatiin aikaiseksi näinä vuosina.
Tapahtui myös aivan ratkaiseva yhteiskunnallisen yhteisymmärryksen kehitys kansanrintamahallituksineen, jonka voimalla Suomi taisteli rikollisvaltiota vastaan 1939-1944.

Helsingin olympialaisia 1940 varten tehty Hans Wagnerin värikuvakirja Viimeinen kesä (1939) on loistava kunnianosoitus Suomen 1930-luvulle. Sattumalta sen yhdessä kuvassa näkyy se 7-kerroksinen valmistumassa oleva talo, johon isoäitini ja äitini saattoivat tällöin muuttaa kurjemmasta talosta.

[Petri Sallinen]

Kun en ole kotoisin Tampereelta, niin en voi sanoa tuntevani kaupunkia. Koska Tampere on olennainen osa Suomen teollisuushistoriaa, niin kaupungin historiaan voi yrittää perehtyä muilla keinolla — asumatta siellä.

Yhden näkökulman esittää Jarmo Peltolan väitöskirja vuodelta 2008. ”Lama, pula ja työttömyys — tamperelaisperheiden toimeentulo 1928-1938, 1930-luvun lama teollisuuskaupungissa” –niminen väitöskirja ei maalaa kaupungin työväestön oloista kovin ruusuista kuvaa. Kaupungissa 1930-luvun laman tarkoitti työttömyyttä, työajan lyhennyksiä ja palkan alennuksia.

Peltolan mielestä lama oli vaikutuksiltaan ja seurauksiltaan merkittävämpi ja pitkäaikaisempi kuin mitä tähän asti on oletettu — siis uutta tutkimusta, joka murtaa vanhoja olettamuksia. Jo 1920-luvun lopussa alkanut lama kuritti monia perheitä 1930-luvun jälkimmäiselle puoliskolle asti, vaikka yleinen talouden kohentuminen alkoi Suomessa 1930-luvun lopussa.

Peltola huomauttaa väitöskirjassaan, että monissa työläissuvuissa tämä oli jatkumoa vuosien 1917-1918 kokemuksille. Taloudellista niukkuutta jatkui aina sodan jälkeiseen aikaan asti. Kansankielessä aikaa kutsuttiin Suomessa pula-ajaksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö kamaa olisi ollut kauppojen hyllyillä — läheskään kaikilla ei vaan ollut varaa ostaa niitä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että jossain tuotteita valmistettiin ja että joillain oli niihin varaa. Joillakin siis meni myös hyvin.

Peltolan tutkimus perustuu tilastolliseen aineistoon. Tilastot kattavat tietoja tamperelaisperheiden työllisyydestä, työttömyydestä, palkkatulojen kehittymisestä, perheen perustamisesta, lapsien hankkimisesta jne. Vertailua on tehty muihin yhteiskuntaluokkiin, jonka avulla voidaan suhteuttaa tamperelaisten työläisperheiden asemaa.

Peltolan tutkimuksen perusteella teollisuuskaupungin työläiset olivat epävakaiden työmarkkinoiden armoilla. Sosiaaliturva oli onneton. Välillä päästiin työttömyystöihin — tai varatöihin, kuten niitä ennen kutsuttiin. Välillä turvauduttiin köyhäinhoitoon. Tämä tosin piti maksaa takaisin, kun ajat paranivat. Työttömät saivat soppaa työnväentalolla. Silloin perhe selvisi pahimman ylitse, jos joku sattui pääsemään tehtaalle töihin — yleensä töitä saivat lähinnä nuoret.

Perheiden perustamista ja lasten hankkimista lykättiin. Lama saattoi lujittaa perhesuhteita, mutta perheitä myös hajosi. Tamperelaisissa teollisuustyöpaikoissa naiset säilyttivät miehiä paremmin työpaikkansa. Lähtökohtaisesti naisten palkat olivat kuitenkin alhaisemmat, mutta laman seurauksena tekstiilitehtaissa naisten palkat putosivat niin alhaiselle tasolle, että vertailukohteena Peltola mainitsee työttömät sekatyömiehet. Kun palkalla ei elänyt, jouduttiin turvautumaan laittomuuksiin — esim. näpistelyyn ja prostituutioon.

Väitöskirja kokonaisuudessaan löytyy Tampereen yliopistolta. Sieltä löytyy lisää huttua tamperelaisten arjesta lamavuosina.

[Erno Palonheimo]

Aika vahvaa poliittista väriä näyttää olevan lähinnä tämän toisen osapuolen teksteissä, mutta ilmeisesti tämänkaltainen aivopesu on hyväksyttävää, kun se ei ole yliopistollista?

[Petri Sallinen]

Tutkimukset painottavat erilaisia asioita ja ne voivat olla jopa poliittisesti värittyneitä. Tästä huolimatta erilaisten tutkimustöiden lukeminen on mielenkiintoista olipa niiden tulokulma mikä tahansa. Lukupuuhassa voi asettua kriittisen tarkkailijan rooliin välittämättä tutkimuksen ideologisista painotuksista.

[Erkki Nuutio]

Onko yliopistollinen aivopesu hyväksyttävää, vieläpä hyväksyttävämpää. Ehkä ette eläneet 70-lukua. Etenkin silloin tuli yliopistollisia pohjanoteerauksia tiettyjen yhteiskuntatieteiden aloilla runsain mitoin.
Mitä tulee 30-lukuun, silloin muodostui ja sai mitä vankimman aseman punamultapolitiikka, joka oli työväkeä ja maataloutta puolustava. Puolueet jotka eivät avoimesti ajaneet vallankumousta olivat vapaita ja vaikutusvaltaisia. Etenkin sos.demit. Presidentti oli toki aluksi oikeistolainen, mutta lopetti lapualaisuuden. Siihen ei edeltäjänsä, Reissu-Lasse ryhtynyt eikä pystynyt. Sitten tuli presidentiksi rauhan mies Kallio, valitettavasti jo väsyneenä.
 
Valtiolliset demokraattiset lakimme olivat aivan samat kuin vielä 70-luvulla, kuten presidentin oikeus hajottaa valtiopäivät. Sitähän nimenomaan Kekkonen 70-luvulla toistuvasti teki. Puolestaan 30-luvulla sitä ei tehty, vaan hallitus pysyi pystyssä vuosikaudet demokraattisen ememmistönsä ja edesauttamansa hyvinvoinnin turvin.

Elintasomme palasi 30-luvun lopun tasolle vasta 60-luvun alussa. Esimerkiksi ainoa "yhteiskunnan" tuki vielä vuonna 1961 isäni kuoltua oli Osuusliike Voiman hautausavustus. Sotatuhojen korjaaminen ja sotakorvausten suorittaminen ja keinotekoinen maatalouden paisuttaminen sosiaalisista syistä laski pitkään elintasoa, mutta myös NL:n voimakkaalla tuella harjoitettu sisäpoliittinen rauhattomuus.

Laitan vielä ulkomuistista muutamia saavutuksia, joihin sosdemjohtoinen Tampere venyi 30-luvun loppupuolella: Rautatieasema liikennetunneleineen, linja-autoasema (Pohjoismaiden suurin), lentokenttä, Viinikan ratapihan aloitus, valtatieverkoston muodostaminen (kuten Hatanpään valtatie, Lempääläntie, Pirkkalan valtatie) ja katuverkoston uudistaminen ja asfaltointien aloitus, Tampereen liikenteen kaupunkiliikenne, Hatanpään sairaala, Keuhkotautisairaala (keuhkotauti nujerrettiin silloin), Tampereen lyseo (oma kouluni, 1100 oppilasta), Pyynikin ammattikoulu (suuri, valmistui 1939 sotasairaalaksi), Viinikan kirkko, Hospiz-Emmaus -suurhotelli, laaja asuntorakennustoiminta, suuret liiketalot Hämeenkadulla (Voima, Tuotanto, SMK, Tempo, Hjorth) ja muualla (kuten Tullintorin alue), Tammerkosken voimalaitosten uudistaminen, Rautaharkon muuntoasema, Valtion lentokonetehtaan rakentaminen, muiden teollisuuslaitosten mittava laajentaminen, uusia ja uudistettuja puistoja : Luotiin "Tehtaiden kaunis kaupunki", jota kaipaan grynderismin voitettua kohtuullisuuden ja alettaessa elää velaksi.

1930-luku ei kaipaa parjaavaa liioittelua, vaan kiitosta suomalaisten yhdistämisestä ja suurista saavutuksistaan.

[Jussi Laukkanen]

On kerta toisensa jälkeen jännä nähdä, mihin suuntaa keskustelu kulloinkin kääntyy sen jälkeen, kun on lähdetty liikkeelle alkupisteestä. Tässä tapauksessa alkuperäinen aihe lienee teollisuuden energiatarve 30-luvulla.

Hyvä, että keskustellaan. Tämäkin keskustelu toi ainakin minun tietooni paljon uutta ja palautti mieleen myös pari unohtunutta asiaa. Pelkään kuitenkin, että nyt ollaan taas siinä pisteessä, että väittely ei tästä enää etene. Ehdotan, että lopetamme hyvän sään aikana.

[Hannu Peltola]

Mielenkiintoista keskustelua on käyty tämän kuvan yhteydessä 1930-luvun Suomesta, mutta varmasti on näin, kuten Jussi totesi, että turhaan väittelyyn ei ole tarvetta.

Tässä kuvassa on mielenkiintoinen kuva ensimmäisestä suomalaisesta sähkön kantaverkosta, en muista nähneeni kuvaa muualla.

Kuva vei myös ajatukset Yhdysvaltojen vastaaviin sähköistysprojekteihin. Seattlen kaupunki kasvoi 1910- ja 1920-luvuilla voimakkaasti ja tuolloin kaupungissa heräsi ajatus korvata useat pienet paikalliset hiilivoimalaitokset Pohjois-Washingtoniin rakennettavilla suurilla vesivoimaloilla. Seattlen kaupunki aloitti voimalaprojektit Skagit-joen varrella ja joen suuret kosket olivat kuin ennalta suunniteltuja vesivoimaloille. Ensimmäisenä valmistui Gorge Dam vuonna 1924. Tämän voimalan teho oli 199 MW (verrokkina Imatra vuoden 1951 laajennuksen jälkeen 156 MW ja vuoden 2015 uudistamisen jälkeen 192 MW). Seuraavana Skagit Riverille valmistui Diablo Dam vuonna 1930 ja sen teho on Imatraan verrannollinen 159 MW. Diablon patokorkeus 119 m oli pitkään maailman korkein. Kolmantena ja haastavimpana työmaana Skagit Riverille valmistui Ross Dam 16 vuoden rakentamisen jälkeen vuonna 1953. Ross Damin voimalaitoksen teho on peräti 353 MW ja patokorkeus messevät 165 metriä! Nämä Skagit Riverin voimalaitokset tuottavat valtaosan Seattlen ja ympäristön sähköntarpeesta ja vielä nykyäänkin noin 20 % kaikesta alueen sähkönkulutuksesta katetaan näillä kolmella voimalalla. Rautateihin Skagit River liittyy hyvin läheisesti. Alue oli tietöntä erämaata ja rautatie oli ainoa yhteys ulkomaailmaan. Seattle City Light rakensi alueelle Skagit River Railwayn, josta löytyy oheinen kuvasarja Vaunut.orgissa: http://vaunut.org/kuvat/?s=4734

[Timo Salo]

Jotenkin vaan hassu ajatella, että esim. Olkiluoto työntää 1600 MW verkkoon nykyisellään, eli saa melkein laskea yhteen nuo Hannun kertomat tehot... Antaa vähän perspektiiviä mistä se sähkö oikeasti tulee? Nokian Melon vesivoimalakin on lähes harrastelijaluokkaa: 2*30 MW...
Saa nähdä koska kolmonen käynnistyy, taitaa vaan tarvita täysremontin ennen käynnistystä ikänsä vuoksi...?
Tietääkö muuten kukaan, kuin paljon VR imee ruuhka-aikaan tehoja verkosta???

[Hannu Peltola]

Sanopa Timo muuta! Vesivoimalat ovat tehoiltaan loppujen lopuksi varsin maltillisia ja vaikka sähkö on rakentamisen jälkeen käytännössä lähes ilmaista, patojärven tilantarve on suuri. Naapurin Porjus porskuttaa sähköä 481 MW, mutta Luulajajoen patoallas on kymmeniä kilometrejä pitkä.

Washingtonin osavaltiossa näkyy olevan ainoastaan yksi 1200 MW ydinreaktori ja muutama kymmenen suurempaa vesivoimalaa. Näitä lukuja vertaillessa huomaa, että sähkönkulutus Suomessa on aivan toisella tasolla. Kylmä ilmasto vaatii eri lailla lämmitystä ja metsäteollisuus on varsin sähkösyöppöä.

[Petri Nummijoki]

Kyllä minäkin ihmettelen ilmaisua: "Taloudellista niukkuutta jatkui aina sodan jälkeiseen aikaan asti. Kansankielessä aikaa kutsuttiin Suomessa pula-ajaksi."

Tuostahan saisi käsityksen, että 30-luku oli kokonaan pula-aikaa mutta 40-luvun loppupuoli ja 50-luku ilmeisesti eivät enää olleet, koska sota mainitaan taitekohtana. Todellisuudessa (sodan vuoksi aloitettu) elintarvikkeiden säännöstelykin päättyi vasta 1954. Länsimaiset hyötyajoneuvot olivat säännöstelyn piirissä syksyyn 1957 saakka ja silloinkin 30 % devalvaatio yhdessä päällä olevan laman kanssa aiheutti, että säännöstelyn poistuminen oli monelle ostomahdollisuuksien näkökulmasta enemmän teoriaa kuin käytäntöä. Vasta suhdanteiden kääntyessä parempaan suuntaan 1959 lähtien, voidaan ajoneuvokaupan sanoa olleen aidosti vapaata lukuunottamatta länsimaisia henkilöautoja, joiden säännöstely poistui vasta kesällä 1962. Eli kyllä pula-aikaa jatkui vähintään 50-luvun puoliväliin mutta tulkinnasta riippuen jopa 50-luvun loppuvuosiin saakka ja se ei johtunut 30-luvun alun lamasta vaan sodan ja sotakorvauksien aiheuttamasta taloudellisesta rasitteesta.

[Petri Sallinen]

Peltolan tutkimushan on rajattu 1930-luvun lopulle, jolloin kansantaloudessa tapahtui käänne parempaan. Tutkimuksen perusteella talouden piristyminen ei kuitenkaan koskenut tamperelaisia työläisperheitä, vaan niukat vuodet jatkuivat kyseisissä perheissä sotavuosiin asti ja niiden ylitse. Tutkimus ei siis kata sodan jälkeisiä vuosia eikä ota kantaa siihen, mitä tamperelaisille työläisperheille sen jälkeen tapahtui. Jos tästä huolimatta haluat tarkastella Suomen yleistä kansantaloudellista tilannetta 1940- ja 1950-luvuilla, niin se on jo omaa tulkintaasi. Toki tutkimuksesta tekemäni referaattikin voi olla tässä mielessä huolimaton, mikäli se johtaa tarkastelemaan tilannetta 1940- ja 1950-luvuilla. Mielestäni rajaus näkyy kuitenkin kohtuullisen selkeästi jo itse tutkimuksen otsikossa.

1930-luvun loppu ei ollut kansantalouden kannalta erityisen huono. Tämänkin Peltola toteaa tutkimuksessaan: tavaroita kyllä oli kaupppojen hyllyillä, mutta tamperalaisilla työläisperheille ei ollut niitä varaa ostaa. Joillakin ilmeisesti oli varaa — joillakin meni siis myös hyvin. Todellinen pula-aika lienee sellainen, että tavaroita ei yksinkertaisesti ole saatavilla. Tässä mielessä 1930-luvun loppu lienee ollut poikkeuksellinen.

Kannattaa lukea alkuperäinen tutkimus kokonaisuudessaan, niin kaikki nyanssit ja yksityiskohdat aukeavat referaattia selkeämmin — mutta kuten päätoimittaja jo totesikin: tämä aihepiiri ei ole Vaunut.orgin ydintä, joten keskustelua tuskin kannattaa jatkaa.

[Erkki Nuutio]

Hyllyssäni on tuo Peltolan "tutkimus" ja olen sen lukenut kymmenisen vuotta sitten.
Toivon muidenkin sen lukevan esimerkkinä tendenssillä ja paatoksella tehdystä työstä.
Tilastoja ei tietenkään ole väärennetty, mutta mitä niistä päätellään.
Haastatteluissa painottuvat sosdemeistä vasemmalla olleet aktiivit.
Työväki esitetään puolustuskyvyttömänä monoliittina, joka on pahan kapitalistin ja pamputtavan poliisin välissä.
Vaikka siis olemme sos.dem-johtoisessa kaupungissa.
Toivotan lukunautintoa!