Pian on vuosi kulunut tämän uutisen päiväyksestä, onkohan asia edistynyt tänä aikana lainkaan?
Aikatauluissa rekkajuniin sopivat junat 3064 ja 3067 (
https://juliadata.fi/timetables/history?s=3064) ovat näkyneet ajoittain viime vuoden lopulta, mutta kaikki lähdöt näyttäisivät olevan peruttuja. Herääkin kysymys, että onko tätä liikennettä ollut tarkoitus aloittaa jo pidemmän aikaa, mutta junia ei ole syystä tai toisesta (hinnoittelu/aikataulut?) saatu myytyä täyteen. Yhden junaparinhan uskoisi saavan täyteen jo K- ja S-ryhmän rekoilla, joilla kaikilla näyttäisi olevan omat tavoitteensa ainakin hiilidioksidipäästöjen pienentämiseen, joista muistutetaan jokaisesta uudesta sähkörekasta kertovassa tiedotteessa.
Näin perusinsinöörille rekkojen siirtäminen juniin vaikuttaisi erittäin järkevältä sekä taloudellisesti, että ympäristön kannalta. Hyvin kevyt laskelma alla, olettaen, että yhteen junaan menee 20 täysperävaunurekkaa:
Polttoaineet:
20 * 40 l/100 km * 600 km = 4800 l säästetty/juna. Alvittomina euroina tästä tulisi karkeasti 7200 e/juna
Palkat sivukuluineen (varmaan alakanttiin):
20 * 30 e/h * 12 h = 7200 e/juna
Päälle kaluston kuluminen, huollot yms, joiden aiheesta tietämättömänä olettaisin myös olevan suurempia rekka kuin junaliikenteessä. Joka tapauksessa kuluina nämä ovat sillä tasolla, että rekkojen siirtämisen junaan uskoisi olevan erittäin kannattavaa. Varsinkin jos/kun keskuskauppaliikkeillä on vielä omat tavoitteensa kuljetusten hiilipäästöjen pienentämiseksi.