Eikö junayhteyksien edullisempi nopeuttamistapa olisi karsia ylimääräisä pysähdyksiä?
Jos esimerkiksi Mikkelin pysähdys jätettäisiin pois, junayhteys Kuopioon voisi nopeutua jopa tunnilla, mikäli pysähdys hidastaisi matka-aikaa yhtä paljon kuin Haukivuoren pysähdys:
–
Muutaman minuutin pysähdys Haukivuorella hidastaisi Kuopion ja Helsingin välistä junaa 15-40 minuutilla, jotakin jopa tunnilla.Edellä oleva VR:n strategisen suunnittelun päällikkö
Roman Lubitchin kertomana
tässä Ylen uutisessa 20.6.2018.
Jos myös Pasilan, Tikkurilan, Lahden, Pieksämäen ja Suonenjoen pysähdykset jätettäisiin pois, Kuopiossa oltaisiin ennen kuin matka ehtisi Helsingistä edes alkaa. Huomionarvoista on se, että kaikkeen tähän päästäisiin ilman kolkkapoikamaista yksityistämistä ja investointeja miljardien rinnakkaisratoihin.