Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Destia Rail ei saa vuokrakalustoa kotimaasta  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: 1 [2] | Siirry alas Tulostusversio
Kimmo T. Lumirae
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1331


« Vastaus #25 : Marraskuu 28, 2013, 12:08:03 »

Vanhoilla eväillä pärjäämisestä en tiedä, riippuu alasta ja firmasta, on asioita, joita ei voi teettää kiinalaisilla eikä puolalaisilla, mutta olet tietenkin siinä oikeassa, Petri, että näin asiat nykyään pyritään tekemään ja teettämään, eli maailma on toki muuttunut. Viimeistään silloin, kun olemme liittyneet EU:hun, olemme kansakuntana hyväksyneet tämän kehityksen ja halunneet osaksi sitä.

EU ei kuitenkaan ole mikään Utopia, jossa kaikki toimii hienosti. Olkoon rautateiden tavaraliikenne esimerkkinä, jota tämä keskustelumme on sivunnut ja moni muu keskustelu koskenut. Euroopassa on tavoitteena siirtää tavaraliikennettä kiskoille, meillä on ollut Euroopan suurimmat rekat ja nyt on siis otettu käyttöön Euroopan suurimmat rekat +33 % rekkojen kokonaispainon lähennellessä kaksinkertaista Saksaan verrattuna. Samaan aikaan valtiollinen rautatielaitos tietoisesti vähentää tavaraliikennettä kannattavuuteen vedoten ja on mm. lopettanut rekkojen junakuljetukset kokonaan. Muistutan tässäkin, että VR:n linja on poliittisesti hyväksytty.

EU-peliä voidaan pelata myös syömällä rusinat pullasta; ottamalla käyttöön sellaisia EU:n siunaamia tavoitteita, jotka ovat linjassa omien tavoitteiden kanssa ja olla välittämättä niistä, jotka eivät niitä tue.
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1185


« Vastaus #26 : Marraskuu 28, 2013, 12:41:57 »

Euroopassa on tavoitteena siirtää tavaraliikennettä kiskoille, meillä on ollut Euroopan suurimmat rekat ja nyt on siis otettu käyttöön Euroopan suurimmat rekat +33 % rekkojen kokonaispainon lähennellessä kaksinkertaista Saksaan verrattuna. Samaan aikaan valtiollinen rautatielaitos tietoisesti vähentää tavaraliikennettä kannattavuuteen vedoten ja on mm. lopettanut rekkojen junakuljetukset kokonaan. Muistutan tässäkin, että VR:n linja on poliittisesti hyväksytty.

EU-peliä voidaan pelata myös syömällä rusinat pullasta; ottamalla käyttöön sellaisia EU:n siunaamia tavoitteita, jotka ovat linjassa omien tavoitteiden kanssa ja olla välittämättä niistä, jotka eivät niitä tue.

Suomalainen soppa on kyllä pääasiallisesti keitetty kansallisin voimin liikenne- ja rautatiepolitiikan osalta. EU-direktiiviit yleensä määrittelevät suuret unionin kattavat linjat, mutta kansallista liikkumavaraa jää yleensä aina — lisäksi voidaan hakea siirtymäkaudeksi poikkeuksia, eli Suomen tapauksessa vetkutella rautatieliikenteen lopullisen kilpailun avaamista. Mitään juridisia esteitä ei olisi ollut ryhtyä puuhaan Englannin tapaan oma-aloitteisesti tai Ruotsin tapaan aktiivisesti ja tosissaan.

EU:n liikennepolitiikkahan lähtee siitä peruslinjauksesta, että rautatieliikenteen asemaa on vahvistettava. Rautatiekuljetukset ovat mm. ilmastopolitiikan ja energiapolitiikan toteutuksen kannalta edullisempia ja tehokkaampia kuin maantiekuljetukset. Sähkövetoinen rautatieliikenne vähentää myös riippuvaisuutta fossiilisista liikennepolttonesteistä. EU:n rautatiepolitiikan lähtökohta on myös se, että rautatieliikenteen asemaa suhteessa muihin kuljetustapoihin verrattuna lisätään parhaiten rautatiekilpailun avulla — siis markkinaehtoisen toiminnan kautta, jolloin kuljetusmuodot näyttävät vahvuutensa kilpailun kautta. Toinen tapa olisi vahvistaa rautatiekuljetusten asemaa lätkäisemällä sen kanssa kilpailevalle maantieliikenteelle niin paljon veroja ja maksuja, että kuljetukset ja liikkuminen tätä kautta siirtyisivät rautateille (eikä rautatiejärjestelmälle tarvitsisi tehdä yhtään mitään). Tämä vaan tulee kuljetuspalveluita käyttäville kallliksi. Markkinaehtoisen kilpailun on siis nähty tulevan kansantalouden ja elinkeinoelämä kannalta edullisemmaksi. Tällä taas on merkitystä elinkeinoelämän kannalta, joka toimii globaaleilla markkinoilla.

Suomi on siis johdonmukaisesti vetkutellut asiassa — ilmeisesti VR:n ja sen kellokkaiden tehokkaan lobbauksen vuoksi. Suomen valitsemalla tavalla ei rautateiden asemaa vahvisteta, vaan päinvastoin näivetetään — ja tämä on puhtaasti suomalaisten omaa syytä. Nyt sitten itketään sitä, että maanteille ilmestyy mammuttirekkoja. Jollain tavallahan ne teollisuuden kuljetukset on hoidettava, kun VR ei niitä enää hoida, VR:n kuljetukset ovat liian kalliita ja lisäksi estetään uusien rautatiekuljetusyritysten pääsy markkinoille.

Energiapolitiikkaa seuraan työkseni. Suomi lähti EU-maiden eturivissä avaamaan tosissaan sähkömarkkinansa ja tästä linjauksesta on hyötynyt koko kansakunta. Suomi ja muut pohjoismaat ovat yrityksen ja erehdyksen kautta kehittäneet markkinaehtoisen järjestelmän, joka on nyt tarkoitus kopioida koko Eurooppaan. Samalla suomalaiset yritykset ovat oppineet, miten markkinoilla toimitaan, niiden asema on vahva ja kansalaisten kannalta energian hintakehitys on pysynyt kurissa — sähkön hinta Suomessa on Euroopan edullisimpia, vaikka voimalaitospolttoaineita tuodaan merkittävässä määrin Suomeen, eli Suomi ei lähtökohtaisesti ole erinomainen paikka tuottaa sähköä, kun energiaraaka-aineita ei luontaisesti ole.

Suomessa ei käydä rautatieliikenteen osalta poliittista keskustelua juuri lainkaan puhumattakaan siitä, että osattaisiin esittää visioita erilaisista rautatiekilpailullisista järjestelmistä tai arvioida niiden hyviä ja huonoja puolia. Erilaisia sinänsä ansiokkaita selvityksiä on kyllä tehty, mutte ne ovat mitä ilmeisimmin jääneet pölyttymään hyllyille. Energiamarkkinoiden osalta tilanne oli aikanaan aivan toinen: keskustelu oli aktiivista ja erilaisten järjestelmien hyviä ja huonoja puolia vertailtiin. Lisäksi oli halua ja kykyä nopeasti puuttua järjestelmiin ja jo tehtyihin päätöksiin, mikäli ne eivät toimineet. Ehkä syynä tähän on yksinkertaisesti se, että energian merkitys kansantaloudessa on eri kokoluokassa kuin rautatieliikenne tai sitten rautatieliikenne ei yksinkertaisesti kiinnosta poliittisia visionäärejä. Tämä antaa VR:lle ja niiden kellokkaille vahvat aseet jarrutella kaikkien muutosten toteuttamista valomerkkiin asti.
« Viimeksi muokattu: Marraskuu 28, 2013, 13:12:54 kirjoittanut Petri Sallinen » tallennettu
Joonas Hytönen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 30


« Vastaus #27 : Marraskuu 29, 2013, 00:02:48 »

Oma mielipide pakko heittää tänne. Tyhmäähän tuo Destian vastaan VR Track kilpailu on. Hinnathan se ainakin on laskenut aikalailla pohjille,sen verran halpoja tarjouksia vähän vuorotellen firmat tekee. Tiukoille oli  varmaan Destia kpa 5:sen laskenut ja nyt on jo 7-alueen tappelu menossa ja tulos selviää keväällä 2014. Työntekijäthän siinä kärsii tietysti, se on nähty. Alan konkarit häipyvät alalta kun kyllästyvät tuohon myllytykseen ja se heikentää alan osaamista,ei hyvä juttu. Minusta turhaa ehkä kahta saman alan yritystä valtion omistaa mutta kyllä olisi yksi alan ammattilaisyritys hyvä olla valtiolla että kohtalaisen pientä ratainfran kilpailua voisi pitää kurissa, siis verrata omia hintoja yksityisten hintoihin ettei ne ryöstäydy käsistä. Ja onhan tuo rataurakointi sen verran spesiaalihommaa että liikenneturvaliisuuden kannaltakin olisi jokin pelikortti valtiolla hyvä olla. Mutta muutenkin alalla on ongelmia...Kunnossapidossa LiVin ja urakoitsijoiden välinen kommunikaatio ei toimi kun isännöitsijä on siinä välissä. Paljon kehitettävää olisi siinäkin hommassa ja monessa muussa...:/
tallennettu
Joonas Hytönen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 30


« Vastaus #28 : Marraskuu 29, 2013, 00:06:58 »

Mutta kyllä minusta kannattaisi vuokrata kalustoa jos se seisoo käyttämättömänä.. Ja tuli mieleen että eikös "Roope" ollut lainassa Pieksämäki-Kuopio projektilla Destialla tänä vuonna,onhan se VR Trackin kalustoa vuokralla?
tallennettu
Petri Sallinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1185


« Vastaus #29 : Marraskuu 29, 2013, 13:37:14 »

Tyhmäähän tuo Destian vastaan VR Track kilpailu on. Hinnathan se ainakin on laskenut aikalailla pohjille,sen verran halpoja tarjouksia vähän vuorotellen firmat tekee. Tiukoille oli  varmaan Destia kpa 5:sen laskenut ja nyt on jo 7-alueen tappelu menossa ja tulos selviää keväällä 2014.

Näinhän se järjestelmä kilpailuilla toimialoilla yleensä toimii, eli palveluita kilpailuttava ostaja saa tuotteensa ja palvelunsa aikaisempaa edullisemmin ja myyjien on tehostettava toimintaansa. Tässä tapauksessa siis radan kunnossapitoon käytettyjä varoja säästyy. Tämä heijastuu valtiontalouteen ja radankäyttömaksuihin. Toisaalta Kummeli-tunnelman aiheuttaa tässä tapauksessa se, että kaikki osapuolet ovat valtion omistamia organisaatioita.
tallennettu
Esko Ampio
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 610


« Vastaus #30 : Marraskuu 29, 2013, 14:27:24 »

Valtiontalouden kannalta olisi tietenkin parasta yhdistää Destia ja VR Track yhdeksi valtion infrayhtiöksi, mutta radanpidon kilpailutuksessa oltaisiin sitten taas lähtötilanteessa...

Ehkä meidän erityisolosuhteissamme ei vain saada toimivaa kilpailua aikaan.

 Destia voisi palata hoitamaan entistä tinkiään ja muuttamaan nimensäkin alkuperäiseksi.
tallennettu
Simo Virtanen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1767


« Vastaus #31 : Marraskuu 29, 2013, 21:51:12 »

Valtiontalouden kannalta olisi tietenkin parasta yhdistää Destia ja VR Track yhdeksi valtion infrayhtiöksi, mutta radanpidon kilpailutuksessa oltaisiin sitten taas lähtötilanteessa...

Ehkä meidän erityisolosuhteissamme ei vain saada toimivaa kilpailua aikaan.

 Destia voisi palata hoitamaan entistä tinkiään ja muuttamaan nimensäkin alkuperäiseksi.

Alkuperäinen nimihän olisi erittäin hieno nimi firmalle eli Kuninkaallinen Suomen koskenperkauskomitea.

VR:hän on varsin tuore tulokas, kun Destian juuret ovat vuodessa 1799, jolloin kuninkaamme Kustaa IV Adolf perusti Suomeen koskenperkauskomiteansa.
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2925


« Vastaus #32 : Marraskuu 30, 2013, 03:36:32 »

Kuninkaallinen Suomen koskenperkauskomitea.

Vai -johtokunta? http://www.destia.fi/apunavigaatio/yritys/historia.html

Komea nimi joka tapauksessa. Hymyilee
tallennettu
Esko Ampio
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 610


« Vastaus #33 : Marraskuu 30, 2013, 09:34:28 »

......komitealle löytyisi töitäkin. Kun on alettu palauttaa koskia....
tallennettu
Sivuja: 1 [2] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Destia Rail ei saa vuokrakalustoa kotimaasta  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2025 Resiina