Eikö se ole liian pienien sanktioiden ja vähäisen valvonnan vika?
Onko se osoitus terveestä moraalista, jos ajatellaan, että toimitaan oikein, kun vain ei jäädä mistään kiinni?
Ei kai suunnitelmatalous ole lähtökohtaisesti yhtään parempi?
Monellakin tapaa parempi. Esimerkiksi tämän käsiteltävänä olevan asian kannalta se olisi parempi, jos ajatellaan liikenneturvallisuutta tai työntekijöiden hyvinvointia. Kun koko toimiala pelaisi yhteen maaliin, ei toisiaan vastaan henkensä kaupalla sotiville toimijoille tulisi suurta houkutusta ja kannustetta pelata omilla säännöillä. Toistensa kampittamiseen käytetty energia ja työpanos voitaisiin toki myös käyttää järkevämmin varsinaisen asian edistämiseen. Asiakkaiden kannalta suunnitelmatalous merkitsisi näennäisesti heikompaa mahdollisuutta tinkimiseen, työn arvon halventamiseen ja toimialan alennustilan aikaansaamiseen; mitkä tosin nekin lämmittävät taloudellisten realiteettien vallitessa vain hetken. Ja onko sekään yleisesti ottaenkaan hyvä ja edullinen asia, jos muutetaan koko yhteiskunta banaanitasavallaksi.
Vai miten sitten on tulkittava virasto-VR:n aikaisia tapahtumailmoituksia ylipitkistä työajoista? Sallitumpaa vai yhtä paha?
Yhtä paha. Ennenkaikkea kai osoitus siitä, että maailma ei koskaan voi olla täydellinen.