Virallinen Suomi suhtautuu Baltian suureen ratahankkeeseen Rail Balticaan vastahakoisesti, vaikka ilman Rail Balticaa ei ole järkeä rakentaa Helsinki–Tallinna-tunneliakaan.
Viro on yrittänyt houkutella Suomea Rail Baltican tausta-yhtiöön AS RB Railiin, mutta turhaan. Viron pääministeri esitti kollegalleen Juha Sipilälle kutsun henkilökohtaisesti vuonna 2016, mutta sai pakit. AS RB Railin omistavat Viro, Latvia ja Liettua tasaosuuksin.
Liikenneneuvos Lassi Hilska liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoo nyt, että vaikka Suomi ei ole mukana Rail Balticassa, osallistuu Suomen edustaja AS RB Railin kokouksiin kutsuttuna tarkkailijana.
Rail Baltica on Suomelle yksi tärkeimmistä hankkeista Pohjanmeren–Itämeren TEN-T-ydinverkkokäytävässä. Mitään Rail Balticaan liittyviä sopimuksia Suomi ei kuitenkaan ole solminut eikä Suomi rahoita projektia muuten kuin osana EU:ta.
”Nykyisen liikeidean ja hallintomallin mukaiseen yritykseen osallistuminen voisi olla haasteellista, jos omistajat meitä kutsuisivat”, kommentoi Hilska.
[...]
Vaikka Suomessa valtion lisäksi vientiyrityksetkin ovat olleet Rail Balticaa kohtaan penseitä, sanoo Lassi Hilska projektin kiinnostavan monia suomalaisyrityksiä.
Suomalaisyritykset nimittäin lähtisivät mielellään rakentamaan rataa. Tiedossa on suuria urakoita.
Vielä suurempia urakoita suomalaisillekin toisi tunnelin rakentaminen Suomenlahden ali. Viron pääministeri Jüri Ratas on kertonut matkustavansa alkuvuoden aikana Helsinkiin keskustelemaan alueen logistisista ratkaisuista ja myös tunnelista.
Suomen kannalta olisi epäloogista jättäytyä ulos Rail Balticasta mutta lähteä tunnelihankkeeseen. Tunnelin jatkeeksi tarvitaan tavaraliikenteelle nopea ja mahdollisimman ympäristöystävällinen jatkoyhteys.
AS RB Railin virallisessa ratakartassa Rail Baltica jatkuukin Tallinnasta Helsinkiin. Mutta ensin pitäisi saada valmiiksi se rata.
Koko juttu:
https://www.tekniikkatalous.fi/kaikki_uutiset/hyva-naapuri-suomi-ei-maksa-mutta-haluaa-napsia-parhaat-urakat-baltia-jai-yksin-rail-baltican-kanssa-6699751?utm_source=Teta_Uutiskirje&utm_medium=email&utm_campaign=Teta_Uutiskirje