Rautatiet ja harrastus  |  Kääntöpöytä  |  Aihe: VR:n 1940- ja 50-lukujen tyyppikerrostalojen kartta  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Henri Hovi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 97


« : Syyskuu 01, 2019, 10:48:15 »

Olen tehnyt kartan VR:n tyyppikerrostaloista, jotka valmistuivat 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa.

https://drive.google.com/open?id=1_f4KqNJ2gso0mdv29v0ZQ_7hpyD3mFDP&usp=sharing

Kiinnostus näihin heräsi kulkemisesta Pasilan konepajan VR-talon ohi kahdenkymmenen vuoden ajan töihin.

Näistä taloista on ollut keskustelua useamman kuvan yhteydessä vaunut.orgissa ja usean löytyminen onkin Pyytövaaran kuvien ansiota, joten kiitokset hänelle ja muille näiden kuvaamisesta.

Tyypit A-E ovat omasta päästäni, sillä minkään VR-tyypityksen käyttö ei olisi järkevääkään, koska B on syntynyt A-tyypistä Rautatieasuntojen ja Avarran jälkeisenä aikana VVO:n toimesta eikä ole siis alkuperäinen eroavuus.

Kartalle ei tulla lisäämään aiempia VR-taloja, kuten Toralinnaa tai puutaloja, mutta näistä voidaan tehdä toinen kartta, jos näitä on tunnistettavissa riittävästi. Alustavien tutkimusten perusteella varhaisemmat kerrostalot vaikuttavat uniikeilta pääosin.

Harrastajakunta voi toimittaa havaintoja tähän viestiketjuun, jos näitä on vielä muualla löytymättä tai jos jostain on moinen talo purettu. Mutta varovaisuutta tulee noudattaa, sillä talot ovat erittäin tyypillisiä 50-luvun kerrostaloja ja monet muiden rakennuttamat ja omistamat talot muistuttavat näitä suuresti. Varmahkoja tuntomerkkejä on liiketilattomuus, sillä tunnistetuista tapauksista vain Hyvinkäällä on ollut liiketilaa alakerrassa. Samoin parvekkeita ei ole muualla paitsi toisen puolen porraskäytävissä. D-tyypissä parvekkeita on molemmin puolin kuitenkin.

Myös talojen viralliset VR-nimet olisi hyvä saada kartan inforuutuun, jos vielä on puuttuvia.

Jos jollain on lista Rautatieasuntojen/Avarran kiinteistöistä vuosien 1955-2002 väliltä , se olisi myös mukava nähdä.

Myös tieto nykyisestä omistuksesta on syytä kirjata tänne jos se on kartalla väärin. Tarkoitus on, että kartta osoittaa oikean omistuksen nykyään sitä mukaan kun se vaihtuu.

Näitähän vaikuttaa nyt olevan ainakin seuraavilla tahoilla: a) Kojamon Lumo b) M2-Kodit c) Colliers International Finland ja d) as oy:nä.
tallennettu
Pave Saarinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 133


« Vastaus #1 : Heinäkuu 07, 2020, 19:24:17 »

Vr-asuintaloissa on sellainen piirre, että osa taloista on ollut ilman katuosoitetta. Katuosoitetta ei ollut, jos talo oli muun rautatiealueen yhteydessä eikä sillä siten ollut erillistä  tonttia, jolla olisi ollut oma katuosoite. Tontin puuttuminen on ollut ylitsekäymätön este katuosoitteelle. En sitten tiedä, miten katuosoite järjestettiin Veturitien yhteydessä Pasilassa. Nyt Toralinna ynnä muut rakennukset saivat katuosoitteen. Rusthollari Severius Konkolan perillisiltä pakkolunastettiin 1900-luvun alussa 4 taloa Pasilassa rautatien alueella ratapihan reunassa. Sen osoite oli hämmentävä Fredriksberg Malmi 43. Rakennukset purettiin pois ratapihan tieltä. Konkola on mystinen nimi, joka liitettiin Savonkadun siltaan ja satamaradan vaihdetupaan konepajan haarassa. Katuosoitteen puuttuminen oli muuten aika hankala asia. Aina sai selitellä. Toralinnan kuitenkin kaikki tunsivat, mutta eihän se ollut ainoa rakennus. Vanhoissa sanomalehdissä kirjoitettiin joskus myös hämmentävästi Fredriksbergin asema Malmilla. Fredriksberg liitettiin helsinkiin 1912. Sitä ennen se kuului Helsingin pitäjään, jonka keskuspaikka oli Malmilla. Konkolan tilan nimi ilmeisesti oli myös Malmi, ainakin kartassa on siten merkittynä.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 07, 2020, 20:08:02 kirjoittanut Pave Saarinen » tallennettu
Jimi Lappalainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2617


« Vastaus #2 : Heinäkuu 07, 2020, 19:34:57 »

Ahaa, Konkola-nimi alkaa selvitä. http://vaunut.org/kuva/74507
tallennettu

... hvilket alle dem, som vederbör, till kännedom och iakttagande härigenom meddelas.
Juha Vuorinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 141


« Vastaus #3 : Heinäkuu 07, 2020, 20:05:14 »

Haapamäen osalta täydennystä: On todellakin yksityisomistuksessa (Haapamäen Asema Oy / Seppo Lampinen). Kylällä tunnetut lempinimet ovat "Pyramidi" ja siitä johtaen "Pyrkka".
tallennettu
Jouni Hytönen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1797


« Vastaus #4 : Heinäkuu 07, 2020, 23:56:17 »

Kiitokset sivistämisestä, olenkin usein ihmetellyt, mistä tuo Pyrkka oikein tulee.
tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 935


« Vastaus #5 : Heinäkuu 08, 2020, 08:53:07 »

Vanhoissa sanomalehdissä kirjoitettiin joskus myös hämmentävästi Fredriksbergin asema Malmilla.

Hämmennys hälvenee, kun perehtyy tuon ajan maanomistusoloihin ja karttoihin: Fredriksbergin asema rakennettiin Malmin talon maille. (ks. v. 1869 kartta) Alueen nimi oli siis Malmi ennen kuin se Fredriksbergin aseman mukaan sai nimen Fredriksberg. Pikku-Huopalahden kylän puolelle kuuluneen Bölen tilalle rakennettu huvilayhdyskunta taas sai nimen Pasila.

Fredriksbergin Malmilla ei siis ole mitään tekemistä nykyisin tuntemamme Malmin kanssa. Malmi on ollut varsin yleinen nimi, joka tarkoittaa kenttää. Vrt. Kampmalm, nyk. Kamppi, 'kamppailukenttä, harjoituskenttä'.


* 1869-Helsinki-Karta_öfver_Helsingfors_stad_underlydande_ägor_belägna_i_Helsingfors_socken_och_härad_af_Nylands_län_1 (3).jpg (452.57 kilotavua, 1050x734 - tarkasteltu 237 kertaa.)
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Pave Saarinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 133


« Vastaus #6 : Heinäkuu 08, 2020, 10:58:18 »

Vanhoissa sanomalehdissä kirjoitettiin joskus myös hämmentävästi Fredriksbergin asema Malmilla.

Hämmennys hälvenee, kun perehtyy tuon ajan maanomistusoloihin ja karttoihin: Fredriksbergin asema rakennettiin Malmin talon maille. (ks. v. 1869 kartta) Alueen nimi oli siis Malmi ennen kuin se Fredriksbergin aseman mukaan sai nimen Fredriksberg. Pikku-Huopalahden kylän puolelle kuuluneen Bölen tilalle rakennettu huvilayhdyskunta taas sai nimen Pasila.

Fredriksbergin Malmilla ei siis ole mitään tekemistä nykyisin tuntemamme Malmin kanssa. Malmi on ollut varsin yleinen nimi, joka tarkoittaa kenttää. Vrt. Kampmalm, nyk. Kamppi, 'kamppailukenttä, harjoituskenttä'.


Ristimäen kartassa Fredriksberg on se alkuperäinen Fredriksberg, mikä myöhemmin tunnettiin Pikku-Pasilana. 1910 Helsinki osti Böhlen tilan maita, jonne oli jo alettu rakentaa. 1912 Pasilan alueet liitettiin hallinnollisesti Helsinkiin.  Tämä kartta vuodelta 1911 selventää vielä. Neljän talon ryhmä oli Konkola. Tila oli Malmi, vai oliko. Joka tapauksessa Ristimäen kartassa Malmin tila on numeroitu 43. Tämä sama numero 43 on Konkolan osoite ( tai siellä asuvien) vielä Helsingin kaupungin osoiterekisterissä. Konkolan perilliset myivät huutokaupalla 8 lehmää ja 2 hevosta sekä muuta irtaimistoa ennen pakkolunastusta.


* Sieppaa malmi.JPG (134.69 kilotavua, 755x662 - tarkasteltu 244 kertaa.)
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 08, 2020, 12:06:14 kirjoittanut Pave Saarinen » tallennettu
Kurt Ristniemi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 935


« Vastaus #7 : Heinäkuu 08, 2020, 12:57:22 »

Ristimäen kartassa Fredriksberg on se alkuperäinen Fredriksberg, mikä myöhemmin tunnettiin Pikku-Pasilana.

Saarelan kartassa näkyy Bölen tilalle rakennettu huvilayhdyskunta jo Pasilan huvilakaupunki -nimen saaneena.

Se Saarelan mainitsema 'alkuperäinen Fredriksberg' oli Fredriksbegin tila, joka erotettiin vuonna 1775 Korpaksen verotalosta Pikku-Huopalahden kylässä. Tilan tienhaaran kohdalla oli Fredriksbergin laituri jo ennen Fredriksbergin aseman syntyä. En tiedä, miksi Malmin tilalle rakennettu asema sai sekin Fredriksberg-nimen. Ilmeisesti koko aluetta oli alettu kutsua Fredriksbergiksi Fredriksbergin tunnetun talon mukaan. Uudempia historiikkeja lukiessa vaikuttaa siltä, että kirjoittajat eivät ole lainkaan tunteneet Fredriksbergin laituria.

Mutta keitä ovat Ristimäki ja Saarela? Luulisin, jotta kyseessä ovat Ristniemi ja Saarinen.   
tallennettu

"Tavaravaunujen normaaliväri on mustanvihreä", VR 1941
Antti Kukkonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 25


« Vastaus #8 : Heinäkuu 09, 2020, 20:50:44 »

Ei liity kerrostaloihin, mutta Kuopiossa on tyylikäs rivi entisiä rautatieläisten taloja. Kaikissa on sama muoto ja ikkunajako mutta värit erottavat ne toisistaan
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Rautatiet ja harrastus  |  Kääntöpöytä  |  Aihe: VR:n 1940- ja 50-lukujen tyyppikerrostalojen kartta  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2024 Resiina