Yle-uutiset 27.1.2021
Maavedellä Joroisissa tapahtui keskiviikkona kello kahden jälkeen tasoristeysonnettomuus. Henkilöauto ajautui päin tavarajunanvaunua, kun auto ei pysähtynytkään risteyksessä. Tapahtumapaikalla oli huono ajokeli.
– Tie on todella liukas, kun suvilumi on tamppaantunut liukkaaksi. Osaltaan keli varmasti vaikutti tapahtuneeseen, Varkauden päivystävä palomestari Harri Paunonen kertoi tapahtumapaikalta kolmen jälkeen.
Paunonen sanoo, että henkilöauton kuljettaja sai kuitenkin autonsa linjattua fiksusti, sillä se osui junanvaunuun perä edellä. Auto meni täysin ruttuun ja kimposi ojan pohjalle. Autossa oli kaksi ihmistä.
– Onneksi vakavilta vahingoilta vältyttiin. Ilmeisesti vain kuljettaja loukkasi hieman jalkaansa.
Raideliikenne on tällä hetkellä pysähdyksissä tapahtumapaikalla, sillä rautatien ja junan kunto täytyy tarkastaa onnettomuuden jäljiltä. Osuman saanut tavarajuna seisoo Siikamäessä.
https://yle.fi/uutiset/3-11758945