Kiitokset myös järjestyksenvalvojille jotka pitkäjänteisellä työllä ovat saaneet aikaseksi jyrkän vastakkainasettelun heidän ja nuorten välillä jonka lopputuloksena järjestyksenvalvojat eivät enää nuorille pärjää.
Miten niin ei pärjää? Eikö tässä juuri viety nuorisoa 6-0?
Ovet säppiin niin ovat pahanteossa jossakin muualla.
En nyt tiedä, paljonko sinulla on kokemusta järjestyksenvalvonnasta, sen toteuttamisesta ja tulosten seuraamisesta. Itse omaan kokemusta suunnilleen viiden vuoden ajalta, josta osa tuolla rautatiemaailmassa pk-seudulla. Kattelin sitä menoa sellaset kolme kuukautta, jonka jälkeen sanoin itseni irti. Osaaminen oli ihan pohjalukemissa, eikä toiminnassa ollut mitään logiikkaa järjestä puhumattakaan. Suurin osa kyseisessä vartiointiliikkeessä työskentelevistä on duunissa siellä vaan sen takia, että saavat mahdollisimman monta kiinniottoa vuoron aikana. Niitä sitte huudellaan radiossa ja leveillään monesko sadas meni rikki. Tuollainen meno ei ole kenenkään etu.
Kuinkahan moni muuten tiesi, että järjestyksenvalvojan tehtäviin tuolla asemilla ja junissa kuuluu paljon muutakin kun kaljojen pois ottaminen ja teinien hätistely. Esim jos asemalaituri on vaarallisen liukas, on järjestyksenvalvojalla lain mukaan velvollisuus ryhtyä toimenpiteiseiin vaaran torjumiseksi. Käytännössä ensisijaisesti liukkaudesta ilmoitetaan huoltavalle taholle. Sen jälkeen huolehditaan siitä, että kukaan ei pääse liukastumaan ja loukkaamaan, eli ääritapauksessa järjestyksenvalvojalla on oikeus sulkea laituri kunnes se on turvallinen. Aika hiljasta tuntuu olevan tämän nykyisen ja sitä edeltävien toimijoiden mm näiden asioiden suhteen. Välillä tuntuu siltä että palvelua tilaavat tahot: väylävirasto, vr ja hsl eivät edes tiedä, mistä ne maksavat.