Tuomas Pätäri
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 281
|
« : Helmikuu 09, 2022, 17:50:44 » |
|
YLE uutisoi eilen: "Koko kylä kärsii yhteisen edun takia: viljelijän elinkeino ja lasten turvallinen koulumatka ovat vaarassa, kun valtio poistaa tasoristeyksiä" https://yle.fi/uutiset/3-12301954Aihe on minusta mielenkiintoinen, sillä olen itse monesti (myös täällä Vorgissa) kritisoinut tasoristeysten poistoa "korvaavilla tiejärjestelyillä" niissä tapauksissa, joissa tärkeät ja luontevat reitit siirtyvät kohtuuttoman pitkille kiertoteille. Tässä Orimattilan tapauksessa rautatielle tulisi viiden kilometrin pituinen pätkä ilman virallista ylitysmahdollisuutta. Sellainen voisi olla merkityksetön jossain asumattomassa umpikorvessa, mutta tuolla ollaan maatalousalueella ja Villin kylä, jonka rata halkaisee, sijaitsee likimain keskellä kyseistä viiden kilometrin pätkää. Tämä Orimattilan suunnitelma onkin kiertoreittien kohtuuttomuuden osalta varmasti hurjin minkä olen huomannut. Eritoten vielä, kun kyseessä on rata, jossa menee vain muutama hidas juna viikossa ja ainakin osassa noissa suljettavissa tasoristeyksissä on ainakin kohtuullisen hyvät näkemät. Onko tässäkin jotkut suomalaiset erityisolosuhteet, kun esimerkiksi Keski-Euroopassa tai Ruotsissa tasoristeykset ovat ihan toimiva ratkaisu jopa huomattavasti vilkasliikenteisemmillä radoilla?
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Jukka Ahtiainen
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 307
|
« Vastaus #1 : Helmikuu 09, 2022, 20:30:10 » |
|
Linkin uutisen väliotsikot: "Lisää ajokilometrejä arkeen / Riskit siirtyvät radalta maantielle?" ovat ajankohtainen asia myös Haukivuorella.
Tasoristeyksillä on puolensa, mutta Tuomaksen kysymys on myös asiallinen: "esimerkiksi Keski-Euroopassa tai Ruotsissa tasoristeykset ovat ihan toimiva ratkaisu jopa huomattavasti vilkasliikenteisemmillä radoilla?"
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Erkki Nuutio
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 754
|
« Vastaus #2 : Helmikuu 09, 2022, 21:58:37 » |
|
Orimattilan ja Sastamalan tapaukset etenkin viime vuosina toteutuneiden muiden pienehköjen ja jopa miljardiluokan tapausten ohella, ovat tapauksia joissa virkaherralta ja jopa hallitukselta on puuttunut nöyryys ja kyky palvella kohderyhmäänsä kohtuullisuutta ja oikeudenmukaisuutta noudattaen. Asianomaista ajava "kunnianhimo" ja kapea ymmärrys on usein osaselitys tälle. Kansalla on parempi ymmärrys demokratian pelisäännöistä ja kohtuullisuudesta kuin kulloisella yhteiskuntaamme hajottavalla ja riitauttavalla taholla, oli taho sitten kunnan kiinteistöjohtaja, Trafi, ministeri valtakunnansyyttäjä tai kuka kulloinkin. Ei ihme että maltillisten ja yritteliäiden kansalaisten mitta alkaa alkaa olla täyttynyt. Jos vastuulliset eivät tätä halua ymmärtää, on epäjärjestystä edessämme viimeistään kun elämämme lainarahalla loppuu.
Mitä tulee Orimattilan tasoristeykseen totean kuten yllä, että Ruotsissa on tasoristeyksiä jopa vilkkailla pikateillä. Osa näistä mutkittelevista pikateistä kelpaisi leveydeltään ja varustelultaan Suomessa enintään kyläteiksi. Viime vuosina on useita tällaisia teitä tosin uusittu asianmukaisiksi.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Rainer Silfverberg
Käyttäjä
Paikalla
Viestejä: 988
|
« Vastaus #3 : Helmikuu 09, 2022, 23:06:15 » |
|
Tämä Orimattilan suunnitelma onkin kiertoreittien kohtuuttomuuden osalta varmasti hurjin minkä olen huomannut. Eritoten vielä, kun kyseessä on rata, jossa menee vain muutama hidas juna viikossa ja ainakin osassa noissa suljettavissa tasoristeyksissä on ainakin kohtuullisen hyvät näkemät. Onko tässäkin jotkut suomalaiset erityisolosuhteet, kun esimerkiksi Keski-Euroopassa tai Ruotsissa tasoristeykset ovat ihan toimiva ratkaisu jopa huomattavasti vilkasliikenteisemmillä radoilla?
Suomen ongelma ovat yksityistiet joiden tasoristeysten turvallisuutta ei haluta parantaa kun ei kukaan suostu maksamaan. Lisäksi puomit ja muut varoituslaitteet toimivat huonosti ja niitä on sittemmin poistettu. Huonosti tai liian pitkään alhaalla olevien puomien kiertäminen on yleinen kansanhuvi ja sillä on seurauksensa.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 2349
|
« Vastaus #4 : Helmikuu 10, 2022, 10:11:21 » |
|
Lisäksi puomit ja muut varoituslaitteet toimivat huonosti ja niitä on sittemmin poistettu. Huonosti tai liian pitkään alhaalla olevien puomien kiertäminen on yleinen kansanhuvi ja sillä on seurauksensa.
Mutta tuon ongelman voisi hoitaa helposti laadukkaan etävalvonnan avulla kuntoon. Teollisuudessa kunnon valvonta on jo tätä päivää, mutta rautateillä on siihen vielä vuosikymmenien takamatka.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Juhani Pirttilahti
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 2349
|
« Vastaus #5 : Helmikuu 10, 2022, 10:12:40 » |
|
Aihe on minusta mielenkiintoinen, sillä olen itse monesti (myös täällä Vorgissa) kritisoinut tasoristeysten poistoa "korvaavilla tiejärjestelyillä" niissä tapauksissa, joissa tärkeät ja luontevat reitit siirtyvät kohtuuttoman pitkille kiertoteille.
Olen myös joitain kertoja antanut palautetta huomattuani, että kiertotien pituus ylittää reilusti esimerkiksi ihmiselle luontaisen kävelymatkan. Vielä en ole yhteenkään palautteeseen saanut Väylävirastolta minkäänlaista vastausta niin en osaa sanoa millä tuollaista perustellaan.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Rainer Silfverberg
Käyttäjä
Paikalla
Viestejä: 988
|
« Vastaus #6 : Helmikuu 10, 2022, 10:24:29 » |
|
Lisäksi puomit ja muut varoituslaitteet toimivat huonosti ja niitä on sittemmin poistettu. Huonosti tai liian pitkään alhaalla olevien puomien kiertäminen on yleinen kansanhuvi ja sillä on seurauksensa.
Mutta tuon ongelman voisi hoitaa helposti laadukkaan etävalvonnan avulla kuntoon. Teollisuudessa kunnon valvonta on jo tätä päivää, mutta rautateillä on siihen vielä vuosikymmenien takamatka. Se on yksi keino mutta se ei ratkaise sitä että itse puomit ja varoitusvilkut menevät epäkuntoon erilaisista syistä.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Petri P. Pentikäinen
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 911
|
« Vastaus #7 : Helmikuu 10, 2022, 12:13:18 » |
|
Tämä kohta jutusta kertoo, mikä tässä koko kuviossa on Suomessa täysin pielessä:
"Mäkiahon mukaan tavoitteena ei ole parantaa rataturvallisuutta muun liikenneturvallisuuden kustannuksella. Mitään tarkkaa riskianalyysiä liikenteen kiertoteille ohjaamisen vaikutuksista ei tosin ole tehty.
– Kyllähän tätä asiaa katsotaan ensisijaisesti rautatieturvallisuuden näkökulmasta. On kuitenkin katsottu, että nykyisillä liikennemäärillä olemassa olevat tai rakennettavat korvaavat väylät mahdollistavat turvallisen liikkumisen, projektipäällikkö Aki Hämäläinen Väylävirastosta täsmentää."
Tämähän on asiallisesti ottaen ihan käsittämätöntä, että massiivista tasoristeysten poisto-ohjelmaa toteutetaan vain jonkin yhdestä avaimenreiästä katsotun tavoitteen toteuttamiseksi, selvittämättä kokonaisvaikutuksia. Tuossahan siis suoraan myönnetään, että kuolkoot tai loukkaantukoot vaan toisaalla enemmän ihmisiä, ei sitä tarvitse ottaa huomioon.
Samanlainen tapaus oli täällä Kalvitsassa tehty kevyen liikenteen ylikäytävän poisto, jolle ei ollut mitään perusteita edes aikanaan tehdyssä inventoinnissa. Kylä on jaettu aidalla kahtia, ja näköetäisyyden päähän on matkaa yli kaksi kilometriä. Tällä kiertoreitillä on kapea ylikulkusilta, jolla kevyt liikenne hoipertelee ahtaalla pientareella puutavararekkojen seassa, ja vaaratilanteita on myös syntynyt.
Ministerin tai eduskunnan pitäisi keskeyttää tämän vastuuttoman avaimenreikäohjelman jatkaminen ja teettää ministeriöllä uudet arviointiperusteet, joissa kokonaisvaikutukset on tutkittu kunnolla. Jo se todistaa, että laskukaavat ovat pahasti pielessä, että tuollaisella muutaman viikottaisen tavarajunan köröttelyradalla tehdään yhtään mitään tasoristeyksien poistoja.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Rainer Silfverberg
Käyttäjä
Paikalla
Viestejä: 988
|
« Vastaus #8 : Helmikuu 10, 2022, 12:26:42 » |
|
Ministerin tai eduskunnan pitäisi keskeyttää tämän vastuuttoman avaimenreikäohjelman jatkaminen ja teettää ministeriöllä uudet arviointiperusteet, joissa kokonaisvaikutukset on tutkittu kunnolla. Jo se todistaa, että laskukaavat ovat pahasti pielessä, että tuollaisella muutaman viikottaisen tavarajunan köröttelyradalla tehdään yhtään mitään tasoristeyksien poistoja.
Joo, ei tarvitsisi tällaiselta radalta poistaa yhtään tasoristeystä jos eivät ne rumenna onettomuustilastoja. Mutta sellaisilta jotka sähköistetään, junavuorot lisääntyvät, nopeus mahdollisesti nousee tai kuvioon tulee mukaan myös henlilöjunat, niin tullaan kyllä käymään kovaa kädenvääntöä tasoristeryksistä. Esimerkkinä Uudenkaupungin ja Hangon radat.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Petri P. Pentikäinen
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 911
|
« Vastaus #9 : Helmikuu 10, 2022, 13:45:53 » |
|
Poistoja pitäisikin tehdä todellisiin tarpeisiin perustuen, samalla tavalla kuin muillakin hallinnonaloilla. Esimerkiksi erikoissairaanhoidossa ei tehdä leikkauksia terveille, ja sairaillekin kiireellisyysjärjestyksessä, koska resurssit ovat rajalliset. Ilmeisesti rautatietoimialalla resurssit eivät ole rajalliset, vaan voidaan leikata terveitä.
|
|
|
|
Daniel Preiss
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 70
|
« Vastaus #10 : Helmikuu 18, 2022, 14:02:38 » |
|
Ruotsissa käytetään aika edullinen ratkaisu pienelle tasoristeyksille. Se lamppu sammuu kun juna tulee, lisäksi se viheltää jos näkyvyys on huono. https://www.youtube.com/watch?v=jfIhDuNtJBcSe vois toimi myöskin Suomessa ja myöskin esim. siellä Orimattilassa.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Antti Rautiainen
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 25
|
« Vastaus #11 : Helmikuu 19, 2022, 21:37:49 » |
|
Tästä meiltäkin poistui tasoristeys jo aikaa sitten,siltipä kaikki lenkkeilijät siitä yli kulkee,kaikilla muilla olen nähny että yli on menty paitsi ei millään nelipyöräsellä. Että ei ne kieltotaulut paljon auta. Huvittavinta vaan on se että radan toisella puolen ei ole tuossa kohdalla mitään asutusta vaan pitää kiertää ratatietä sinne.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Jimi Lappalainen
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 2625
|
« Vastaus #12 : Helmikuu 20, 2022, 23:32:54 » |
|
Ruotsissa käytetään aika edullinen ratkaisu pienelle tasoristeyksille. Se lamppu sammuu kun juna tulee, lisäksi se viheltää jos näkyvyys on huono. https://www.youtube.com/watch?v=jfIhDuNtJBcSe vois toimi myöskin Suomessa ja myöskin esim. siellä Orimattilassa. http://vaunut.org/kuva/90826
|
|
|
tallennettu
|
... hvilket alle dem, som vederbör, till kännedom och iakttagande härigenom meddelas.
|
|
|
Timo Järvi
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 244
|
« Vastaus #13 : Helmikuu 21, 2022, 01:55:03 » |
|
Ruotsissa käytetään aika edullinen ratkaisu pienelle tasoristeyksille. Se lamppu sammuu kun juna tulee, lisäksi se viheltää jos näkyvyys on huono. https://www.youtube.com/watch?v=jfIhDuNtJBcSe vois toimi myöskin Suomessa ja myöskin esim. siellä Orimattilassa. Sarkastisesti, ei voi toimia Suomessa, koska Pohjoiset erityisolosuhteet ja etenkin se, että kyseessä olisi liian halpa ja yksinkertainen sekä toimiva ratkaisu, ja tämähän ei suomalaiselle pikkuvirkamiehelle käy. Se ei ole projekti eikä mikään, jos laskun loppusumma ei ole vähintään miljoonissa. Niin, ja miksi näiden tasoristeysten poistoihin ja ylikalliisiin sekä epäkäytännöllisiin ratkaisuihin päädytään?! No, ihan vain siksi, kun osa porukasta on nykyisin niin uusavutonta tai välinpitämätöntä omasta turvallisuudestaan, ettei osaa edes liikkua oikein yksinkertaisessa varoituslaittein varustetussa vartioidussa tasoristeyksessä. Ja, kun nykyisin yhteiskunta on yliholhoukseen sortuva, tehdään tilalle epäkäytännöllisiä ratkaisuja. Itse en ainakaan jalkamiehenä suostuisi ylimääräisiä kilometrejä jonkun toimivan tasoristeyksen poistamisen vuoksi kulkemaan, vaan siitä mennään yli, mistä luotettavan turvallisesti yli pääsee. Kuulo ja näköaistin käytöllä, ympäristön riittävällä havainnoinnilla ja oikealla ylityspaikan valinnalla on tähänkin asti päästy turvallisesti radan yli, oli tasoristeystä tai ei.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|
Petri P. Pentikäinen
Käyttäjä
Poissa
Viestejä: 911
|
« Vastaus #14 : Helmikuu 21, 2022, 18:51:16 » |
|
Yksi osatekijä on se, että monet haluavat rypeä uhriudessa, tietämättömyydessä ja alamaisuudessa, eivätkä edes yritä tehdä mitään. On vaivatonta ja turvallista asettua kuvitteellisen sääntösuomen nujertamaksi.
|
|
|
tallennettu
|
|
|
|