Reitti Turkin ja Iranin läpi on olemassa, mutta kilpailukykyinen se ei ole. Esitän tässä muutamia syitä:
1. Euroopasta Turkkiin on kuljettava Balkanin maiden kautta. Vaikka rataverkko lienee useimmissa alueen maissa jo vähintään tyydyttävässä kunnossa, reitti on osaksi sähköistämätön, koska sekä Serbian että Romanian suunnista Bulgariaan puuttuu sähköt. Veturinvaihdot vievät aikaa ja lisäävät kustannuksia. Selvää on sekin, että Balkanin reiteillä eivät onnistu sellaiset junapituudet kuin Venäjällä.
2. Turkin itäosissa Van-järvi on ylitettävä junalautalla. Reitin junalauttojen kapasiteetti on sen verran pieni, että täysimittaisen junan saaminen yli vaatii useamman laivavuoron. Tämäkin reitti, molemmin puolin Van-järven, on sähköistämätön.
3. Iranista eteenpäin voi jatkaa Kiinaan Turkmenistanin, Uzbekistanin ja Kazakstanin kautta. Reitti tarkoittaa kuitenkin kahta raideleveydenvaihtoa.
Käytännössä on niin, että valtaosa kuljetuksista on siirrettävä merireiteille. Jos Venäjään liittyvät ongelmat pitkittyvät, sitten toivon laajamittaista kansainvälistä yhteistyötä jotta nuo yllä luettelemani ongelmat saadaan nimenomaan tällaisia pitkittäisyhteyksiäkin silmälläpitäen ratkaistua tai ainakin niiden ongelmallisuutta tavalla tai toisella helpotettua.
Tuo raideleveyksien vaihtuminen kahdesti on varmasti jarruttava tekijä, aika isokin, mutta kuitenkin näköjään vähemmän šoustopperi kuin ensin ajattelisi: Onhan noita junia Kiinaan mennyt 1435-millisestä Euroopasta nytkin, ja kaksi kertaa siinäkin raideleveys vaihtuu. Jos tuo on koettu mahdolliseksi jo nyt, se koetaan mahdolliseksi vastakin.
Mutta: jokainen lisähidaste vähentää ajettavia vaunumääriä, ja yhdessä ne voivat vähentää ne nollaan.
