Proxionin johtaman partneriverkoston ponnistus edistyksellisen raideliikenteen korkeimman automaatiotason, GoA4 -luokan autonomisen junayksikön kenttätesteissä oli onnistunut.
Hankkeen tavoitteena on synnyttää täysin uudenlainen, autonominen raidelogistiikka teollisuuslaitosten tai terminaalien sisäiseen liikenteeseen ja kasvattaa voimakkaasti rautatiekuljetusten määrää. Suomalaisen Proxionin vetämässä, kaikkiaan parinkymmenen tekniikan alan toimijan hankkeessa kehitetään raiteille ketterää ja vähäpäästöistä kuljetuskonseptia, jota pääsevät hyödyntämään ensimmäisenä suuret teollisuusyritykset. Voikkaalla suoritetuissa kenttätesteissä todistettiin, että teknologian avulla raideliikenteen on mahdollista kilpailla joustavien maantiekuljetusten kanssa teollisuuden kuljetuksissa suljetuilla alueilla, kuten satamissa tai teollisuuslaitoksissa.
Pääkumppanit Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa ovat kehittäneet teknologioita puhtaasti rautatieliikenteen tarpeisiin. Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy on keskittynyt ympäristön havainnointiin liittyvien teknologioiden ja tarvittavaan päätöksenteko-ohjelmiston kehittämiseen.
-Markkinoilla olevat sensori- ja kamerateknologiat ovat kehitetty pitkälle maantieliikenteen tarpeisiin, kertoo johtava tutkija Pertti Peussa VTT:ltä. Voidaksemme aidosti havainnoida esteitä ja muutoksia rautatieympäristössä ja riittävästi ennakoiden, jotta satojen tonnien painoiset junat saadaan pysähtymään, olemme kehittäneet täysin omaa ohjelmistoteknologiaa projektilla.
Electric Power Finland on vastannut projektilla raideinfran kehittämisestä ja yhteensovittamisesta autonomisen liikkumisen tarpeisiin.
-Sähköinen vaihteenkääntäjämme kommunikoi junayksikön kanssa langattomasti hyödyntäen esimerkiksi 5G-verkkoa ja juna antaa käskyn vaihtajalle varmistaakseen turvallisen oikean kulkutien itselleen, kertoo EPF:n tuotekehityspäällikkö Jani Tupitsa.
Vaihteiden lisäksi teollisessa ympäristössä on useita tasoristeyksiä. Juna kommunikoi myös tasoristeysten kanssa ja ohjaa tutkatekniikoilla varoituslaitosta, joka sulkee ja vapauttaa risteyksen muilta käyttäjiltä.
Testiajot ajetaan Voikkaan Yritysalueen ratapihalla Teräspyörän modernisoidulla Otso 4 -veturilla. Teräspyörä on vastannut projektilla testiyksikön lisäksi akkuteknologiaan nojaavan sähköisen veturin konseptisuunnittelusta.
Lisätietoa Proxionin lehdistötiedotteessa:
https://www.proxion.fi/autonomisen-junayksikon-kenttatesti-suoritettiin-onnistuneesti-voikkaalla/Kuvia:
https://proxion.kuvat.fi/i/NfAXHCnyJ2PT6KxzgE8MS9cVFGqY5sR4