Näkisin kuitenkin, että tappiot aiheutuvat puutteellisesta palvelusta, joka edistää maaltamuuttoa
Monessa yhteydessä tavataan pitää maaltamuuttoa negatiivisena asiana. Tähän tahtoisin saada perustelun, miksi ihmisten muutto maalta taajamiin on negatiivinen asia.
Periaatteessa kylmällä logiikalla voi todeta, että tehokkainta olisi saada kaikki ihmiset asumaan taajamissa. Tämä olisi hyvä Suomenkin tulevaisuudelle, koska se poistaisi todellisen tarpeen yksityisautoilulta, jolloin sitä voitaisiin alkaa kunnolla rajoittamaan. Kun alueen väkiluku lähestyy yhtä asukasta per neliökilometri, alkaa joukkoliikenne olemaan aika tehoton tapa hoitaa liikennettä, yksityisautot toimivat silloin paremmin.
Ihmisten asuessa kaupungeissa myös palvelujen tuottaminen tulisi halvemmaksi, mikä tehostaisi taloutta ja samalla vähentäisi verorahojen tuhlaamista.
Kokonaan tyhjäksi maaseutua ei kuitenkaan saada ennen täysin automatisoitujen farmien tai kaivosten kehittämistä, koska jonkunhan sitä pitää meille ruoka viljellä ja rauta esiin kaivaa. Olisiko sitten sellainen yhteiskunta toimiva, jossa maaseudulla olisi tasan tarkkaan vain ne ihmiset, joiden on raaka-ainetuotannon takia tarpeen siellä asua? Ei mitään palveluja, ei mitään.
Olisiko se oikein niitä ihmisiä kohtaan, jotka siellä tyhjyydessä joutuisivat erakkoina asumaan, ilman sosiaalisia kontakteja? Ja ennen kaikkea, miten saataisiin ihmiset motivoitua tekemään maataloustöitä nykyisin tuloin? Olisiko perheen molempie aikuisten työskenneltävä kaivoksessa, vai vaikkapa isän jäätävä kotiin lapsia hoitamaan, kun insinööriksi kouluttautunutta ei kaivostyö yhtä paljon houkuttele kuin duunariäitiä? Vanhuksille muutto aivan uudenlaiseen elinympäristöön voi olla hyvin rankka, joten he pysyvät tavallisesti kotiseudulla. Tällöin he sitten joko eivät enää näe jälkikasvuaan tai jälkikasvu ravaa heidän luonaan satojen kilometrien päässä. (Mikä myös nimellä "Juhannus" tunnetaan
)
Tämä ei ole vain ikävää niitä kohtaan, joide ympäriltä kotiympäristö häviää kaupunkeihin, vaan myös ongelma Suomen kunnalliselle autonomialle, kun kunnat eivät enää pysty elämään asukkaidensa tuloista. Eläkkeistä ei paljoa tuloveroja kerry.
Suomessa on myös se mielenkiintoinen piirre, että maaltamuutto kohdistuu rankasti yhteen miljoonan asukkaan kaupunkiin, Pääkaupunkiseudulle, muiden kaupunkien kasvaessa paljon hitaammin. Etenkin Espoon ja Vantaan ilmestyminen kuin tyhjästä muutamassa vuosikymmenessä on aika häkellyttävää. Tämä aiheuttaa kaikenlaista mielenkiintoista sopeutumisongelmaa, etenkin niiden keskuudessa, jotka ovat muuttaneet pakon edessä eivätkä vapaaehtoisesti. Pääkaupunkiseudun järjetön pientalovaltaisuus on näistä seurauksista eräs esimerkki, Espoon "kaupunkirakenne" ehkä hurjin - siellä kun lähemmäs kaikki ovat ensimmäisen polven maaltamuuttajia. Yhteiskunnan kannalta ei ole myöskään järkevää, että kohtuullisen modernitkin asumiseen kelpaavat talot lojuvat Karjalassa tyhjillään, kun Pääkaupunkiseudulla ei riitä resurssit kaikkeen siihen rakentamiseen, joka tarvittaisiin.
Valtion kannalta ei myöskään ole hyvä, jos elämä keskittyy kovin vahvasti valtion yhteen kolkkaan. Jos kaupungistuminen merkitsisi edes alueellisten keskusten vahvistumista, se voisi olla ihan hyväksyttävissäkin. Saksassa asuessa on nähnyt hyvin, miten mukavaa on, kun pääkaupunki ei ole niin dominantti. Isot kaupungit ovat täällä sattuneet kerääntymään lähelle valtion rajoja. Pohjoisessa on Hampuri, lännessä Ruhr ja Köln, siitä vähän etelämpään Frankfurt a.M. ja kaakossa München. Stuttgart siinä välissä kai yrittää jotain olla, mutta siellä päin käymättömänä paha arvella, onko se kaupunki lopulta kovin tärkeä.. Kaupungit kuitenkin tekevät ympäristöistäänkin vetovoimaisempia ja kuin magneetteina repivät "valtion painopistettä" puoleensa. Suomessa se painopiste on kai jossain Helsingin pohjoispuolella eli aivan valtion reunalla, Suomessa kun on lähinnä Helsinki ja tyhjää. 50% väestöstä asuu alle kolmen tunnin matkan sisällä Helsingistä. Saksassa, jossa muut kaupungit ovat yhtä vahvoja kuin Berliini, on tuo painopiste aika tasan keskellä maata.
En ehkä ole niin vahvasti kaupungistumista vastaan sinänsä, koska sen ongelmat korjautuvat muutamassa vuosikymmenessä, kun kaupungissa lapsuutensa viettäneet sopeutuvat uuteen elinympäristöön ja muualta tulleet kuolevat vanhuuteen. Samaan aikaan vieläpä hyödyt pysyvät. Ehkä ei sitten lopulta ole maailmanloppu, jos yksi sukupolvi revitään kotiseuduiltaan.
Enemmänkin olen sitä mieltä, että alueellisia keskuksia tulisi vahvistaa, pyrkiä välttämään yhteiskunnan yksinapaisuutta. Se ei onnistu ilman kunnollisia liikenneyhteyksiä. Kukin alueellinen keskus tarvitsee myös jokseenkin elävän ympäristön. Ei auta, että Kajaaniin pääsee helposti, jos sen ympäristössä alkaa olla todella hankala asua.
Njaa, mielelläni olisin kirjoittanut tästä tekstistä tuplasti isomman, perustellut paremmin. Mutta nyt on hoppu rautakauppaan ja sitten sovittuun tapaamiseen.