Pienoisrautatiet on melko pieni harraste Suomessa. Yksi syy on varmasti melko harva rataverkko mutta harrastajatkaan eivät erityisen innokkaasti ole mainostamassa harrastusta. Nykyisin ei enää vitsailla sähköjunasta (leikitkö vielä sähkäjunilla) ymmärrettävästä syystä. Enemmän julkisuutta sekä pienoisrautatiet sekä museoyhdistykset.
(Suomalaisaiheiset) pienoisrautatiet, rautatiehistoria ja museorautatieharrastus ovat kaikki marginaalisia harrastuksia Suomessa lähes mihin tahansa muuhun Euroopan maahan verrattuna. Tässä mielessä Suomi on Euroopan banaanitasavalta.
Harrastuksen osa-alueita voi suhteuttaa vaikka maan väkilukuun. Monesti verrokkina käytetään Norjaa, jonka väkiluku on tällä hetkellä likimain sama kuin Suomen ja yhteiskunnalliset olotkin ovat pohjoismaiset.
Kuinka monta toimivaa museorautatietietä Norjassa on väkimäärää kohti, entä kuinka monta rautatieaiheista museota ja kuinka paljon Norjassa käytetään vuosittain rahaa rautatiemuseotoimintaan? Kuinka monta pienoisrautatiekerhoa Norjasa on? Kuinka laajaa on kansallisiin aiheisiin keskittyvä pienoisrautatieteollisuus? Kuinka laajaa on rautatiehistoriaa käsittelevä julkaisutoiminta — kirjallisuus ja lehdistö? Jos pelkästään väkilukua käytettäisiin mittarina, niin harratuksen osa-alueiden Suomessa pitäisi olla samalla tasolla kuin Norjassa.
Norja tosin on rikas maa. Norjan BKT asukasta kohti on noin 92 000 dollaria ja Suomen noin 56 000 dollaria. Se on kokonaan toinen juttu, selittääkö kansallisvarallisuus rautatieharrastuksen ja sen eri osa-alueiden eroja. Ehkä osittain ja silloin, kun puhutaan investointikyvystä, mutta läheskään kaikki rautatieharrastukseen liittyvä toiminta ei ole riippuvaista rahasta — tai sen puutteesta.
Jos BKT olisi vertailun pohja, niin vertailtavuutta parantaa se, että puolitetaan kaikki mitä rautatieharrastus on Norjassa on tuottanut. Tosin Suomi ei silloinkaan pääse samalle tasolle norjalaisten kanssa
