H15 (lähtö Helsingistä klo. 7:05) kulki 50-luvulla Helsingistä Imatralle turistin mukaan mutta sitten kun Kouvolan ja Imatran välille saatiin 50-luvun lopulla Lättähattuja, merkittiin H15/16 vain Helsingin ja Kouvolan väliseksi junaksi ja jatkoyhteys Imatralle oli Lättähattujuna. Joulupostin aikaan tästä saattoi olla poikkeuksia vielä 60-luvullakin ja veturijuna jatkaa Imatralle asti. Olisiko tässä kuvaillussa tapauksessakin ollut niin, että junassa ehkä kulki postia Imatralle mutta höyryjuna ei mennyt Kouvolaa pidemmälle vaan siellä oli vaihto Lättähattuun?
Juuri näin oli asianlaita höyryjunan H15/H16 osalta turistien mukaan. Olin Rekolassa vuosina 1959-1965 postimiesten kesälomittajana ja Rekolassa oli postinvaihto kuutena päivänä viikossa junan H16 kanssa Joulupostin aikana juna H16 saattoi olla tunninkin myöhässä nimenomaan postinvaihtojen kestämisen takia. Junan H15 kanssa postinvaihtoa ei Rekolassa ollut. Aina postissa puhuttiin kuitenkin Imatran postijunista. Oliko kyseessä vain "vanhentunut nimi" vai menikö sitten postivaunu jonkun muun junan yhteydessä Kouvolaa pidemmälle. Rekolassa oli postinvaihto myös junan H213 kanssa, jota junaa kutsutaan yleisesti Toijalan postijunaksi. Kuitenkin olen aivan varma siitä, että ainakin eräinä kesinä tuon postivaunun osoitekilvessä luki Seinäjoki eikä Toijala. Jonkun junan matkassa kai se postivaunu sitten Seinäjoelle saakka päätyi.