VR luopuu lippuautomaateista kokonaan

[Jimi Lappalainen]

Iltalehti kirjoittaa asiasta.

VR tiedottaa luopuvansa kokonaan lippuautomaateista.

Lipunmyyntiautomaatit rautatieasemilla poistuvat käytöstä marraskuun loppuun mennessä niiden teknisen käyttöiän päättyessä.

Automaateista ostetaan enää vain noin 2 prosenttia kaikista VR:n kauko- ja lähiliikenteen lipuista. Tällä hetkellä jo 96 prosenttia lipuista ostetaan digitaalisesti.

[Esa J. Rintamäki]

Tämänhän nyt tiesi.

Viesti on selvääkin selvempää: - rompooliporukka, joka ei netistä pysty ostamaan pilettiänsä, pysyköön poissa junista.

Miten ihanata onkaan elellä markkinavoimille uhratussa maassamme! Tyypillistä täällä Suomessamme: markkinavoima-apostoleilla on poikkeuksellinen taito: käänteinen Midaksen kosketus! Muuttaa koko ajan kultaa ulosteeksi.

Sen lisäksi, että täällä kiehuu kaikki aina yli!

[Jarmo Ranta]

Päivän uutisissa on jäänyt vähemmälle huomiolle se, että lähiliikenteen paperisten sarjalippujen myynnistä luovutaan myös R-kioskeissa. Onko taustalla, että VR haluaa myös lähijunien leimauslaitteista eroon?

[Antti Havukainen]

Surkeinta tässä lipunmyyntiverkoston alasajossa on, ettei edes yritetä tarjota mitään korvaavaa vaihtoehtoa tilalle. Vetoaminen siihen, että lipun voi ostaa jostain kymmenen kilometrin päässä sijaitsevalta R-kioskilta arkipäivisin kello 7-18 ei ole mikään vaihtoehto, vaan puhdasta vittuilua maksuhaluisia asiakkaita kohtaan. Varsinkin HSL-alueen ulkopuolisessa lähiliikenteessä lipun osto alkaa mennä jokseenkin vaikeaksi, jos ei ole mahdollisuutta/kiinnostusta kantaa A- tai G-alkuisen jättifirman ohjelmistolla varustettua seurantalaitetta varavirtalähteen kera mukanaan aina kaikkialle.

Itselle riittäisi, jos lipun saisi ostettua edes fyysisellä muovikortilla junasta. Sekin tuntuu nykyaikana olevan liian kova vaatimus, kun koko yhteiskuntaa hyvää vauhtia rakennetaan näiden kahden em. firman käyttöjärjestelmillä toimivien  mobiiliäppikikkareiden varaan ja näin kätevästi saadaan siirrettyä samalla vastuu mm. tarvittavien laitteiden hankkimisesta sekä akun riittävyydestä asiakkaalle. Turhauttavaa on myös, että jokaisella firmalla on oma äppinsä jokaiseen asiaan, jolloin arkipäiväisistä asioista selviytymiseen pitää ensin ladata 27 erilaista sovellusta ja levitellä henkilö- ja maksukorttitietojaan ties minne, kun toinen vaihtoehto olisi niinkin vaikea kuin lyödä tiskiin tai automaattiin pari kolikkoa tai vilauttaa muovikortin lähimaksua ilman mitään turhia rekisteröitymisiä.

Paperilippujen aikakaudella lippu joko oli tai sitä ei ollut, mutta ainakaan siitä ei loppunut akku kesken matkan eikä myöskään lähtökohtaisesti ollut asiakkaan vastuulla ostaa omaa tulostinta sen paperilipun tulostamista varten.