Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Sisämaan yöjunayhteyksien palauttaminen  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] 2 | Siirry alas Tulostusversio
Ismo Brockmann
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 106


« : Toukokuu 27, 2010, 17:33:04 »

   Tutustuin LVM:n teettämään selvitykseen sisämaan yöjunayhteyksien palauttamisesta. Selvityksessä esitellään eri palauttamisvaihtoehtoja, kuten Lapin toisen yöjunan kierrättäminen Kuopion-Tampereen tai Kouvolan kautta ja 2006 lakkautettujen yöjunien liikenteeseen palauttaminen joko vanhalta pohjalta tai Savon radan yöjunan ohjaaminen Tampereen kautta. Kaikissa mainitsemissani vaihtoehdoissa olisi makuuvaunuyhteys Joensuuhun Pieksämäen kautta. Mielestäni tuo 2006 lakkautettu sisämaan yöjunajärjestelmä oli aikansa elänyt, raskassoutuinen ja heikohkosti kuormitettuna joutikin mennä päiväjunayhteyksien hieman nopeuduttua Keravan-Lahden -oikoradan myötä.
    Kuitenkin yöjunien lakkautus on heikentänyt Joensuun, Kuopion, Iisalmen ja Kajaanin saavutettavuutta, kun makuuvaunumatkustusmahdollisuus etelästä noihin kaupunkeihin loppui; kyse oli selvästä palvelutason heikentymisestä. Mielestäni paras ratkaisu tilanteen korjaamiseksi olisi selvityksen vaihtoehdon 5 mukainen aivan uusi yöjunareitti Oulu-Kajaani-Kuopio-Joensuu-Helsinki, mikä on selvityksessä todettu kalleimmaksi (tosin matkustajamääräennusteet lienevät tarkoitushakuisen alimitoitettuja), mutta palauttaisi vallan mainiolla tavalla yhdellä suoralla junaparilla kaikki itäisen Suomen merkittävimmät kaupungit yöjunapalvelun piiriin. Juna rahoitettaisiin lakkauttamalla Savon radalta muutamia sen kanssa aika pitkälti päällekkäisiä ja vähän käytettyjä päiväjunia, kuten P 701 Kouvola-Kuopio-Oulu, P710 Oulu-Kuopio-Pieksämäki, P714 Pieksämäki-Kouvola, Pendolinot S70 ja 79 voisi lakkauttaa Kuopion ja Kajaanin väliltä uuden yöjunan myötä, samoin Karjalan radan pendolinot S2 ja 7 Joensuun ja Imatran väliltä. Lisäksi uusi yöjuna korvaisi jonkun päiväjunaparin Helsinki-Kouvola -väliltä. Näin yöjunan rahoitus hoituisi kuin siivellä eikä liikenneministeri Vehviläisen tarvitsisi ottaa koko rahoitusasiaa budjettiriihessä enää esille, kun uutta rahaa (joka ehkä lisäisi vain tehottomuutta) ei edes tarvittaisi. Uuden yöjunaparin myötä liikennejärjestelmästä saataisiin mielekkäämpi ja lisäksi saataisiin Viinijärvi-Siilinjärvi -väli reittiosuudella Joensuusta Kuopioon taas henkilöliikenteen piiriin.
    Dieselveturivetoinen osuus Joensuusta Juankosken kautta Kuopioon ei olisi mikään ongelma, kun rataosa on kuitenkin hyvässä kunnossa ja agregaattivaunuja riittää jatkossa. Jos Joensuu-Siilinjärvi -osuus tulevaisuudessa sähköistettäisiin (agregaattivaunu pois) ja kun ohjausvaunuja on jatkossa käytettävissä, ei kulkusuunnan muutoskaan (Kuopiossa) aiheuta mitään veturinvaihtoja. Samalla junakokoonpanolla onnistuisi kätevästi koko pitkän reitin operointi. Vaihtoehto 5:n yöjunaparilla yhdistyisivät aikoinaan vuoteen 93 asti Karjan radalla liikennöineen ja vuoteen 06 asti Savon radalla liikennöineen yöjunan vahvat linjaosuudet. Junasta tulisi varmasti kannattavampi kuin mitä junat erikseen aikoinaan olivat. Lisäksi Joensuukin pääsisi kohtuullisten palveluiden piiriin (lähtöaika Joensuusta etelään puolen yön jälkeen ja tuloaika etelästä Joensuuhun viiden paikkeilla, muiden kaupunkien osalta ajat mitä parhaimpia), mitä Lapin junan kierrättäminen Savon kautta ei automaattisesti tekisi. Lapin junan kierrättäminen Savon kautta heikentäisi ko junan houkuttelevuutta Lapin liikenteessä.
   Mitä mieltä olette, onko realistista toivoa, että vaihtoehto 5 menestyy tulevan syksyn yöjunaratkaisuissa? Itse olen  aika tykästynyt tuohon vaihtoehtoon, toisihan se Suomeen kokonaan uuden pitkän matka junareitin. Niin ja toivoa sopii, että juna pysähtyisi myös Juankoskella, niin olisi perheellä kätevä mummolamatka Helsingistä Juankoskelle.
tallennettu
Mika Hakala
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 415


« Vastaus #1 : Toukokuu 27, 2010, 18:24:58 »

Älä äänestä sitä Vehviläistä. Monet satusedät ja tädit ovat kaikkea luvannut (Hitler, Stalin, Katainen, uskolliset myytit etc.)
Elämme maassa, joka positiivisesti kohtelee pääkaupunki seudun asukkaita    -> rasisimia. Nämä reitin kaupungit ylläpitävät lähes saman suuruisen asukasluvun kuin Helsinki.
Lisäksi kateellisten vit... päänaukomista varmana tulisi. Miksi juna ei voisi kulkea Pieksämäen ja Mikkelin kautta? ja jäkäjäkäjäkä.

Miksi se juna edes Juankoskella pysähtyisi? Eiväthä ne sitä tee edes Kaipiaisissa ja Taavetissa. Mutta ne vaalit... Ne saavat mielikuvien voimin sen junan pysähtymään.
tallennettu
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2575


« Vastaus #2 : Toukokuu 27, 2010, 18:44:21 »

Ei taida olla pienintäkään toivoa yöjunaliikenteestä. Lukaisin selvityksen ja kun se oli ilmiselvästi tehty sopimaan ennalta päätettyyn lopputuloksen, niin päätös on tehty ja "selvitys" (oik. olisi muka-selvitys) on olemassa, jotta voidaan vedota johonkin. "Selvityksessä" on pohdiskeltu millaisia yhteyksiä (myös muita kuin junalla) on ollut ja on jäljellä. Parissa pienessä sivulauseessa on huomaamattomasti sivuttu matkustajamääriä varsin yleisellä vuositasolla. Kun kuitenkin jokaisen junan matkustajamäärät on tiedossa, erikseen istumapaikkamatkustajat ja makuupaikkamatkustajat, erikseen eri asemaväleillä, niin miksi ihmeessä niitä ei käytetty mitenkään. Vakavamielisessä selvityksessä olisi seurattu matkustajamäärien kehitystä muutaman vuoden yöjunien aikaan ja niiden lopettamisen jälkeen ja katsottu miten matkustaminen on muuttunut ja onko korvaava pendoliino yhtä suosittu kuin yöjunat vai ehkä suositumpi. Kun pienintäkään elettä tällaiseen ei ollut, niin minä sanon koko "selvityksestä", että höpö höpö.
tallennettu
Perttu Karttunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 184


« Vastaus #3 : Toukokuu 27, 2010, 21:01:31 »

Onko se vaunukierrollisesti sitte tavattoman ylitsepääsemätön juttu (ON! josasiaa kysytään Vr:ltä) olla ne yöjunat edes sesonkina liikenteessä täällä Sisämaassa. Viikonloppuisin liikkuu paaaljon opiskelijoita, kun onhan täällä isoja yliopaisto / ammattiopistokaupunkeja, kuten  Joensuu ja Outokumpu ( meilälkin 900 opiskelijaa muistaakseni joistasuurin osa ulkopaikkakuntalaisia.)



tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #4 : Toukokuu 28, 2010, 13:15:51 »

Mainittakoon, että Sisä-Suomen yöjunaliikenne "maksoi" (laskentatavasta riippuen) VR:lle jonkun miljoonan vuodessa, olkoon nyt vaikka pari milkkua. Tämä on 5% siitä summasta, jonka VR vapaaehtoisesti investoi Pohjanmaanradan remonttiin. 40 miljoonaa monopolin jatkumisen turvaamiseen löytyy ns. hyllystä, mutta paria miljoonaa yöjunaliikenteeseen ei löydy.

Kerrotaan vielä toinen tositarina: loppukesästä 2006 kysyin VR:ltä, että mitä jos yksityiset tahot Koillis-Lapista keräisivät tarvittavan rahamäärän Kemijärven yöjunaliikenteen subventointiin? Lupasin hoitaa ns. "rahoituspaketin" kasaan, mikäli VR näyttää asialle vihreää valoa. Tämä ei kuulemma käynyt päinsä, sillä vain kunnat ja valtio voivat VR:n mukaan maksaa ostojunaliikenteestä. Tämä neljäkymmentämiljoonaa on sitten jo sen verran suurempi juttu, että se toki onnistuu. Ja onhan toki kohde muu kuin maakunnan yöjunaliikenne, joten luonnollisesti asia onnistuu (vaha)kabinettidiilillä. Sulkeissa oleva vinoilu jääköön lukijan ymmärrettäväksi.
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2925


« Vastaus #5 : Toukokuu 28, 2010, 16:16:21 »

Mainittakoon, että Sisä-Suomen yöjunaliikenne "maksoi" (laskentatavasta riippuen) VR:lle jonkun miljoonan vuodessa, olkoon nyt vaikka pari milkkua. Tämä on 5% siitä summasta, jonka VR vapaaehtoisesti investoi Pohjanmaanradan remonttiin. 40 miljoonaa monopolin jatkumisen turvaamiseen löytyy ns. hyllystä, mutta paria miljoonaa yöjunaliikenteeseen ei löydy.

En malta olla romuttamatta vertausta. Ottamatta kantaa VR:n viimeisimmän tempauksen järkevyyteen ja taustoihin, siinä on kuitenkin tarkoitus ilmeisesti saattaa viivan alle plussamerkkistä lukua. Sijoittamalla nyt 40 miljoonaa valtion rahaa (eikös "ylimääräiset" voitot lopulta tulouteta omistajalleen?) vähennetään ajan oloon radan heikosta kunnosta johtuvia tappioita. Sen sijaan sisämaan yöjunaliikenne tuotti yksinkertaisesti vain tappiota, mikäli Mikon 2 miljoonan arvioon on luottaminen.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #6 : Toukokuu 28, 2010, 20:08:12 »

Sijoittamalla nyt 40 miljoonaa valtion rahaa (eikös "ylimääräiset" voitot lopulta tulouteta omistajalleen?) vähennetään ajan oloon radan heikosta kunnosta johtuvia tappioita.

Eihän tuo nyt noin ole oikeassa liike-elämässä: esimerkiksi valtion 56%:sti omistama Finnair ei kuuna päivänä voisi investoida 150%:ia tuloksestaan Finavian ylläpitämien lentokenttien palvelutason parantamiseen, sillä tämä osio ei kuulu mitenkään Finnairin vastuualueeseen. Lisäksi tämän kokoluokan investointeihin on yleisesti kysytty yhtiökokoukselta mielipidettä, semminkin vaikka joku instanssi kioskista enemmistön omistaisikin.

VR:n tapaus on merkillinen jopa Suomen taloushistoriassa: käsi ylös se, joka muistaa tai tietää jonkin valtion enemmistöomisteisen firman joskus aiemmin tehneen tämän kokoluokan investointeja ns. "tyhjään", turvaten samalla monopolinsa jatkumisen pitkälle tulevaisuuteen. "Tyhjällä" tarkoitan sellaista, joka ei nimenomaisesti kyseisen yhtiön omaisuuteen tai liiketoimintaan suoraan vaikuta. Tottakai asia voidaan verhota kansallisen yhteishyvän nimiin, routavaurioiden vähentämiseen ja junien täsmällisyyden parantamiseen, mutta kun homman nimi on se, ettei nämä asiat kuulu mitenkään VR:lle. VR on operaattori rataverkolla siinä, missä yksittäinen taksiyrittäjä Helsingin kaduilla. Näin asia oikeasti on, toki tätä voidaan saivarrella vaikka vuoteen 2020 asti, tai niin kauan kuin monopolia riittää.

Tämän pitkän vuodatuksen jälkeen haluaisin mainita, että ketjun aloittaja-Ismon spekulointi yöjunaliikenteestä olisi fantasioita lukuun ottamatta mahdollista toteuttaa aikataululla per heti netto nykyisellä kalustollakin. Moni talon mies (huom. erikseen kirjoitettuna) toki puolustaa VR:n tapaa leimata Sisä-Suomen yöjunaliikenne murheenkryyniksi. Vaan kuinka moni talon mies onkaan kertonut, kuinka paljon yhteiskunnallista hyötyä/tappiota, tai voittoa/tappiota VR:lle Savon ja Joensuun ilta-Pendot ovat lopulta tuottaneet?

Lienee sanomattakin selvää, että asian ydin VR:llä ei ole yksittäisen junaparin voittomarginaali. Nyt puhutaan mielikuvista, ympäristöarvoista, luonnonsuojelusta ja vihreistä vaunuista.

P.S. Hankin tuossa taannoin vuoden 1994 Mersun ja tein siitä omakivavideon. Tämä sivuaa jollain tapaa tuota edellistä kappaletta ja sen pilkulla toisistaan eriteltyjä arvoja. Kattokeepa video täältä: http://www.youtube.com/watch?v=XlOjim9m49Q
tallennettu
Lauri Uusitalo
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1094


« Vastaus #7 : Toukokuu 28, 2010, 22:26:03 »

Tottakai asia voidaan verhota kansallisen yhteishyvän nimiin, routavaurioiden vähentämiseen ja junien täsmällisyyden parantamiseen, mutta kun homman nimi on se, ettei nämä asiat kuulu mitenkään VR:lle. VR on operaattori rataverkolla siinä, missä yksittäinen taksiyrittäjä Helsingin kaduilla. Näin asia oikeasti on, toki tätä voidaan saivarrella vaikka vuoteen 2020 asti, tai niin kauan kuin monopolia riittää.

Olisiko monopoli lopetettu kesken tehdyn sopimuskauden, mikäli VR ei olisi piffannut tätä rahaa? Eikös tämä ole se ydin?
tallennettu
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2575


« Vastaus #8 : Toukokuu 28, 2010, 23:02:49 »

Monasti olen eri mieltä Mikko Nymannin kirjoituksista, mutta tässä asiassa Mikko on kyllä mielestäni aivan oikeassa. Täältä kauempaa katsottuna kuvio on niin outo, että... Jos Suomessa rehoittaisi korruptio, niin sitten ei tarvitsisi ihmetellä, mutta nyt on kyllä "maan tapaan" tehty uusi innovatiivinen lisäys. Suomalaiset voivat olla iloisia, että tuskin kukaan ulkomaalainen on tosissaan kiinnostunut tulemaan sinne kiskoliikenneharjoittajaksi. Jos toisin on, niin suomalaisten sekoilut käytettynä maahantuotujen autojen verotuksessa voi jäädä nappikaupaksi...
tallennettu
Juha Liimatta
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 293


« Vastaus #9 : Toukokuu 29, 2010, 00:50:11 »

Olen tällä palstalla usein ottanut esille ko. yöjunayhteydet. On aivan totta, että päinvastaisista puheista huolimatta esim. Kuopion yhteydet Helsinkiin heikkenivät pahoin ns. "suuressa uudistuksessa". Ismo kirjoittaa asiaa. Yhdyn täysin hänen esittämiinsä ajatuksiin. Monet muutkin ovat oikeassa sanoessaan, että kyse ei ole rahasta. Asiasta tehdyt "selvitykset" ovat todellakin tarkoitushakuisia. Tarkoitus on vahvistaa aiemmin tehtyjen typeryyksien oikeutus. Yöjunien takaisinsaanti on mahdotonta, koska asiasta päättävät eivät voi myöntää tehtyjä virheitä. Mitkään junia puoltavat argumentit eivät mene läpi. On myös valitettavaa, että Leppävirralla syntynyt ja Joensuussa opiskelllut liikenneministeri ei ymmärrä toimialansa asioista, koskivatpa ne rautateitä tai maanteitä (valtatie 1 tunneli) höykäsen pöläystä.
tallennettu
Arto Lopia
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 482


« Vastaus #10 : Toukokuu 29, 2010, 19:35:46 »

No onneksi tämä yöjuna-probleemi poistuu muutaman vuoden kuluttua, kun VR:n yksinoikeus henkilöliikenteeseen rautateillä poistuu.
Voi sitä autuutta kun useat uudet operaattorit kilvan ajattavat yöjunia sisämaassa. Näinhän siinä tapahtuu  Virnistää
tallennettu

Katujuna, ei saattana koskaan enää
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #11 : Toukokuu 30, 2010, 23:36:25 »

Eihän tuo nyt noin ole oikeassa liike-elämässä: esimerkiksi valtion 56%:sti omistama Finnair ei kuuna päivänä voisi investoida 150%:ia tuloksestaan Finavian ylläpitämien lentokenttien palvelutason parantamiseen, sillä tämä osio ei kuulu mitenkään Finnairin vastuualueeseen.

Puhuisit nyt edes oikeasta asiasta, veeär-inhosi alkaa saada jo sairaita piirteitä kun väännät selkeitä valheita. VR rahoittaa rataremonttia sellaisella rataosuudella, jonka huonosta kunnosta johtuvista myöhästelyistä mm. eräs Nyman muistaa kyllä ilkeillä. Tiedätkö mitä eroa on "investoinnilla" ja "rahoituksella"? Ai et...

Toisekseeni mitään lakia, joka kieltäisi Finnairia investoimasta lentokenttien kuntoon, ei ole olemassa.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #12 : Toukokuu 31, 2010, 01:28:45 »

Eihän tuo nyt noin ole oikeassa liike-elämässä: esimerkiksi valtion 56%:sti omistama Finnair ei kuuna päivänä voisi investoida 150%:ia tuloksestaan Finavian ylläpitämien lentokenttien palvelutason parantamiseen, sillä tämä osio ei kuulu mitenkään Finnairin vastuualueeseen.

Puhuisit nyt edes oikeasta asiasta, veeär-inhosi alkaa saada jo sairaita piirteitä kun väännät selkeitä valheita. VR rahoittaa rataremonttia sellaisella rataosuudella, jonka huonosta kunnosta johtuvista myöhästelyistä mm. eräs Nyman muistaa kyllä ilkeillä. Tiedätkö mitä eroa on "investoinnilla" ja "rahoituksella"? Ai et...

Toisekseeni mitään lakia, joka kieltäisi Finnairia investoimasta lentokenttien kuntoon, ei ole olemassa.


Ei tällä mielipiteelläni kyllä ole mitään tekemistä "VR-inhoni" kanssa. Jotta kiinnitetään asia takaisin kontekstiin, mainittakoon että mitään VR-inhoa tahollani ei ole olemassa; Toki arvostelen VR:n toilailuilta ja toimivaa johtoa, mutta ei se tarkoita sitä, ettenkö pitäisi yhtiötä arvossaan.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #13 : Tammikuu 12, 2013, 14:06:34 »

Helsingin Sanomissa on tänään 12.1.2013 aihetta kosketteleva juttu.
tallennettu
Mikko Tarkiainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 100


« Vastaus #14 : Tammikuu 12, 2013, 21:12:42 »

Helsingin Sanomissa on tänään 12.1.2013 aihetta kosketteleva juttu.

Tarkotitko tuota Kalevi Kämäräisen juttua ?
tallennettu
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2575


« Vastaus #15 : Tammikuu 12, 2013, 21:53:17 »

Huomasin, että tässä ketjussa on minunkin kommenttini yöjuna-"muka-selvityksestä". Tavallisen suomalaisen perusominaisuus taitaa edelleen olla rehellisyys, kuten kommenteista Vorgissa näkee. Mutta miksi sitten päätösten tueksi tehdään "muka-selvityksiä", joissa ei ole päätä eikä häntää. Hoh-hoijaa.

Joskus tekisi kyllä mieli vuotaa tuonkin aikoinaan tehdyn idioottimaisen Itä-Suomen yöjuna-lakkautuksen taustoja julkisuuteen.

Ehkä näen Hesarin jutun, kun käyn seuraavan kerran Suomessa, jos siinä olisi uskallettu sanoa jotain uutta.
tallennettu
Mikko Tarkiainen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 100


« Vastaus #16 : Tammikuu 12, 2013, 22:38:14 »

Jos se oli tämä :

http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/Kalevi+K%C3%A4m%C3%A4r%C3%A4inen+yritti+selvitt%C3%A4%C3%A4+mill%C3%A4+hinnalla+y%C3%B6juna+liikkuu/a1357891804638

Siinä ei ollut oikeastaan mitään uutta. Mä ehdin jo toivoa, että olisi ollut juttu liikenteen uudelleen aloittamisesta.
tallennettu
Timo Valtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 414


« Vastaus #17 : Tammikuu 12, 2013, 23:12:10 »

Tämän päivän jutussa ei tosiaankaan mitään sen kummempaa uutta ollutkaa.

Sen sijaan perjantaina 4.1. on ollut juttu siitä miten KHO on päätynyt tietojen salassapitoon.
http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/KHO+linjasi+VRn+salassapito-oikeudet/a1357186205099
tallennettu
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2575


« Vastaus #18 : Tammikuu 12, 2013, 23:20:24 »

Tämän päivän jutussa ei tosiaankaan mitään sen kummempaa uutta ollutkaa.

Sen sijaan perjantaina 4.1. on ollut juttu siitä miten KHO on päätynyt tietojen salassapitoon.
http://www.hs.fi/paivanlehti/kotimaa/KHO+linjasi+VRn+salassapito-oikeudet/a1357186205099

S--tana, olen jo käyttänyt mainosrahoitteiset lukukertani tälle viikolle.
tallennettu
Tuomas Masalin
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 107


« Vastaus #19 : Tammikuu 13, 2013, 01:47:17 »

^ Kokeile toisella selaimella.
tallennettu
Eljas Pölhö
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2575


« Vastaus #20 : Tammikuu 13, 2013, 02:02:53 »

Nuoremmat tietää enemmän kikkoja kuin vanhukset  Hymyilee leveästi
tallennettu
Jukka Voudinmäki
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 359


« Vastaus #21 : Tammikuu 13, 2013, 09:16:43 »

"Rau­ta­tie­ak­ti­vis­ti Ka­le­vi Kä­mä­räi­nen sei­soo Ka­jaa­nin rau­ta­tie­ase­mal­la tors­tai-il­ta­na kel­lo 22.41. Van­hoi­na hy­vi­nä ai­koi­na yö­ju­na Joen­suu­hun py­säh­tyi ase­ma­lai­tu­riin täl­lä kel­lon­lyö­mäl­lä".

Hesarin kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen, että yöjunan reitti olisi vienyt Kajaanista Joensuuhun. Niin, tietysti jos olisi vaihtanut Pieksämäellä Tkus-Jns -yöpikuriin.
tallennettu
Topi Lajunen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 2925


« Vastaus #22 : Tammikuu 13, 2013, 12:29:15 »

Hesarin kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen, että yöjunan reitti olisi vienyt Kajaanista Joensuuhun. Niin, tietysti jos olisi vaihtanut Pieksämäellä Tkus-Jns -yöpikuriin.

Eikös vanhoina hyvinä aikoinan Pieksämäellä nimenomaan vaunut vaihtaneet junasta toiseen, joten yksittäisen matkustajan ei tarvinnut liikauttaa evääkään?
tallennettu
Riku Outinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 884


« Vastaus #23 : Tammikuu 13, 2013, 13:00:44 »

Hesarin kirjoituksesta saa sellaisen käsityksen, että yöjunan reitti olisi vienyt Kajaanista Joensuuhun. Niin, tietysti jos olisi vaihtanut Pieksämäellä Tkus-Jns -yöpikuriin.

Eikös vanhoina hyvinä aikoinan Pieksämäellä nimenomaan vaunut vaihtaneet junasta toiseen, joten yksittäisen matkustajan ei tarvinnut liikauttaa evääkään?

Makuuvaunut vaihtoivat 835->81 ja 81->835 (ja aamulla toistenpäin), eli vaikkapa Tampereelta pääsi Kuopioon, ja Kouvolasta Joensuuhun makuuvaunussa vaihdoitta. Mainitsemallasi yhteysvälillä (Kaj->Jns) ei ole ainakaan minun harrastusaikana (2003->) päässyt vaihdoitta.
tallennettu
[Tunnus poistettu]
Vieras
« Vastaus #24 : Tammikuu 13, 2013, 13:01:48 »

Aiheesta löytyy näköjään enemmän Facebookista Joukkoliikenneuudistus -ryhmästä, ja lisäksi sieltä tiedostot kohdasta.
tallennettu
Sivuja: [1] 2 | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Sisämaan yöjunayhteyksien palauttaminen  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2025 Resiina