Tosin siinä pääjutussa on toimittajalta matkalla mennyt odotus ja toteutunut vähän ristiin ilmeisesti heikkojen ennakkotietojen tai väärinymmärrysten takia. Selvästi hän ei esimerkiksi tiennyt eroa makuu- ja lepovaunun välillä kun kerran hämmästeli että "makuuvaunun" hytissä oli kuusi petiä.
Oli kyllä tosi negatiivinen juttu. Vähän kun olisi lähdetty liikkeelle ennakkoasenteella: "Junamatkustaminen on kauheaa ja minähän todistan sen."
Sanotaan, että juna muka on mennyt väärään paikkaan. Todellisuudessa kyse lienee ollut siitä, että kun alkuperäinen paikka ei kelvannut, on sitten kävelty junan läpi sellaiseen vaunuun, joka on menossa muualle kuin alun perin oli tarkoitus.
Onko todella junatarjonta Alankomaissa muuttunut noin täydellisesti sitten viimeisen oman Inter Railini (2001)? Tuolloin Alankomaat oli yksi harvoista maista, joissa hyvin harvassa junassa täytyi maksaa reililipun lisäksi jotain ylimääräistä. Muita vastaavia maita olivat Sveitsi, Itävalta ja Tanska. Vai onko taas kävelty suoraan ykkösluokkaan ja sitten ihmetelty, miksi kakkosluokan lippua ei kelpuuteta.