Yleisesti ottaen kiusaamiseen on lähes aina sama "syy": Ihminen tekee jotain, minkä avulla hän on oikeasti yksilö eikä vain näkösuojat silmiensä laidoilla eteenpäin posottava lammaslauman jäsen. Jokainen asia, joka osoittaa sun ajatelleen jotain ihan itse omilla aivoillasi, tuntuu uhkaavalta ihmisille, jotka eivät sellaista uskaltaisi itse tehdä.
Mitä pitemmälle elämässä etenee, sitä paremmin menee niillä, jotka ovat tottuneet ajattelemaan omilla aivoillaan ja tekemään sitä, mikä itsestä tuntuu järkevältä.
Ne, jotka ovat yläasteikäisinä nälvineet toisia massasta poikkeavista harrastuksista, päätyvät usein aikuisina olemaan sitä porukkaa, joka yllättäen keski-ikäisenä tajuaa elämänsä olevan sisällötöntä. He ovat ihmisiä, joiden viimeinen ajatus ennen kuolemaansa joskus katkeroituna vanhuksina on: "Tässäkö tämä nyt oli?"
Jos tämän menee niille suoraan sanomaan, saa siitä toki lähinnä naurut, koska nälvijät eivät halua nähdä, mikä heidän elämäntavassaan on heille itselleen vaaraksi. Koska koko ajattelutapaan on syynä pelko tehdä mitään muuta kuin sellaisia asioita, joihin ulkopuolinen paine ohjaa, myöskin oman toiminnan kyseenalaistaminen tuntuu uhkaavalta. Osa tosta porukasta toki saa onnellisen elämän päästä kiinni joskus 16-30 -vuotiaina ja oppii tekemään omiakin asioitaan. Toinen osa taas ei, vaan tosiaan lähinnä katkeroituu.
Lukion ekan luokan aikana tuollaista nälvimistä vielä esiintynee, mutta lukion tokalla luokalla sen voi odottaa jo loppuvan lähes kokonaan, kun pahimmat idiootit putoavat lukiosta pussikaljapuiston puolelle.
Oman päänsä pitäminen tarkoittaa, että noin ikävuosina 10-18 on tosi rasittavaa, mutta ikävuodet 19-85 (olettaen, että elät 85-vuotiaaksi) ovat sitten kivoja. Massaan mukautuva taas elää kivasti ehkä 30-vuotiaaksi asti, mutta lähinnä kärsii elämänsä siitä eteenpäin. On parempi viettää pari hankalaa vuotta nyt kuin neljäkymmentä kurjaa vuotta myöhemmin. Tsemppiä siis!
Sun ei välttämättä ole järkevää lähteä erityisesti piilottelemaan harrastustasi, mutta toisaalta sellainen "lällätilää, mulla onkin oma juttuni!" ei välttämättä sekään ole rakentavaa. Chillisti vaan, niin pääset ohi siitä elämänvaiheesta, jolloin ympärillä on lapsellisia idiotteeja. Muutaman vuoden päästä olet elämässäsi jo tilanteessa, jossa voit turvallisesti valita, keiden ihmisten seurassa olet ja keiden et. Siihen asti kannattaa vaan sietää tuollaisia idiootteja ja pysyä heidän kanssaan hyvissä tai ainakin kohtuullisissa väleissä. Jos alistut massan paineeseen, kiusaaminen ehkä loppuu, mutta jäät sosiaalisessa kuviossa pahnanpohjimmaiseksi. Ei kantsi. Pari vuotta on kuitenkin aika pieni prosentuaalinen osuus ihmisen elämästä
Tätä kirjoittaessani mä siis näkisin, että sulla on kaveripiirisi joukossa pullat todennäköisesti harvinaisen hyvin uunissa ja etenet todennäköisesti muita pitemmälle uralla, joka sinulle opintojesi jälkeen aukenee, oli ala sitten mikä vain. Persoonat nimittäin pärjäävät aikuisten elämässä paremmin kuin massan lampaat. Onnitteluni siitä, että sulla on ollut hyvä tsägä ja satut kuulumaan siihen kansanosaan, jolla on portit auki hienoon aikuisuuteen kun sen aika koittaa
Ja tässä mä nyt olen kirjoittanut lähinnä lukiosta, koska siitä mulla itselläni on kokemusta. Ammattikoulujen sosiaaliset kuviot on mulle sen verran täysin tuntemattomia, etten mä osaa sanoa niistä juuta enkä jaata. Todennäköisesti niissä asia toimii vastaavalla tavalla, joskin siellä saattaa olla joukossa hieman enemmän sitä sossupummeiksi valmistuvaa porukkaa kuin lukiossa. Vaikutus meiningin järkevöitymiseen heillä on sielläkin silti joko olematon tai korkeintaan puolisen vuotta.
Olen itse aikoinani ollut koulukiusattu, harvinaisen kovastikin. Nykyperspektiivistä katsoen olen erittäin iloinen siitä, että elin silloin niin kuin elin. Suunnilleen täysi-ikäistymisen kohdilla nimittäin meininki muuttui siten, että samat piirteet, jotka aiemmit olivat "syy" kiusaamiseen, tekivätkin minusta ihmisille tavallista mielenkiintoisemman tuttavuuden. Ja siitä on ollut melkoisesti hyötyä elämässä
