Vaunuvinssi ja muut liikkumattomat liikuttelukalustot

[Jukka Viitala]

Isäukko osti VR:ltä työsuhde-etuna pikkurahalla 70-luvulla vanhan käsikäyttöisen vaunuvinssin, sitä oli ilmeisesti käytetty tavara-asemalla roikan siirtelyyn veturien puutteessa. Vinssissä oli 2 eri välitystä riippuen siitä, kummalle puolelle kammen asensi ja vaijerirummun alla oli klossit, joilla hökötys pureutui kiskon harjaan pikakiinnityksellä. Vetovoima vekottimessa oli mahtava, se palveli vuosia veneen maihinvedossa, puunkaadossa ja kolmijalan välityksellä kivien nostossakin, mutta ilmeisesti se päätyi vuosien saatossa romukoppaan veneen vaihtuessa kevyemmäksi ja maailman tullessa muutenkin valmiiksi. Rakensimme vinssille eläkevirkaan K30 kiskonpätkästä ja lankuista lavetin, jolla vinssiä roudattiin milloin minnekin ja se saatiin ankkuroitua paikalleen. Onkohan kyseinen vimpain ollut ihan virallinen ja hyväksytty laite? Jos on, niin valtio on varmaan kehittänyt sillekin hienon litteran, millähän tuo on tunnettu? Laite oli kuitenkin sarjavalmisteinen eikä sepän takoma, en vain enää muista valmistajan leimoja, saattoi olla jonkin VR:n konepajan tekoa.

Aasinsiltana edellisestä kysynkin muita tunnettuja veturittomia junan liikuttelutapoja Suomessa? 80-luvun alussa rataosastolla opin liikuttamaan junaa tavallisella rautakangella eli terässeipäällä, 8 kuormatun Mas-vaunun, sepeliauran ja 2-akselisen avovaunun roikka siirtyi melkoisen helposti pelkällä kangellakin, kun hallitsi tempun. Kastelimme tai oikeammin liotimme sepelivaunuja Hillon merenpuoleisella raiteella Suurivuoren tunnelin sepelöimiseksi ja jossain aiemmassa sepustuksessani selviää syy sepelin perinpohjaiseen uittamiseen. Oli se hienoa aikaa, kaksi keikkaa päivässä JuHalle ja runsaasti auringonottoa matkalla...

[Tapio Muurinen]

Varmaan on ollut aivan virallinen apuväline pienissä siirto-operaatioissa, kuten tämäkin http://gallery.kuukuna.net/gallery/v/tekemisen-meininki_/VR_ennakoinut_tulevan_ljykriisin.jpg.html Muita veturittomia tapoja siirtää vaunuja olivat erilaiset sähkömoottorilla toimivat vaijerivinssit yhtiöiden lastaus- ja purkupaikoilla, mutta niitä käyttivät "eri firmojen" miehet. Isäsikin muistaa sellaiset Hillon hiilisatamassa ja Rauma-Repolalla. Jos mitä vain konevoimaa kumipyörillä saatiin auttamaan, niin niitähän käytettiin; Valmetteja, Volvoja, Michicaneja, Hystereitä, ym. ym. - Aika monta vaunua olet saanut rautakangella liikkumaan sentti sentiltä. Se on kyllä tehokas, mutta monta kertaa pitää vemputtaa, jos viitsii niin tehdä ja kanki on käsivarren päässä saatavilla. Yleisimpiä tapoja olivat esim. sellukanki tai Hdk-vaunun puinen sivutolppa, mutta enempää kuin yhtä vaunua ei kannattanut kerrallaan yrittää liikuttaa. Helpointa oli kerätä muutamia ukkoja, sylkäisy käsiin ja kiinni vaunuun. - Sanoiko herra Arkimedes (?) aikoinaan, että antakaa minulle tarpeeksi pitkä vipu, niin siirrän vaikka koko maapallon. 

[Tapio Muurinen]

Tuo linkkikuva ei näköjään ole Suomesta, mutta vastaavalla periaatteella Kisko-Kallet toimivat.

[Topi Lajunen]

Tuo linkkikuva ei näköjään ole Suomesta, mutta vastaavalla periaatteella Kisko-Kallet toimivat.

Ja tuo "toimivat" pitää ymmärtää nykyaikana imperfektissä - ymmärtääkseni Kisko-Kalleista on tuo vaunun nosto-ominaisuus poistunut, ja ne luottavat nykyään omaan kitkapainoonsa. (Korj. jos väär.)

[Heikki Piirainen]

Aasinsiltana edellisestä kysynkin muita tunnettuja veturittomia junan liikuttelutapoja Suomessa?

Tässä kiteeläinen tapa.

[Esko Ampio]

Olisiko vaunuvinssistä valokuvia, jopa piirustuksia?

[Tauno Hermola]

Muita veturittomia tapoja siirtää vaunuja olivat erilaiset sähkömoottorilla toimivat vaijerivinssit yhtiöiden lastaus- ja purkupaikoilla, mutta niitä käyttivät "eri firmojen" miehet.  

Ei ne aina tainnneet olla "eri firmojen" miehiä, olihan noita asemillakin: http://vaunut.org/kuva/38062 (kuvan kommentissa lisää kuvalinkkejä)

[Jukka Viitala]

- Aika monta vaunua olet saanut rautakangella liikkumaan sentti sentiltä. Se on kyllä tehokas, mutta monta kertaa pitää vemputtaa, jos viitsii niin tehdä ja kanki on käsivarren päässä saatavilla. Yleisimpiä tapoja olivat esim. sellukanki tai Hdk-vaunun puinen sivutolppa, mutta enempää kuin yhtä vaunua ei kannattanut kerrallaan yrittää liikuttaa. Helpointa oli kerätä muutamia ukkoja, sylkäisy käsiin ja kiinni vaunuun. - Sanoiko herra Arkimedes (?) aikoinaan, että antakaa minulle tarpeeksi pitkä vipu, niin siirrän vaikka koko maapallon. 

Niinpä. Oikeastaan kangen piti olla veitsenterävä alkuvaiheessa ja kärki piti juntata pyörän ja kiskon väliin niin pitkälle kuin vain sai, siitähän se lähti. K43 oli sen verran leveä, että sitä vasten poikittain kammeten silloinen vikkelä minäni sai kumottua puskinten joustot ja muut vasteet ja roikka hiipi jo laiskaa kävelyvauhtia, kun olisi tullut aika vaihtaa isompiin välityksiin. Kyllä tuolla sen 8 vaunun mitan kikkaili kevyesti. Samalla raiteella testasimme vahingossa uuden kitkatopparin toiminnan, sepelijuna oli täynnä ja jostain syystä lähdimme väärään suuntaan, letkut oli irti ja TKa jarrutteli sukkana perässä, mutta uudenuutukainen toppari pysäytti komeuden muutaman metrin luiston jälkeen. Sehän oli mitoitettu oikeille junille. Muistaakseni samaisella raiteella kävi pikku hässäkkä joskus 80-luvun lopulla ja muutama venäläisten pönttövaunu kävi aikamoisen lähellä takana olleen punaisen kuurin kylkeä. Perimätiedon mukaan paikalliset jarrumiehet ovat testailleet useammankin pistoraiteen toppareita hiilisataman suunnalla vuosien varrella, joten kyseessä on kai perinne?

Pistoraiteista aasinsilta Salmenkylään. Salmenkylän pihan pohjoispäässä otti Risto savikylvyn ajettuaan topparin läpi, mutta oliko vuosikymmen mikä? Minä vuonna Tikkamäen suuri suistuminen kävikään ja mikä oli syy? Vehkalahden palopäällikön lausunto muistaakseni kumottiin heti. Kuka rasvasi kiskot Poitsilan ja Salmenkylän välillä?

Tapahtuihan tuota aikoinaankin.

[Tapio Muurinen]

Kyllähän niitä Keskipihan merenpuoleisia toppareita testattiin useaan kertaan, kunnes laitettiin "liukuvat" topparit. Riston läpiajoa Salmenkylän suojavaihteesta "2a" en muista, mutta mahdollisesti 1950-luvulla. Sehän suojasi Haminan pääraidetta Hillon (r.2) ja lajitteluraiteen (r.3) suunnasta, kunnes suunta lukittiin Hilloon. Se dieselöljyjuna suistui 21.1.1978. Suistumispaikka oli juuri km-tolpan 233 kohdalla. Jatkoksessa kiskonpää murtui Vgobo:n alla. Junassa oli 19 vaunua täydessä lastissa, junapainoa 1420 t + 2xDv15. 10 vaunua meni samaan läjään. Mitähän se Erkki V. sanoi, jos häntä ei haluttu heti uskoa? Rasvaajakin on selvillä (oman tunnustuksensa mukaan).   

[Tapio Muurinen]

Korjaan edellistä hieman, ja lisään. - V:lahden palopäällikkö oli nimeltään Olli (ei Erkki). Olli oli juuri lauantaisaunassa, kun tieto onnettomuudesta saavutti hänet. 45 min. kuluttua oli ensimmäinen kaivinkone onnettomuuspaikalla. Palopäällikön mukaan onnettomuuteen oli varauduttu luomalla organisaatio juuri öljyjunaonnettomuuden varalta, kun tiedettiin kuinka vilkasta liikenne oli suhteessa radan kuntoon. Paikalliset kaivinkoneet miehistöineen olivat puhelimen päässä. Lisäksi auttoi, että kuljettaja oli kotoisin
Salmenkylästä ja osasi kertoa tarkan sijainnin. Onneksi oli myös talviaika, eikä öljyä päässyt imeytymään suuria määriä maaperään. Kunnan raakavesilähde, Pyölinjoki, virtasi kuitenkin aivan vieressä, ja oli vaarassa. Joelle kaivettiin uusi uoma. - Liikennepiirin päällikkö Veikko Marola kumosi palopäällikön puheet radan heikosta kunnosta, ja että tälläinen oli ennakoitavissa. "Kuntonsa puolesta rata on aivan hyvä ja turvallinen 60 km:n tuntinopeutta kulkevalle tavaraliikenteelle".

[Mikko Otava]

Noita vaijerikäyttöisiä vinssejä valmistaa Saalasti / Teräspyörä Oy vielä nykyäänkin. http://www.teraspyora.fi/vintturit-fin.html Tehdaslaitoksilla noita on käytössä nykyään, valtion ratapihoilla ei taida enää olla käytössä yhtään kun Pasilasta purettiin paperinlastausraiteet pois. Aikoinaan noita on kyllä ollut aika monellakin pienellä liikennepaikalla.

[Jukka Viitala]

Korjaan edellistä hieman, ja lisään. - V:lahden palopäällikkö oli nimeltään Olli (ei Erkki). Olli oli juuri lauantaisaunassa, kun tieto onnettomuudesta saavutti hänet. 45 min. kuluttua oli ensimmäinen kaivinkone onnettomuuspaikalla. Palopäällikön mukaan onnettomuuteen oli varauduttu luomalla organisaatio juuri öljyjunaonnettomuuden varalta, kun tiedettiin kuinka vilkasta liikenne oli suhteessa radan kuntoon. Paikalliset kaivinkoneet miehistöineen olivat puhelimen päässä. Lisäksi auttoi, että kuljettaja oli kotoisin
Salmenkylästä ja osasi kertoa tarkan sijainnin. Onneksi oli myös talviaika, eikä öljyä päässyt imeytymään suuria määriä maaperään. Kunnan raakavesilähde, Pyölinjoki, virtasi kuitenkin aivan vieressä, ja oli vaarassa. Joelle kaivettiin uusi uoma. - Liikennepiirin päällikkö Veikko Marola kumosi palopäällikön puheet radan heikosta kunnosta, ja että tälläinen oli ennakoitavissa. "Kuntonsa puolesta rata on aivan hyvä ja turvallinen 60 km:n tuntinopeutta kulkevalle tavaraliikenteelle".

Silloin kerran Olli V lausahti TV:ssä, että akseli katkesi ja muistaakseni TV:n pojat ehtivät näyttää pätkän paikalta, jossa näkyi liukulaakeriteli, josta etummainen akseli oli poikki. Sitten tuli zupp. Sotasensuuri iski. Muistaakseni junassa  oli jotain öljyä parempaa, mutta eihän siitä saanut edes kysellä.

Risto jäähdytteli kattilaansa -46 tai -47, se oli aikansa tapaus. Nostoon tarvittiin höyrynosturi.

Odottelin junaa Tikkamäen käytävällä -84. Metsäkylän suunnasta tuli auto samaan karkeloon ja yhtäkkiä vastapäisen auton valot katosivat ja ilmassa lensi metallia. Pohjoiseen menossa ollut tyhjävaunujuna pysähtyi kohdalle ja aikamme ihmeteltyämme menimme välistä yli. Toisella puolella ollut Toyota pääsi valumaan junan kylkeen ja auto oli höylääntynyt tuliseinää myöden. Kuljettajalla oli päivän ikäinen ajokortti ja takapenkiltä keräämillämme tyttösillä ajokorttiin oli vielä viitisen vuotta. Veimme tytsyt kaupunkiin. Onneksi -73 Carinassa ei ollut yhtään kovaa kohtaa, auton keula puuttui kokonaan ja moottori oli etulattian alla.