Hörhöt ja kummajaiset junissa ja asemilla

[Jukka Viitala]

Viime aikoina en ole juuri rautapyörillä kolkutellut, mitä nyt talvella kävin 6-vuotiaan poikani kanssa miniristeilyllä doubledeckerillä Turusta Karjaalle ja sieltä Pendolinolla Åboon, mutta kakarana tuli faijan henkilökuntalipuilla käytyä koko Suomi läpi mihin vain junalla pääsi ja ekaluokassa tietty, paitsi Hamina-Kouvola sujui joskus herroiksi RUK:n puuvaunuisen lomajunan palatessa tyhjänä tai muuten vaan Hurun keikkuvassa kyydissä, Haminan vanhalla radalla veturit eivät menneet metriäkään suoraan jos perässä oli tarpeeksi rautaa.

70-luvulta on erityisesti jäänyt mieleeni Riihimäen ympäristössä vaikuttanut kumaraan kurtistunut täti, jota kutsuttiin "Puistelijaksi", hänellä oli ruskea nahkatakki jota hän kävi vähän väliä ravistamassa laiturin reunalla. Kuulemani mukaan tämä tapaus olisi ollut entinen opettaja, jolla oli vähän naksahtanut ja hän vietti aikaansa junissa ja asemilla, VR oli kuulemma kustantanut hänelle vapaalipunkin. Tietääkö/muistaako joku tapauksen?

Kouvolassa oli omat höpöttäjänsä ja Savon radalla törmäsi usein johonkin lehmänsä myyneeseen isäntään, jolla oli rahhoo niin paljon, että teki pahhoo. Sukevalta nousi usein etelän junaan kalpeita herrasmiehiä, jotka hakeutuivat puolityhjässä vaunussa yksinäisten naisihmisten viereen kertomaan lipeviä tarinoita, joita oli hauska puolikorvalla kuunnella. Kukaan ei vahingossakaan maininnut olleensa viimeiset vuodet valtion leivissä Sahakankaan virastossa, mutta elämäntarinoita riitti. En tiedä, lykästikö.

Vanhoissa kunnon asemaravintoloissa tapasi myös eläväistä sakkia, mutta ei enää, keväinen junaretki Karjaalle paljasti, että Karjaan asemaravintolaa isännöi alibaba ja tusinan rosmoa ja tarjolla oli sekä kebabia että kebabia. Se lounaasta 6-vuotiaan kanssa, edes maitoa ei ollut tarjolla saati lihapullia tai nakkeja, niissähän on saastaista possua.

Itse hörhöilin 80-luvun alussa, oli viimeinen vuosi jolloin pääsin vapaalipulla ja sen kunniaksi tuore täysi-ikäinen teki pitkän rengasmatkan, mutta eihän matkanteko kuivin suin onnistu joten Pohjanmaan nähtävyysrikkailla lakeuksilla noin tuhannennen ladon jälkeen painelin ravintolavaunuun ja junan tullessa Tampereelle kooma oli niin syvää, että näkökenttä oli alle viisi metriä. Olin menossa yöksi hotelli Tampereelle ja en tiennyt höykkäsen pöläystä missä se oli joten kampesin asemalla taksiin, oli muuten Lara nääs tamperelaisittain ja möräytin nelosoluthuuruisen "Hothelli Tamphere" kuskille. Äijä kääntyi ympäri ja kysyi olenko tosissani, vastasin joojoo ja 1500SL hörähti liikkeelle, äijä tempaisi U-käännöksen ja pysähtyi. Summa oli muistaakseni kolmisen kymppiä kadunylityksestä. Olisi varmaan kannattanut zoomailla muuallekin kuin kengänkärkiin aseman edessä, mutta jälkikäteen arvioituna tuo oli siinä kunnossa turvallisin tapa ylittää katu. Mitäkö tuosta opin - en yhtään mitään.

[Pirkko Alanen]

Evp-vek muistelee:
Edellä kerrotuista tarinoista tuli mieleeni Emma, lyhyehkö, tukeva arviolta noin 6-kymppinen naisihminen. Hänen kerrotaan olleen kotoisin Kotkasta jossa hän oli ollut  laivamiesten pyykkärinä. Emma kulki junassa kaikille radoille kelpaavan kuukausilipun turvin. Ensimmäisen kerran tapasin Emman Joulukuun alkupuolella 60-luvun puolivälin tietämillä.  Torkuin junassa jossain Pohjanmaan lakeuksilla junan kiitäessä kohti pohjoista. Emma lauloi ”Heilu keinuni korkealle, nythän on Juhannusilta…” Kanssamatkustajat vinoilivat Emmalle, että Jouluhan nyt on tulossa eikä Juhannus. Tapasin Emman useita kertoja junassa Pohjanmaan radalla ja kun Emma tuli junaan hänellä oli mukanaan kaksi - kolme muovikassillista varusteitaan jotka hän nakkasi vaunun hyllylle. Sen jälkeen Emma ilmoitti, että: ”Nyt tuli junaan Metrotyttö, antakaa Emmalle vähän rahaa, niin Emma laulaa.” Emma kiersi kaikki päivävaunut ja olisi laulanut rahan edestä niissä. Ja junasta pois lähtiessään, olipa kassien kohdalla istumassa kuka tahansa, Emma vaati: ”Anna minun kassit”. Toisinaan hänellä oli mukaan miesystävänsä, kuivahko, laiha ja pitkä mies Onni. Onni istui yhdessä paikassa nyyttien vartijan Emman seilatessa pitkin junaa. Jos ravintolavaunussa näytti olevan porukkaa jolle voisi viinakset maistua, Emma lyöttäysi porukkaan mukaan ja möi heille paukkuja. Myynti tapahtui siten, että Emma teki vessassa pahvimukiin paukut ja  ostaja meni heti Emman perään vessaan. Kerran eräs konduktööri huomasi Emman tekevän viinabisnestä junan vessassa ja kävi Emman tultua pois vaihtamassa mukiin paljasta vettä. Vaihto tapahtui pari kolme kertaa ja siitäkös riemu ostajien keskuudessa syntyi, Emmako myykin vettä!

Lisää myöhemmin tuosta Jukan mainitsemasta Puistelijasta.

[Jorma Rauhala]

70-luvulta on erityisesti jäänyt mieleeni Riihimäen ympäristössä vaikuttanut kumaraan kurtistunut täti, jota kutsuttiin "Puistelijaksi", hänellä oli ruskea nahkatakki jota hän kävi vähän väliä ravistamassa laiturin reunalla. Kuulemani mukaan tämä tapaus olisi ollut entinen opettaja, jolla oli vähän naksahtanut ja hän vietti aikaansa junissa ja asemilla, VR oli kuulemma kustantanut hänelle vapaalipunkin. Tietääkö/muistaako joku tapauksen?

"Pudistelija", niinkuin pääkaupungissa sanottiin, oli tuttu näky minullekin 70-luvulla. Kuvitelluista junissa vaatteisiin tulleista "kirpuistahan" piti päästä eroon! Yksi mieleenpainunut muistikuva on jäänyt hänestä, kun pudistelua kesti kymmenminuuttitolkulla Helsingin asemalaiturilla, enkä sitä viitsinyt jäädä katsomaan  loppuun - ja se oli alkanut jo kauan ennen kuin siihen tulin. Rautatieläiset suhtautuivat "Pudistelijaan" korrektisti. Olihan matkalippu aina voimassa.

Itse kuulin silloin, että "Pudistelijan" sukulaiset kustansivat "kaikkien ratojen yleislipun" hänelle, sillä se tuli halvimmaksi pitää epämieluinen höynähtänyt sukulainen poissa norkoilemasta  nurkissa. Sosiaalijutut ja -tantat olivat silloin nykyistä kehittymättömät ja rautatien yleislippu oli verrattoman edullinen "asumismuotona". Ei VR keillekään höyrähtäneille matkalippuja kustanna - silloinhan voisi joku rautatieharrastajakin vaatia Yleislippua itselleen

[Jukka Viitala]

Eikös meillä ole parisataa kansanedustajaa, jotka ajelevat valtion piikkiin...

[Jorma Rauhala]

Evp-vek muistelee:
Edellä kerrotuista tarinoista tuli mieleeni Emma, lyhyehkö, tukeva arviolta noin 6-kymppinen naisihminen. Hänen kerrotaan olleen kotoisin Kotkasta jossa hän oli ollut  laivamiesten pyykkärinä. Emma kulki junassa kaikille radoille kelpaavan kuukausilipun turvin.

Olen kerran matkustanut samassa Sm1-junassa jonkin matkaa Helsingistä pohjoiseen "Emman" kanssa, taisi olla kanssa 70-lukua. Pahasuinen (=kiroilevainen), kuten nykyiset teinitytöt, mutta ilmiasultaan ennemmin Pekka Puupään vaimo... Kieriskeli Samin kernipenkillä ja olisiko silloin ollut kanssa ryyppy- tai kortinpeluuseurasta puutetta. Hiljaiseen "Pudistelijaan" nähden aivan toisenlainen kulkija.

Ymmärsin silloin, että hänellä oli vain Helsingin-Riihimäen välin kuukausilippu. Olivatkohan "sukulaiset" vähentäneet sitten subventiotaan? Hki-Ri -väli oli tuolloin edullinen vaihtoehto kaikkien-ratojen-kuukausilipulle, sillä sillä välillä kulki junia ennenvanhaankin aika lailla läpi vuorokauden. Vaikka Helsingin asema yöksi suljettiinkin puolenyön jälkeen ja avattiin aamun ensimmäisille junille, niin Riihimäki taisi olla auki koko yön ajan yöjunien vaihtojen takia. Siis edullisin vaihtoehto silloiselle vaihtoehtoelämälle.

Sitten oli vielä yksi juna-asukki, jonka minäkin toisinaan kohtasin. Jotain kolmekymppinen tanakka kaveri, hieman sellainen maistissa olleen tuntuinen tai sitten luonnostaan lupsakka. Kotiratoina oli hänellä Keski-Suomen linjat. Nehän olivat 70-luvulla kaikkein ihanteellisimmat "asumismuotona". Junia kulki tasan tarkkaan läpi vuorokauden, aamuvarhaisesta päivän kautta yöjuniin. Taisi viimeiset muistot tallentua hänestä jossain Haapamäen-Jyväskylän-Pieksämäen välin yölättähatusta, mutta mikähän juna sekin oli. Yönpimeydessä mentiin kuitenkin hiivattivauhtia johonkin suuntaan jollakin välillä lätällä sillä suunnalla, ja tuo kaveri häiritsi omalla älämölöllään omaa torkkumistani.

[Jussi Liimatta]

70-luvulta on erityisesti jäänyt mieleeni Riihimäen ympäristössä vaikuttanut kumaraan kurtistunut täti, jota kutsuttiin "Puistelijaksi", hänellä oli ruskea nahkatakki jota hän kävi vähän väliä ravistamassa laiturin reunalla. Kuulemani mukaan tämä tapaus olisi ollut entinen opettaja, jolla oli vähän naksahtanut ja hän vietti aikaansa junissa ja asemilla, VR oli kuulemma kustantanut hänelle vapaalipunkin. Tietääkö/muistaako joku tapauksen?

Muistan kyllä tämän "puistelijatätin" asuessani Riihimäellä 70-luvulla ja usean kerran näin hänet puistelupuuhissa aseman kaupunginpuoleisella rappusella. Lisäksi muistikuva on että hänellä oli aina erikoinen ja vahva meikki päällä ja nimenomaan ruskea nahkatakki. Olen kuullut myös tarinan että hän olisi ollut ammatiltaan farmaseutti mikä liittyisi tuohon "puhtauteen".

// lainaus kuntoon

[Jorma Toivonen]

Eikös tällä "Puistelijalla" ollut vielä piippu usein suupielessä, jotenkin äkkiä tuli mieleen "Päätalo"-elokuvissa Kallen äitiä näytellyt henkilö. Ensimmäisen kerran kohtasin henkilön Helsingissä. Siinä jäi "maalaispojalta" suu auki, kun täti äkkinäisellä liikkeellä tempaisi takin päältään ja alkoi ravistelemaan sitä. Tosiaan paksu meikki oli kasvoilla ja senjälkeen tuli usein nähtyä mm. Riihimäelläkin. Vielä muistuu mieleeni isokokoinen vanhempi mies (hieman viinaan menevä), jonka puheesta ei saanut millään tolkkua, joku nimi hänelläkin oli - ei muistu nyt mieleen. Kerran tulimme EP58:lla Helsinkiin, asemapoliisi ja pari asemamiestä oli junaa vastassa kärryjen kanssa (tuollaisten maitokärryjen tapaisten). Saattokonnari toi radion veturin päälle ja samalla johtava kondyktööri tuli ilmoittamaan, että vielä menee hetki ennenkuin on valmista. Siinä sitten koneapulaisen kanssa ihmeteltiin tilannetta ja muisteltiin, että "Paavo" oli noussut junaan joltain asemalta, muttei ollut vielä poistunut Helsingissä - kyllä veturimiehistökin seurasi matkustavaisia tarkasti tuolloin. Aikaa kului ja vihdoin veltohko ja suurikokoinen "Paavo" saatiin usean miehen voimin ulos junasta ja "maitokärryihin" ja matka kohti selviämistä alkoi - junan johtava kondyktööri juoksi vielä saattueen perässä huutaen, että jalka jäi.... "Paavolla" oli nimittäin toinen jalka tekosellainen. Kaveri oli nukahtanut tällä kertaa vaunun WC-tiloihin - ovet aukeavat sisäänpäin, joten avustajilta hieman kului aikaa ennenkuin saivat kammetuksi isohkoa lihasmassaa pois oven edestä ja veltohkon kaverin kärryihin. Kohtelias hän oli - huuteli vielä kiitokset hyvästä matkasta veturimiehistölle vetopelin ohittaessaan.

[Jussi Liimatta]

Eikös tällä "Puistelijalla" ollut vielä piippu usein suupielessä, jotenkin äkkiä tuli mieleen "Päätalo"-elokuvissa Kallen äitiä näytellyt henkilö.

Taitaa Jorma tuoda lisää muistikuvia kun piipun mainitsi...näin muuten oli.

// tämäkin lainaus kuntoon

[Pirkko Alanen]

Jukka mainitsi omassa kommentissaan Puistelijasta. Hänestä muistuu mieleeni tapaus Rovaniemellä: Olimme tarkastamassa junan jarruja ja huomasin veturin peilistä kun vaunusta tuli alas laiturille (olivat silloin sorapintaisia) naisihminen kädessään nahkainen salkku. Nainen tasoitti ensiksi kengällään asemalaiturin kevätmärän soran ja asetti salkun viereensä maahan, potki kengät pois jaloistaan ja asettui seisomaan kenkiensä päälle. Tämän jälkeen nainen riisui vaatteet päältään, niin että päälle jäi vain pikkupöksyt ja jonkinlainen paitariepu ja laittoi vaatteet salkun päälle.  Sitten alkoi ”homman” erikoisin osa: Nainen otti yksitellen vaatteet käteensä, puisteli vaatteet ylä-  ja alaosasta kiinni pitäen, sitten hän käänsi vaatteen nurin päin ja sama uudelleen!  Sitä mukaan, kun hän sai puisteltua vaatteen, hän puki sen päälleen.  Kun hän sai puettua itsensä, hän otti salkkunsa ja nousi takaisin vaunuun. Puistelija kulki, niin kuin Jukka mainitsikin, kaikilla rataosuuksilla kuukausilipulla. Niin kuin tuossa edellä onkin jo kerrottu, minäkin kuulin, että sukulaiset ostivat kuukausilipun hänelle.  Puistelijankin näin työmatkoillani useamman kerran.
Konduktööreillä sitä taatusti olisikin kerrottavaa matkustamon puolelta!

[Joni Lahti]

Muistanpa hyvinkin tuon ruskeassa nahkatakissa ja baskerissa (väriä en muista) matkustelevan tädin. Hänen kumara ryhtinsä näkyi mielestäni jonnekin 1970-luvun loppuun Helsingin ja Riihimäen asemilla. Hyvin monet kustuivat häntä "Kirppu-Iitaksi".

Hän todella ravisteli asemilla takkiaan rajusti ikään kuin siitä olisi pitänyt saada jotain irti. Sitä en tiedä, kuka lipun maksoi. Ei "Iiita" mikään kamalan kiltti tati ollut, vaan hän saattoi ärhennellä muille, jos tunsi olonsa häirityksi junassa.

[Joni Lahti]

Sen verran lisää "Kirppu-Iitasta", että kyllä hän puisteli muutakin kuin sitä nahkatakkiaan. Ainakin pari kertaa satuin paikalle, kun meni muuta kamaa.

[Esko Ampio]

Puistelija  bongattu aikoinaan Turussakin. Sitten Emma, Joensuun? on myös tuttu ilmiö 60 -luvulta pohjoisen junissa. Usein häntä laulatettiin. Onpa kerran laulaa helkäyttänyt polvellani istuen. Mitä lie lemmenlaulua. Hän olikin hyvissä väleissä meidän sähkötyökuntalaisten kanssa. Kun jokainen viikonloppu tavattiin matkustaa samoin junin.

Sitten 50- 60- luvulla Riihimäen asemalaiturilla I, tulee rouva ja kysyy Laakson "Pisiltä", miten juna lähtee. Johon "Pisi": ensin  viheltää, sitten puuskuttaa ja kun pääsee tuon mutkan taakse, niin meneekin jo niin perkeleellisesti.

[Risto Itkonen]

Emmma ja Joensuun Elli olivat eri henkilöitä vaikkakin molemmat saman ikäisiä ja lyhyehköjä naisia.
Joensuun Elli kulki vielä 1970-luvulla Savon radalla ja muillakin Itä-Suomen rataosilla. Elli oli aika äänekäs ja saattoi todella laulaa lurauttaa.

Muitakin ammattimatkustajia oli kuin kirjoituksissa mainitut, mutta he herättivät vähemmän huomiota.
Havaintojeni mukaan 1960-ja 1970-luvuilla junissa asui ainakin kahdeksan henkilöä. Määrän voisi selvittää rautatietilastosta kaikkien ratojen vuosilippujen myyntimääristä, koska tuolloin eivät kauppamatkustajat käyttäneet enää rautatieden kaikkien rataosien vuosilippua vaan olivat siirtyneet oman auton käyttöön.

[Perttu Karttunen]

Tämäpäs onkin mielenkiintoinen ketju, ei mahda tänä päivää enää ketään samallalailla nousta kulttihenkilöksi rautatieläisten keskuudessa, täytyy tässäkin yhteydessä todeta että ennen oli kaikki toisin.

[Lari Nylund]

Tämäpäs onkin mielenkiintoinen ketju, ei mahda tänä päivää enää ketään samallalailla nousta kulttihenkilöksi rautatieläisten keskuudessa, täytyy tässäkin yhteydessä todeta että ennen oli kaikki toisin.

Ollos huoleton Perttu. Kyllä meillä on edelleen päivittäin keskuudessamme "tunnettuja" vakiomatkustajia, jotka herättävät erilaisia tunteita tavatessa... Toivekappaleena "Sitä saa, mitä tilaa".

[Hannu Korpimäki]

"Puistelijaksi" nimitetty henkilö tuli satunnaisellekin kulkijalle tutuksi 70-luvulla. Muistelen, että olisin jopa Pieksämäellä saakka nähnyt.

Miehiset piippu ja baskeri saivat silloin miettimään kummasta sukupuolesta lieneekään kysymys ja asia on siitä saakka vaivannut.  Hyvä kun nyt selvisi!