Keskustelu alkoi ketjussa
http://vaunut.org/keskustelut/index.php/topic,4239.0.html (Venäläinen tilausjuna Kemijärvellä), mutta siirrän paremman vastauksen uuteen ketjuun, niin löydän tarvittaessa.
Kysymyksessä siis oli antrasiitin, kivihiilen, koksin ja ruskohiilen käytöstä vetureiden polttoaineena. Lukaisin W.A. Tuplin: The Steam Locomotive (Adams & Dart, 1974) ja sieltä polttoaineluvun. Reko-kattiloista lukaisin, mitä M Weisbrod & F Rittig kirjoittivat julkaisussa Das Umbau-Programm der DR: Reko-Lokomotiven. Alla yhteenveto vähäsen yksinkertaistettuna oikoteitä pitkin.
Vanhimmissa vetureissa käytettiin kivihiiltä, mutta se savutti liikaa asutuille alueille soveltuvaksi. Jo Rainhillin kilpa-ajoihin 1829 oli osallistujille vaatimuksena, että veturi poltti koksia, joka on savutonta. Koksin haittana oli, että se oli tuplasti kalliimpaa kuin kivihiili. Koksi tuli kuitenkin vaatimukseksi yleisessä liikenteessä ja siitä lähtien rautatieyhtiöt etsivät keinoja saada kivihiiltä polttavat veturit vähemmän savuttaviksi. Ratkaisuksi osoittautui lisähapen johtaminen tulipesään, mutta ongelmana oli kuinka se tehdään.
Ratkaisuun päästiin, kun G R Griggs (Boston & Providence RR) keksi 1857 rakentaa tiiliholven tulen päälle ja seuraavana vuonna Douglas (Birkenhead, Lancashire & Cheshire Jc Rly) asensi ohjauslevyn tuliaukon yläpuolelle. 1859 Charles Markham ja Matthew Kirtley asensivat molemmat tulipesään ja avot, ongelma oli ratkaistu. Nyt voitiin useimpia hiililaatuja polttaa höyryvetureissa niin, että savun muodostus oli vähäistä. Halvemman hintansa ansiosta kivihiili syrjäytti koksin hyvin nopeasti. Kivihiiltäkin on montaa laatua, mutta se menee liian tarkaksi tässä yhteydessä.
Antrasiitin ongelma on ollut, että se on liian pienirakeista. Tarvittiin hyvin laaja tulipesä, jotta ilmavirta voitiin pitää riittävän hitaana, jotteivät muruset lentäneet piipusta ulos vedon mukana. Muutoin se olisi ollut hyvää polttoainetta.
Kuten Kimmo sanoi, niin ruskohiili ei ole sopivaa veturipolttoainetta. Sen vuoksi Saksassa se jauhettiin pieneksi (Kohlenstaub) ja poltettiin siinä muodossa. Kohlenstaub-vetureiksi muutettiin lähinnä raskaita tavarajunavetureita.
Reko-kattila (DDR:ssä) kehitettiin pääasiassa siksi, että olevat kattilat olivat huonoja kestävyydeltään. Niissä oli joko rakennevika tai valmistusainevika. Sopimaton rakenneaines (Baustoff) oli St 47 K. Pikajunavetureilla haluttiin ajaa 20-30000km/kk ja kattilaviat eivät sopineet kuvioon. Kaikki veturit, joilla laskettiin olevan 20-30 vuotta taloudellista käyttöikää edessään, saivat uudet kattilat.