Hyvin samanlaiselta vaikutti P 791:n runko myös tänään to 8.1. Kyseessä saattoi olla täsmälleen sama runko.
Eihän se sama ollut, koska eilinen on vasta tänään ollut perillä Moskovan Lokakuun (Leningradin) asemalla. Tänäinen on kohdannut eilisen jossain Bologoen suunnalla. Näissä viidessäkymmenessä Suomessa vierailevassa junassa (50 junaparia => sata junaa) kulkee kaikkiaan 16 erilaista junarunkoa.
Siinäpä olisi haastetta ottaa kaikista täällä vierailleista rungoista kuvat! Jokin junista teki välitöinään keikan Murmanskiinkin ja taisi joku toinen käydä Varsovassa. Kuopion viimeisen viikon junat ovat muuten useimmiten Moskovan Kiovan varikolta kotoisin ja lähtevät/saapuvat "Kievskajalta". Jonkinlaista eksotiikkaa on nähty siis Ukrainan suunnan linjaltakin nyt meillä. Viime vuonna sykähdyttävimmät rungot olivat Lokakuun rautatien Pietarin-Adlerin (= Sotšin) junat.
Aiemmin ei liene ollut Suomeen liikennöineitä junia, joiden lähtö-/määräpaikka on ollut Moskova-Kiovan asema? Se on "pienen" mutkan takana Lokakuun rautatietä ajatellen, sillä ajoaika on noin neljä tuntia pidempi Moskova-Kiovan asemalta Pietariin kuin jos olisi lähtenyt suoraan Moskova-Leningradin asemalta. Minkähänlainen kierros junilla onkaan matkallaan?
Äkkiseltään sanottuna tuollainen Moskova-Lappi-Moskova -juna on kunnon työviikon reissu RZD:n vaunuhenkilökunnalle: 1. puolipäivä lähtö Mo, yö junassa, saapuminen Suomeen, 2. päivä iltapäivällä perillä, huoltotoimet (WC-tankkien tyhjennys, vesitys) ja illalla paluulähtö, yö junassa, 3. päivä junassa, lähtö Suomesta, yö junassa, 4. puolipäivä saapuminen Mo. Eipä ihme, että kussakin makuuvaunussa on 24h-palvelua varten kaksi päivystävää vaunuhoitajaa, mahdollisessa ravintolavaunussa on keittiöpäällikkö, kokki, tarjoilija, tiskaaja (?) jotta aina olisi tarjolla tuoretta sampea ja seljankaa ja sitten on tietysti junapäällikkö, joka vastaa kaikesta hallinnollisesta toiminnasta junarungossa ja lisäksi on matkalla myös junarungon tekniikasta vastaava ja esiintyvät mahdolliset viat korjaava asentaja. Hallinnollisesti hän on junapäällikön varamies. 18-vaunun perusvenäläisessä junassa on näin laskien RZD:n henkilökuntaa ehkä noin 40. Suomen charterit olivat toki järkiään tuota lyhyempiä, kun ei RHK:n asemille kertakaikkiaan mahdu yleisliittolaista "normimittaista" henkilöjunaa, vaan ratapihat ja laiturit ovat melko lyhyentumppeja. Mainittakoon vielä, tietysti, että Suomessa näissä junissa on lisäksi yksi-kaksi VR:n konduktööriä ja junaa toki ajaa VR:n kuljettaja kotimaisen veturin puikoissa.