VR-Yhtymä rakentaa Ouluun uuden veturien ja matkustajajunien kunnossapitovarikon. Rakentaminen aloitetaan maansiirtotöillä kesäkuussa, ja varikko valmistuu ensi vuoden lopussa. Oulun varikkohanke koostuu kolmesta erillisestä rakennuksesta. Suurin yksittäinen rakennus on ratapiha-alueen eteläpäähän tuleva juna- ja huoltohalli, jonka maksimipituus on 334 metriä ja leveys 77 metriä. Lisäksi vanhan varikon itäpuolelle rakennetaan pesuhalli ja eteläpäähän sorvihallin jatke. Uusien rakennusten yhteispinta-ala noin 17 500 m².
Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 46 miljoonaa euroa. Tiloihin siirtyy yhteensä noin 300 henkeä kaluston kunnossapidosta, vetopalveluista, operaatiopisteestä sekä junien catering- ja siivouspalveluista.
tekniikka&talous