Tampere - Pori-radalla tehtävät ratatyöt vaikuttavat junien kulkuun tästä päivästä joulukuun puoliväliin saakka.
Kaksi junavuoroa korvataan maanantaista torstaihin linja-autoilla 4. kesäkuuta - 9. elokuuta. Korvattavat vuorot ovat Porista kello 10.08 Tampereelle liikennöivä
taajamajuna H 464 sekä Tampereelta Poriin kello 12.07 kulkeva
taajamajuna H 465.
Porista Tampereelle liikennöi kaksi linja-autoa, joista toinen lähtee junan lähtöaikaan ja ajaa suoraan Tampereelle. Toinen, väliasemat (Harjavalta, Kokemäki, Vammala, Karkku, Nokia) kiertävä linja-auto lähtee Porista ja väliasemilta jo noin tuntia ennen normaalia junan lähtöaikaa. Linja-autoilta on Tampereella jatkoyhteydet junilla puolen päivän aikaan kaikkiin suuntiin.
Tampereelta lähtee klo 12.15 samoin kaksi linja-autoa, joista toinen ajaa suoraan Poriin ja toinen kiertää väliasemien kautta. Väliasemien kautta ajettava vuoro jää junan aikataulusta myöhään vajaan tunnin. Korvaavat linja-autot lähtevät rautatieasemien edustalta.
Tästä kuusta alkaen myös junien matka-aika pitenee, sillä lähtöajat Porista ja Tampereelta aikaistuvat enimmillään 15 minuuttia. Porin Jazzien aikaan kaikki vuorot ajetaan normaalisti junilla.
Elokuun puolivälistä joulukuulle ratatyöt vaikuttavat siten, että Tampere-Pori-välillä korvataan kuusi junavuoroa linja-autoilla maanantaista perjantaihin. Ratatyöt voivat vaikuttaa junavuoroihin myös viikonloppuisin. Syksyn muutoksista ja linja-autojen aikatauluista tiedotetaan tarkemmin elokuun alussa.
radio 957