Oulun ja Kontiomäen välinen rataosuus kaipaa pikaista perusparannusta.Radan perustuksen korjaaminen, nykyisten puupölkkyjen korvaaminen betonipölkyillä ja kiskojen uusiminen olisi aloitettava kahden vuoden sisällä.
- Rataosuudella kunnossapito on hoidettu hyvin, mutta radan rakenne ei kestä montaa vuotta, sanoo kolmekymmentä vuotta radan parannustöitä tehnyt työnjohtaja Pauli Seppänen.
Keväisin Oulun ja Kontiomäen välisellä radalla on routavaurioiden takia ollut monia myöhästymisiä. Kontiomäen ja Ämmänsaaren väliselle raskaan puutavaraliikenteen rasittamalle rataosuudelle kaivataan myös peruskorjausta.
- Muut Sotkamossa ja Vartiuksessa olevat Kainuun rataosuudet ovat hyvässä kunnossa, sanoo Seppänen.
Seppäsen johtama neljän miehen ryhmä on uusinut Kainuun rataosuuksilla tämän kesän aikana kilometripylväät ja paikantamismerkit, samalla radalla olleet pienet virheet on huomioitu ja korjattu. Kilometripylväät ja paikannusmerkit vaihdetaan kaikilla rataosuuksilla koko Suomessa tämän vuoden aikana.
Lähitulevaisuudessa liikennevirastolle aiheuttaa kovan ponnistuksen Kontiomäki – Iisalmi - Ylivieska radan sähköistys.
- Rata on muuten kunnossa, mutta työtä teettävät osuudella olevat monet radanylistyskohdat, kertoo Pauli Seppänen.
Lähde: Yle Oulu
http://yle.fi/uutiset/oulu_-_kontiomaki_-radan_peruskorjauksella_kiire/6304823Nykyisellä tahdilla jos 2030 mennessä saavat perusparannettua niin on ihme.