Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Venäläiset ehdottavat henkilöjunia Oulun ja Petroskoin välille  |  << edellinen seuraava >>
Sivuja: [1] | Siirry alas Tulostusversio
Harri Junttila
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 1596


« : Lokakuu 01, 2012, 16:12:33 »

Venäläiset ehdottavat henkilöjunia Oulun ja Petroskoin välille

VR aikoo selvittää, olisiko henkilöliikenne taloudellisesti kannattava.


Venäjällä on pohdittu henkilöjunaliikenteen avaamista Petroskoista Kostamuksen kautta Ouluun. Asia tuli esille viime viikolla, kun VR:n edustajat tapasivat Venäjän rautateiden edustajia Petroskoissa.

Samalla keskusteltiin henkilöjunaliikenteen käynnistämisestä Joensuun ja Petroskoin sekä Imatran ja Pietarin välille.

VR:n kaukoliikennejohtaja Ari Vanhanen sanoo, että venäläisten tuoreita keskustelunavauksia ei ole ehditty Suomessa vielä käsitellä.

”Joensuun ja Petroskoin välinen liikenne on ollut esillä yli kaksikymmentä vuotta, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Reitti Kostamuksen kautta Ouluun oli ihan uusi idea.”

Oulun ja Petroskoin välisen henkilöliikenteen toteutumiseen Vanhanen ei ota vielä kantaa.

Neuvottelut jatkuvat

”Teemme omat selvitykset ja mietimme, ovatko nämä realistisia ajatuksia. Lähdemme siitä, että liikennöinnin pitäisi olla VR:lle kannattavaa.”

Seuraava tapaaminen venäläisten kanssa on joulukuussa. ”Asia on silloin varmaan esillä. Epäilen, että keskusteluja jatketaan ensi vuoden puolella”, Vanhanen sanoo.

Oulun ja Kostamuksen välillä liikkuu nykyisin paljon tavaraliikennettä. Raideyhteys kulkee Kuhmon Vartiuksen raja-aseman kautta.

Ainakin Suomen puolella rataverkko on siinä kunnossa, että henkilöstöliikenne olisi mahdollinen.

”Se täytyy ottaa huomioon, että Oulun ja Kajaanin välinen rata on hyvin vilkkaasti liikennöity. Aikataulujen rakentaminen sinne voisi olla hankalaa, mutta eiköhän sekin onnistuisi”, Vanhanen sanoo.

Lähde: Kaleva

http://www.kaleva.fi/uutiset/pohjois-suomi/venalaiset-ehdottavat-henkilojunia-oulun-ja-petroskoin-valille/607457/
tallennettu
Toni Hartonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 682


« Vastaus #1 : Lokakuu 01, 2012, 16:30:15 »

vai että vilkasta liikennettä?? henkilöjunia kulkee 8 kpl ja tavarajunia 10 kpl per vrk. Tässä sitä nähdään taas tämä monopolin vastahankasuus, annettais venäläisten operoida kun haluja on, mitä sitä Vr:ää tähän sotkemaan.
tallennettu
Riku Outinen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 884


« Vastaus #2 : Lokakuu 01, 2012, 17:04:06 »

vai että vilkasta liikennettä?? henkilöjunia kulkee 8 kpl ja tavarajunia 10 kpl per vrk. Tässä sitä nähdään taas tämä monopolin vastahankasuus, annettais venäläisten operoida kun haluja on, mitä sitä Vr:ää tähän sotkemaan.

Eikös Vanhanen tuossa totea, että nämä mahdolliset junat saataisiin todennäköisesti mahdutettua Kontiomäki-Oulu välille? Eikait tuolla välillä oikeasti ihan hirveästi vapaata ole ottaen huomioon liikenteen määrän, pitkät liikennepaikkavälit, ja sen ettei linjasuojastusta ole?
tallennettu
Jyrki Talvi
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 899


« Vastaus #3 : Lokakuu 01, 2012, 18:27:24 »

Kon - Ol välillä on kauko-ohjaus ja, akselin laskentaan perustuva suojastus. Mutta raha varojen puiteissa toki pitäisi, parantaa suojavälit olisi. Jaettu suojastus opastimilla ja näin ollen, voitaisiin lisätä kapasitettia odotan. Mielenkiinnolla miten tämäkin junahanke etenee. Toki venäläiset turistit tuovat tuloja jo, nytkin mutta ihmisten ei tarvitsisi. Matkustaa välttämättä etelän kautta joka taas, säästää aikaa.
tallennettu

Junia Oulaisten asemalla.
Timo Valtonen
Käyttäjä
Poissa

Viestejä: 414


« Vastaus #4 : Lokakuu 01, 2012, 19:26:55 »

Tätä samaa venäläisten uusinta avausta on jo käsitelty täällä http://vaunut.org/keskustelut/index.php/topic,5162.0.html


Kaino toivomus: Olis vähän käyttäjäystävällisempää jos saman uutisen ruotiminen tehtäisiin yhdessä ja samassa ketjussa.
tallennettu
Sivuja: [1] | Siirry ylös Tulostusversio 
Ajankohtaiset  |  Uutiset  |  Aihe: Venäläiset ehdottavat henkilöjunia Oulun ja Petroskoin välille  |  << edellinen seuraava >>
Siirry:  
Powered by SMF | SMF © 2006-2008, Simple Machines | © 2025 Resiina