Objektiivi on subjektiivinen asia
mutta pistänpä minäkin lusikkani soppaan.
Aloittajan kysymykseen sanoisin omasta vaatimattomasta kokemuksestani (harrastelijan), että olen samaa mieltä kuin muutkin: ei ole yhtä oikeaa linssiä. Ihan ensimmäinen sääntö on, että paras kamera ja optiikka on se, joka on mukana ja valmiina. Toinen sääntö on, että useimmiten hyvä kuva on enemmän kuvaajan taidoista kiinni kuin kameran tekniikasta. Välineisiin voi sijoittaa, jos haluaa, mutta ensin kannattaa olla selvillä siitä mitä haluaa vastineeksi.
Järkkärin hyvä puoli on juuri se, että optiikkaa voi vaihtaa tilanteen mukaan. Ei tarvitse olla yhtä ainoaa yleispätevää rööriä, voi olla erilaisia, joista valitsee tilanteeseen sopivan: puskakuvaukseen pitkän zoomin, hämärään kalustohalliin nopean laajakulman. Silloin ei turhaan maksa pitkän zoomin valovoimasta eikä laajakulman zoomista, kun ei kumpaakaan tarvitse.
Jos tuntuu, että nykyinen optiikka on jotenkin huono, muttei osaa määritellä miten, kannattaa kuvata sen verran, että löytää rajat. Pari vinkkiä: Canonin 18-55 mm kittilinssi tuppaa olemaan parhaimmillaan osapuilleen aukolla 5.6 tai 8. Ulkona päiväsaikaan valoa on yleensä muutenkin riittävästi, joten isompia aukkoja (=pienempiä numeroita) ei juuri tarvita eikä linssi telepäässä (55 mm kohdalla) juuri suurempaan pystykään.
Jos taas valoa ei ole riittävästi, pitää vastaavasti nostaa kennon herkkyyttä (ISO) tai jatkaa valotusaikaa, oikein pimeässä molempia. Jos kuvataan käsivaralta, kuvanvakaaja vähentää heilumisen vaikutusta ja auttaa saamaan terävän kuvan. Jos taas kuvattava kohde liikkuu ja siitä pitäisi saada terävä kuva, kuvanvakaaja ei auta yhtään mitään. Se kannattaa päinvastoin kytkeä pois päältä siinä tapauksessa, että liikkuvaa kohdetta seurataan kameralla, jota käännetään jalustan ns. videopäällä. (Videopää mahdollistaa liikkeen vapauttamisen tai lukitsemisen suunta kerrallaan, kuulapää on joko kokonaan löysä tai lukossa.)
Useimmissa objektiiveissa ilmenee enemmän tai vähemmän värivääristymiä (kromaattista aberraatiota), vinjetointia (nurkkien tummeneminen) ja muotovirheitä. Niitä voi korjata kuvankäsittelyssä tiettyyn rajaan asti. Kuvankäsittelyssä voi myös hieman terävöittää sumean oloista kuvaa ja korjata värejä, mutta sumeaa kuvaa ei saa jälkikäteen tarkaksi. (Siihen eivät nämä perinteiset kamerat pysty.)
