"VR:n ohjausvaunutilaus saatetaan joutua peruuttamaan.
EU:n vuoden 2013 rautatiedirektiivin mukaan rautatiekalusto on turvallisuuden kasvaneista vaatimuksista johtuen rakennettava kaikilta osiltaan sellaiseksi, että junan kulkuun ei voida vaikuttaa mistään muualta kuin veturin ohjauslaitteista, lukuunottamatta hätäjarrutusta, ja senkin tulee olla veturinkuljettajan peruutettavissa. Direktiivissä ei mainita sanallakaan ohjausvaunujen tyyppisiä laitteita, ja ilmeisesti uusille ohjausvaunuille ei voida antaa tyyppihyväksyntää EU:n alueella direktiivin sanamuodon ollessa voimassa. Periaatteessa kyse on huonosta sanavalinnasta direktiiviä muotoiltaessa, mutta hyväksyttyä EU-direktiiviä ei voida sivuuttaa.
Pahimmassa tapauksessa VR saattaa joutua peruuttamaan tuoreen ohjausvaunutilauksensa, tai ainakin siirtämään vaunujen toimituksia toistaiseksi. "
http://yle.fi/uutiset/ohjausvaunut_perutaan/6435700