Tavallaan Suomessa vallitsee silti 1524mm ongelma. Uskon rautateiden kilpailun kehittämisen olleen Ruotsissa helpompaa siinä mielessä, että käytettyä kalustoa on saanut verrattain helposti muualta Euroopasta, missä raideleveys nyt vain sattuu olemaan sama kuin Ruotsissa.
Raideleveys saattaa olla ongelma pienempien toimijoiden osalta, jotka mahdollisesti perustavat toimintansa käytettyyn kalustoon. Suurempien toimijoiden osalta tämä on tuskin ongelma. Kun uutta kalustoa tilataan tehtaalta, on raideleveys tilauskirjassa vai yksi speksi. Osaako joku arvioida sitä, onko raideleveyden muuttaminen käytetyn kaluston osalta teknisesti mahdollista ja/tai taloudellisesti järkevää?
Erään kansainvälisen vaunuvalmistajan kanssa käymäni keskustelun perusteella telien vaihto ei ole ainakaan tavaravaunuihin käytännössä kannattavaa.
Teli pyöräkertoineen voi muodostaa tavaravaunun arvosta 50-60 %. Pelkkä telien uusiminen maksaa siis yli puolet uuden vaunun arvosta, mutta vaunun käyttöikä on edelleen enintään rungon jäljellä oleva käyttöikä.
Tässä luvussa piilee myös hyvin pitkälti syy siihen, miksi kotimaista kilpailua ei rautateille nykytilanteessa tahdo syntyä. Kysymys ei ole rohkeudesta eikä rahan puutteesta, vaan rahoituksen saamisesta.
Rahoitusyhtiö joutuu miettimään omiensa saamista myös siinä tilanteessa, että luototettava yritys menettää sopimuksensa tai tekee kertakaikkisen konkurssin. Toiminnan päättyessä vaunusto on siis realisoitavissa ehkä vain 40-prosenttisesti, koska kansainvälisillä vaunumarkkinoilla viisijalkaiset telit ovat romutavaraa.
Toisaalta kansainvälinen operaattori punnitsee liiketoiminnan tuottomahdollisuuksia riskeihin nähden myös maiden kesken. Tämä johtaa siihen, etteivät edes DB Schenkerin kaltaiset yhtiöt tule Suomeen, koska rahaa voi tehdä helpommin muuallakin. Riski romutavaraksi päätyvistä teleistä yksinkertaisesti keikauttaa kannattavuuslaskemat miinusmerkkisiksi.
Nykyisestä umpikujaan ajautuneesta tilanteesta on vaikeaa nähdä muuta ulospääsyä, kuin seurata Ruotsin ja Iso-Britannian esimerkkejä.