Junanvaunun katolle kiivennyt poika sai rajun sähköiskun

[Oskari Kvist]

Silti kannattaa pysyä kaukana, todella kaukana ajojohtimista. Noin vuonna 1980 kerrottiin legendaa, että ajojohdin olisi kahden metrin päästä tappanut miehen. Lapin lisää tai ei, niin kostealla kelillä pitkäkin valokaari on mahdollinen. Varoetäisyys on joka tapauksessa tuo mainittu kaksi metriä ja normaalisti ajojohtimeen kannattaa suhtautua kuin rataan: lähelle ei ole mitään asiaa.

Kuivan ilman läpilyöntikestävyydeksi annetaan usein luokkaa 3kV/mm, mutta siinäkin on monta muuttujaa. Metrissä tai parissa lienee Lapinlisää, mutta esim. ilmankosteus tekee tepposia ja varoetäisyys on ihan syystäkin suuri. Ja tosiaan junan yläpuolella voi olla muitakin jännitteisiä rakenteita kuin ajojohto.

Tuo legenda kuulostaa siltä että joku on kävellyt ongenvavan kanssa (tietysti hiilikuitua) ajojohtimen alta tasoristeyksessä, ja saanut sätkyt. Näitä valitettavasti sattuu, vaikkei pitäisi. Onkivavan pää on lisäksi vielä "koulukirjaesimerkki" pahimmasta mahdollisesta elektrodista, johon sähkö mieluiten jostakin hyppää valokaarena.

3 kV/mm on muistaakseni tasaisten lattaelektrodien päiden välillä. 1 kV/mm taas terävien piikkimäisten elektrodien välillä, ilmassa jossa ei ole kosteutta (?). Terävien piikkimäisten elektrodien välillä hyppyetäisyys on 27,5 mm, jos oletetaan että ratajohdossa on 27,5 kV tyhjäkäyntijännite.

Mutta, jos tuo lasketaan 3 kV/mm hyppyetäisyydellä tasaisten lattaelektrodien välillä, niin näinollen minimietäisyys, jolla viimeistään valokaari hyppää ratajohtimesta tapauksessa kuin tapauksessa, on 9,1 mm.

Ilmankosteuden merkitystä en noihin arvoihin osaa arvioida, jossain varmaan on tutkimustietoa asiasta.

Pakkasella on mielenkiintoista välillä, kun lunta sataa/huurretta kertyy eristimien päälle, niin jostakin kohti aina lunta ei ole. Korona pitää lumen poissa.

Asiasta männynkäpyyn, kostealla kelillä junan virroitin suihkii ajojohdosta vettä ympärilleensä. Mahtaako pisaroihin siirtyä staattista varausta ajojohtimen silloisen puolijakson huipusta, vai kumoaako heti perään tuleva vastakkainen puolijakso vesipisaran varauksen, ennen kuin vesipisara irtoaa ajojohtimen sähkökentän vaikutuspiiristä? Veden sähkönvarauskyvystä minulla ei ole mitään hajua.

[Mikko Mäntymäki]

Paluujohtimista se johto jossa ei ole eristimiä tolpissa on maajohto, muissa kulkee se 20-28kV turvaetäisyys 2m.

[Jouni Hytönen]

Sateella tavallisella matkustajalaiturilla kävellessä sateenvarjokin sirisee iloisesti kädessä.

[Pave Saarinen]

Silti kannattaa pysyä kaukana, todella kaukana ajojohtimista. Noin vuonna 1980 kerrottiin legendaa, että ajojohdin olisi kahden metrin päästä tappanut miehen. Lapin lisää tai ei, niin kostealla kelillä pitkäkin valokaari on mahdollinen. Varoetäisyys on joka tapauksessa tuo mainittu kaksi metriä ja normaalisti ajojohtimeen kannattaa suhtautua kuin rataan: lähelle ei ole mitään asiaa.

Tuohon haluaisin lisätä yhden kokemuksen. Kun aikaisemmin käytin junaa ja joskus satoi tai oli muuten kosteaa tai sumuista. sitten kun seisoin siinä laiturilla sateenvarjo pystyssä, alkoi se aina kummallisesti väristä. Ei siis kannata mennä johtimien alle pitkien seipäiden kanssa..

[Toni Hartonen]

Koulujen valistus millä tolalla nykyään?

Miten koulut tähän liittyy?

Kouluissa valistetaan lapsia sähköradanvaaroista, junien hiljaisuudesta, nopeudesta, turvaetäosyyksistä, jne... Hyvinkin oleellinen tapa tavoittavat lapset ja nuoret!

Mistä muista vaarallisista asioista pitäisi koulussa opettaa? Kuinka usein pitäisi tällainen turvakoulutus kerrata? Pitäisikö siitä pitää tentti?

Onko näitä kiipeämisjuttuja enemmän nyt kuin 15 vuotta sitten, 10 vuotta sitten, 5 vuotta sitten?

Koko tällä liirumlaarumilla tarkoitan sitä, että asioita tapahtuu ja kaikkea ei voi estää. Edes valistamalla.

Nyt annoit hyvän vinkin, en tiedä tentataanko näitä asioita koulussa, mutta sellainen yleis-sivistävä aine , aiemmin oli kansalaistaito, nyt ei enää. Uskonnon opetuksesta voisi napsasta yhden tunnit viikossa tähän,
Opeteltaisiin turva-asioita mm tämä liikenneasiat, alkusammutusta ja elvyttämistä ja hätäkeskukseen soittamista, miksei myös uimakoulu liikunnan kanssa yhteinen.
Kyllä alkaisi suomen nuoriso taas sivistymään;-) Jumalan hoilaamista vain yksi tunti vähemmän ja saataisiin nämä asiat.

[Oskari Kvist]

Silti kannattaa pysyä kaukana, todella kaukana ajojohtimista. Noin vuonna 1980 kerrottiin legendaa, että ajojohdin olisi kahden metrin päästä tappanut miehen. Lapin lisää tai ei, niin kostealla kelillä pitkäkin valokaari on mahdollinen. Varoetäisyys on joka tapauksessa tuo mainittu kaksi metriä ja normaalisti ajojohtimeen kannattaa suhtautua kuin rataan: lähelle ei ole mitään asiaa.

Tuohon haluaisin lisätä yhden kokemuksen. Kun aikaisemmin käytin junaa ja joskus satoi tai oli muuten kosteaa tai sumuista. sitten kun seisoin siinä laiturilla sateenvarjo pystyssä, alkoi se aina kummallisesti väristä. Ei siis kannata mennä johtimien alle pitkien seipäiden kanssa..

Tuo on ajojohtimesta indusoitunutta sähköä. Olen itsekin kerran mitannut yleismittarilla (AC-puolella) miten kova jännite esimerkiksi maassa olevaan kamerajalustaan voi indusoitua yllä olevasta ajojohtimesta, etäisyydestä rataan riippuen se on jotain 20-60 voltin luokkaa. Mitä kosteampi keli, sen enemmän se tuntuu. Kyllähän se vähän käsissä värisee, mutta se on vaaratonta. Virtaa ei jalustaan tai muuhun metalliesineeseen indusoituneesta sähköstä tule edes puolta milliampeeria. Toki ei millään esineellä saa mennä ajojohtimia kohti sohimaan, tällit sieltä tulee.

[Lauri Uusitalo]

Koulujen valistus millä tolalla nykyään?

Miten koulut tähän liittyy?

Kouluissa valistetaan lapsia sähköradanvaaroista, junien hiljaisuudesta, nopeudesta, turvaetäosyyksistä, jne... Hyvinkin oleellinen tapa tavoittavat lapset ja nuoret!

Mistä muista vaarallisista asioista pitäisi koulussa opettaa? Kuinka usein pitäisi tällainen turvakoulutus kerrata? Pitäisikö siitä pitää tentti?

Onko näitä kiipeämisjuttuja enemmän nyt kuin 15 vuotta sitten, 10 vuotta sitten, 5 vuotta sitten?

Koko tällä liirumlaarumilla tarkoitan sitä, että asioita tapahtuu ja kaikkea ei voi estää. Edes valistamalla.

Nyt annoit hyvän vinkin, en tiedä tentataanko näitä asioita koulussa, mutta sellainen yleis-sivistävä aine , aiemmin oli kansalaistaito, nyt ei enää. Uskonnon opetuksesta voisi napsasta yhden tunnit viikossa tähän,
Opeteltaisiin turva-asioita mm tämä liikenneasiat, alkusammutusta ja elvyttämistä ja hätäkeskukseen soittamista, miksei myös uimakoulu liikunnan kanssa yhteinen.
Kyllä alkaisi suomen nuoriso taas sivistymään;-) Jumalan hoilaamista vain yksi tunti vähemmän ja saataisiin nämä asiat.

Tästä olen samaa mieltä. Vaikka jenkkien koulusysteemiä parjataan (osittain syystäkin) niin kaksi asiaa ottaisin Suomeen käyttöön. Toinen on 5 minuutin välitunnit. Ja toinen on kansalaistaidon ja yhteiskuntaopin yhdistäminen.

Jenkeissä muksut kävivät koulua ja siellä oli aine Social Studies. Sisälsi uskonnon (siis kaikkien isoimpien uskontojen läpikäymisen), historian, yhteiskuntaopin yms. Ja se tehtiin kurssittain, eli ei hypitty tunnin välein aiheesta toiseen vaan tehtiin jakso Euroopan historiaa, jakso USA:n historiaa jne.

Käsittämätöntä, että keskustellaan siitä onko (esim 7. luokkalaisella) 2 tuntia viikossa ruotsinkieltä pois jostain tärkeämmästä, kun sama aika viikosta käytetään uskonnon opetukseen. Ja se opetus on Suomessa lähes tunnustuksellista, vaikka muuta väitetäänkin.

Ugh.

[Lauri Uusitalo]

Tuo on ajojohtimesta indusoitunutta sähköä. Olen itsekin kerran mitannut yleismittarilla (AC-puolella) miten kova jännite esimerkiksi maassa olevaan kamerajalustaan voi indusoitua yllä olevasta ajojohtimesta, etäisyydestä rataan riippuen se on jotain 20-60 voltin luokkaa.

Kunpa ihmiset ymmärtäisivät sen virran merkityksen. Muutenhan kaikki sähköpaimeneen (10kV?) törmänneet olisivat karrella.

[Topi Lajunen]

Paluujohtimista se johto jossa ei ole eristimiä tolpissa on maajohto, muissa kulkee se 20-28kV turvaetäisyys 2m.

No, se maadoitusjohdin ei ole paluuvirtajohdin. Lisäksi, paluuvirtajohtimet on maapotentiaalissa, joskin siinä on itsessään jonkin verran vastusta, joten junan kulkiessa samassa kytkentäryhmässä, jännitettäkin löytyy. Ei kuitenkaan kymmeniä kilovoltteja.

Toki niihinkin on terveellistä suhtautua kuten muihinkin jännitteisiin osiin.

[Kimmo T. Lumirae]

Ari ja muut ovat oikeassa: sähköradassa on paljonkin jännitteisiä rakenteita, muutakin kuin itse ajojohdin. Ja luultavasti nämä legendat ovat syntyneet juurikin tämäntapaisesta tilanteesta, jossa kaveri on ollut pari metriä ajojohtimesta, mutta kohta koskettamassa jännitteistä kääntöortta.

Toki tiedän, että nämä varoetäisyydet ovat nimenomaan ummikkoja varten. Niissä on huomioitu se, että kädessä saattaa olla ongenvapa tai että kun käden ojentaa suoraksi, niin on melkein metriä lähempänä kohdetta. Sähköalan ammattilaisille on erilaiset arvot, mutta niissä huomioidaan juuri nämä seikat, käytetään ehkä jotain turvalaitetta (putoamissuoja jne. ) että ei vahingossa sohaise itseään lyhyemmän turvaetäisyyden sisäpuolelle eikä myöskään tipauta sinne roikkalamppua johdon päähän roikkumaan jne.

Mutta näistä meidän maallikoiden ei tarvitsekaan tietää mitään sen tarkemmin. Minua ei saisi puolen metrin päähän ajojohtimesta, vaikka käskettäisiin ja vielä maksettaisiinkin. Olen selvinnyt hengissä tähänkin ikään enkä aio tilannetta muuksi muuttaa. Varoetäisyys on kaksi metriä kaikista mahdollisesti jänniteisistä osista ja sillä sipuli.

Ja sitähän tässä keskustelussa ei itse asiassa mitenkään kyseenalaistettukaan 

[[Tunnus poistettu]]

Poikasena kokeiltiin kielellä oliko 4,5 volttisessa taskulampun paristossa puhtia jäljellä ja karskit sähköasentajat kokeilivat 220 voltin johtoja käsin ja jokin seinärasia oli tavallista kytkeä virrat päällä, vaikka sekin  oli jo hengenvaarallista. Se oli silloin,  ja luulisi tiedon lisääntyneen, mutta ei aina siltä näytä.

[Esko Ampio]

Eikö pelkästään sana junarata kerro että piuhoissa kulkee hengenvaarallinen jännite

 Kun nyt ollaan vähän tarkempia, kuten tuossa virta-jänniteasiassa, niin ollan tässäkin. Jännite ei kulje, se vaan on, siis potentiaaliero. Virta kulkee.
Ps. Katsotaan, kuinka pojan käy. Munuaiset saattavat tukkeutua, koska "kypsyneen" elimistön osan hajoamistuotteet.....Tämä olisi se pahin juttu, jos itse tärskystä olisikin selvinnyt.

[Heikki Suonvieri]

25 000 voltin sähkövirta.

jännite

Niin, nimenomaan 25000 voltin jännite, mutta se mikä on se vaarallisin niin siinä piuhassa piisaa myös sitä virtaa, eli ampeereita ihan kunnolla paistella isompaaki kinkkua.

[[Tunnus poistettu]]

Kun tuntuu olevan sähköasiantuntijoita saatavilla, utelen moista: Ennen puhuttiin, että suomalaisen "valovirran" jännite on 220 volttia. Sitten tuli joku EU  tms, joka määritteli normiksi 230. Muuttuiko suomalaisen sähkön jännite miksikään, koska se kuitenkin vaihteli jonkin verran. Asia tuli mieleen kun totesin eteisen 40 wattisen olevan kovin kirkas. Katsoin sitten lampusta, että siinä mainittiin jännitteksi 230 V. Aiemmin oli tapana ostaa, mikäli sai, 240 voltin lamppuja kestävyyden vuoksi. Tämä oli sitä aikaa kun isä lampun osti, eikä ns energiansäästökummajaisista tiedetty mitään.

[Kimmo T. Lumirae]

Niin, nimenomaan 25000 voltin jännite, mutta se mikä on se vaarallisin niin siinä piuhassa piisaa myös sitä virtaa, eli ampeereita ihan kunnolla paistella isompaaki kinkkua.

Näinpä. Rakentelin tässä sähkökärpäslätkästä 9000 voltin teesiivilän    eli kokeilen sillä tehdä pienoisrautatielle nurmikkoa. Ja vaikka minulla siinä on maadoituskytkentä, niin pari kertaa olen saanut siitä jäännösjännitteen sormenpäähän ja ei se kivalta tunnu. Mutta virtahan on siis, mitä lie nanoampeereita.

Sen sijaan tosiaan ajolangassa on puhtia, siitä voidaan ottaa reilu kymmenen miljoonaa wattia jatkuvaa tehoa ja tuollainen valokaari ylittää nämä arvot kirkkaasti, koska henkilön tai eläimen kautta maadoittuva ajojohdin aiheuttaa ylivirtasuojien laukeamisen lähimmällä syöttöasemalla. Virta on siis tällöin 500 ampeerista ylöspäin; veikkaan muutaman tuhannen ampeerin virtapiikkiä valokaaritilanteessa, ihan silläkin, että suojalaitteilla on oma toiminta-aikansa ja virran nousunopeus tuollaisessa tilanteessa on suuri. Eli virta ehtii nousta ehkä tuhansiin ampeereihin, ennen kuin syöttöaseman erotin on ehtinyt aueta niin paljon, että saa virran katkaistua.

Jatkan samaa aihetta: 1950-70 -luvun tekniikkaa edustava paineilmatoiminen veturin pääkatkaisin toimii niin, (mallia Sr1, Sm1-2), että laitteessa on erikseen mekaaninen, avautuva erotin, ja varsinainen katkaisin, jossa periaattessa on metallikuula metalliputken päässä; sähkövirta kulkee putkesta kuulaan ja siitä käyttöön. Nyt kun on tarve avata ns. pääkatkaisija eli pk, se onnistuu, vaikka virtaa olisi paljon ts. 1000-2000 ampeeria valokaari- oikosulku- tms. tilanteessa, siten, että mainittuun putkeen päästetään 5 bar paineilma, joka puhaltaa kuulan irti putken päästä ja näin synnyttää ilmavälin ts. metalli ei ole enää kosketuksissa metalliin ja sähkövirran kulkutie katkeaa; kuitenkin, jos tämä laukaisu tehdään virrallisena eli sähkövirta kulkee, eli sitä käytetään, niin kuulan ja putken välinen ilma ionisoituu ja sähkövirta kulkee edelleen, käyttäen tienään ionisoitunutta ilmaa ja tässä syntyy valokaari. Mutta kun kerran kuula puhallettiin paineilmalla putken päästä irti, puhaltaa se sama paineilma myös sen kuulan ympäriltä valokaaren sammuksiin ja virran kulku lakkaa. Vasta tämän jälkeen avautuu mekaaninen, veitsityyppinen erotin (mallia veitsi kaksipiikkisen haarukan välissä) ja sähkö jää pysyvästi katkenneeksi. Mainittu kuula-putki-systeemi on huimasti ylimitoitettu sille varalle, että esim. päämuuntajassa syntyy oikosulku; tällöin virran määrä (ampereereissa) lähtee sekunnin murto-osassa nopeaan nousuun, ja ennen kuin syöttöaseman iso, hidas kytkin ehtii avautua, ehtisi tuhansien ampeereiden virta räjäyttämään päämuuntajan, mutta kuvatunlainen pääkatkaisija pystyy puhaltamaan poikki (sananmukaisesti!) hyvinkin suuren virran.

[Jyrki Talvi]

Kannatan ajatusta että näistäkin, asioista kerrattaisiin esim ympäristöopin. Entinen kansalaistaidon tunneilla ovat pelastuslaitosten ja Vr-Yhtymän henkilöt kertomassa, sähköradan vaaroista

[Oskari Kvist]

Niin, nimenomaan 25000 voltin jännite, mutta se mikä on se vaarallisin niin siinä piuhassa piisaa myös sitä virtaa, eli ampeereita ihan kunnolla paistella isompaaki kinkkua.

Näinpä. Rakentelin tässä sähkökärpäslätkästä 9000 voltin teesiivilän    eli kokeilen sillä tehdä pienoisrautatielle nurmikkoa. Ja vaikka minulla siinä on maadoituskytkentä, niin pari kertaa olen saanut siitä jäännösjännitteen sormenpäähän ja ei se kivalta tunnu. Mutta virtahan on siis, mitä lie nanoampeereita.

Nyt kyllä voisin väittää muuta. Hetkellinen virta on luokkaa milliampeereita ellei jopa kymmeniä milliampeereita, mikäli sähkökärpäslätkästä löytyy kondensaattori, joka siinä aika todennäköisesti (tietääkseni?) on. Tuon hetkellisen suuremman virran ja jännitteen kestoaika vaan on luokkaa alle millisekunti (kenties mikrosekunti?) oikosulun (kärpäsen, itikan, sormenpäiden tms..) jälkeen, ja kondensaattorin tyhjennyttyä sitten mennäänkin pelkästään paristosta saatavan jännitteen voimalla, jota sähkökärpäslätkä ei jaksa ihan jatkuvasti pumpata kovin suuriin lukemiin, eikä siitä silloin myöskään mitään hirveitä virtoja (ja näinollen tehoja) tule.

[Kimmo T. Lumirae]

Täytyypi katsoa. Tarkoitus on tehdä siitä evoluutiomalli eli Mk II, josta tullee 9000 voltin maustepurkki 

Jonkinlainen konkka selittäisi sen, että hyvän aikaa virran katkaisun jälkeen laitteesta sai vielä näpeilleen.

[Timo Järvi]

Poliisi muistuttaa, että rataverkoston sähköjohtimissa kulkee jopa 25 000 voltin sähkövirta.

Jännitteet, ampeerit, virrat ja voltit iloisesti sekaisin. Ei sitä muuten komisarioksi pääsisikään. Ihan ei taida ajojohtimien poikkipinta-ala riittää tuollaisille virroille.

Kaikki koulut tällä vuosituhannella käyneenä voin kertoa, ettei rautatieturvallisuudesta koskaan puhuttu yhtään mitään.

Mikä on vanhempien lapsilleen antaman valistuksen taso nykyään ? Vähän on huono lähestymistapa olettaa, että koulu hoitaa kaiken sen kasvatuksellisen osuuden, mitä vanhemmat ovat jättäneet opettamatta. Sitä paitsi, ei noihin  suurjännitelinjojen sähkötolppiin (ml. sähköratojen ajojohdinrakenteet) ole turhaan laitettu niitä Varokaa hengenvaara -kylttejä. Jo pelkästään kylteistä voisi päätellä, ettei vaunun katolle kannata kiipeillä sähköistetyllä rataosalla - eikä muutenkaan.

Eikö pelkästään sana junarata kerro että piuhoissa kulkee hengenvaarallinen jännite

Nähtävästi ei, vaikka jokaisessa sähköradan tolpassa taitaa olla vielä oikein varoituskyltti.

Silti kannattaa pysyä kaukana, todella kaukana ajojohtimista. Noin vuonna 1980 kerrottiin legendaa, että ajojohdin olisi kahden metrin päästä tappanut miehen. Lapin lisää tai ei, niin kostealla kelillä pitkäkin valokaari on mahdollinen. Varoetäisyys on joka tapauksessa tuo mainittu kaksi metriä ja normaalisti ajojohtimeen kannattaa suhtautua kuin rataan: lähelle ei ole mitään asiaa.

Jos turvaetäisyyden metrilukemia ei muista, hyvä nyrkkisääntö on se, että mitä isompi linja, sitä korkeampi jännite ja suurempi turvaetäisyys. Työskentelyalueen tulee olla sellainen, ettei turvaetäisyys alitu missään tilanteessa edes vahingossa/huomaamatta. Jo pelkästään 10 kV osuma tekee useinmiten pahaa jälkeä. Youtubesta löytyy havainnollistava videonpätkä aiheesta ja samalla varoittava esimerkki. Voi vain kuvitella, millaista jälkeä syntyy huomattavasti korkeimmista jännitteistä, kuten 25 kV tai 110 kV.

/watch?v=cldaVJHbJek

[Timo Järvi]

Tuo on ajojohtimesta indusoitunutta sähköä. Olen itsekin kerran mitannut yleismittarilla (AC-puolella) miten kova jännite esimerkiksi maassa olevaan kamerajalustaan voi indusoitua yllä olevasta ajojohtimesta, etäisyydestä rataan riippuen se on jotain 20-60 voltin luokkaa. Mitä kosteampi keli, sen enemmän se tuntuu. Kyllähän se vähän käsissä värisee, mutta se on vaaratonta. Virtaa ei jalustaan tai muuhun metalliesineeseen indusoituneesta sähköstä tule edes puolta milliampeeria. Toki ei millään esineellä saa mennä ajojohtimia kohti sohimaan, tällit sieltä tulee.

Aikoinaan oli käytössä perinteisiä moniparisia telekaapeleita (kuparia). Kuulemma sähköradan suuntaisesti maassa kulkevat kaapelit olivat petollisia, jos ei osannut pitää varaansa. Sähköradan suuntaisesti radan vaikutusalueella kulkevan telekaapelin käsittely ilman kunnollista työmaadoitusta ei ollut suotavaa. Vanhalta teleasentajalta olen kuullut, että näpeille tulee iloisesti, mikäli kaapelia menee korjaamaan ilman kunnollista työmaadoitusta. Kaapeli indusoi sähköä, joten otollisella hetkellä jossakin kaapelin osassa saattaa olla jännite. Kuulemma niitä vahinkoja sattui aina joskus myös kokeneille asentajille, ja saattoi siinä tulla sanottua muutama ruma sanakin...

[Martin Hillebard]

Minulla oli yksi mielenkiintoinen kokemus 1960/70 lukujen taitteessa. Rautatien sähköistys Helsingistä Kirkkonummelle oli valmistunut, ja Sm 1 junayksiköt aloittaneet aikataulunmukaisen liikennöinnin. Pääradan suunnan junia vetivät dieselit tai sitten ne olivat Dm lätsyjä tai moottorivaunujunia. Perusparannus- sähköistys- ym työt olivat käynnissä.
     Tapahtui niinä päivinä että olin jälleen kerran matkalla Helsingistä kotiin Järvenpäähän (km. 37) iltapäivän henkilöjunalla. Veturia en muista Hr 12 oli yleinen mutta vaunut olivat neliakselisia puukorisia. Nousin tuttuun Ei -vaunuun ja löysin istumapaikan. Siis matkaan.
     Junaa veti kuten sanottu dieselveturi, mutta Helsinki - Pasila välillä tien yläpuolella oli ajojohto, siis tuohon aikaan vain Turun radalle suuntautuvaa lähiliikennettä varten. Vaunuosaston, "matkustamon" seinän ja lattian rajassa kulki jokun kolmen neljän tuuman paksuinen metalliputki joka kylmänä vuodenaikana oli kuuma eli sen tehtävänä oli pitää matkustajat lämpimänä - vedelläkö vai höyryllä niitä järjestelmiä oli erilaisia.
     Junan saadessa vauhtia, rautaputki alkoi siristä. Aika äänekkäästi. Ihmettelin hetken aikaa mutta sitten alkoi valjeta. Sähköistys! Ei- vaunun kokonaispituus on muistaakseni 20 metrin luokkaa, eli nämä rautaputket päästä - päähän lähes samanmittaiset. Junan liikkuessa putkeen nähden samansuuntaisen ajojohdon alla, siihen indusoitui jännite joka sai torven värähtelemään.
     Että johtopäätökseni oli todennäköisesti oikea totesin Pasilasta lähdettyä, kun ajojohto jatkui jonnekin lännen suuntaan, ja lämpöputki heti vaikeni. - En käynyt putkea "hipelöimään"...olisiko jokin tarkka mittauslaite, näyttänyt jotakin!

[Ossi Rosten]

Kun tuntuu olevan sähköasiantuntijoita saatavilla, utelen moista: Ennen puhuttiin, että suomalaisen "valovirran" jännite on 220 volttia. Sitten tuli joku EU  tms, joka määritteli normiksi 230. Muuttuiko suomalaisen sähkön jännite miksikään, koska se kuitenkin vaihteli jonkin verran. Asia tuli mieleen kun totesin eteisen 40 wattisen olevan kovin kirkas. Katsoin sitten lampusta, että siinä mainittiin jännitteksi 230 V. Aiemmin oli tapana ostaa, mikäli sai, 240 voltin lamppuja kestävyyden vuoksi. Tämä oli sitä aikaa kun isä lampun osti, eikä ns energiansäästökummajaisista tiedetty mitään.

Ei käytännössä, tuo 10v nimellisarvossa menee  toleransseihin joka tapauksessa. Muistaakseni sallittu vaihteluväli jäi edelleen samaksi kuin vanhaan 220v nimellisjänniteaikaankin.

Noihin aikaisempiin sähkön läpilyöntietäisyyksiin (elektronein ja ilman), pitää muistaa että ne on nimenomaan tasajännitteelle. Vaihtojännitteellä ensinnäkin huippujännitehän on Û = U√2 (eli 1,414.. kertainen ilmoitettuun), ja läpilyöntiin vaikuttaa muutkin tekijät, kuten esim. särö(äkilliset, piikkimäiset jännitemuutokset - syntyy esim virroittimen kulkiessa ajolankaa pitkin, virroittimen ja ajojohtimen välisen resistanssin muutosten vuoksi epäpuhtauksien tms. vuoksi) ja juurikin mainittu ilmankosteus ja muut epäpuhtaudet ilmassa. Mm. ajolankapylväisiin sprayjaajilla on omat riskinsä metallipitoisten maalien kanssa, eli kyllä mainittu 3m legenda voi hyvinkin aamuyön kosteina tunteina metallimaalilla sprayatessa pitää hyvinkin paikkansa!

[Kimmo T. Lumirae]

Mutta normitus on jollainen lailla muuttunut? Ennen puhuttiin 220 V tai 380 V kolmivaihetta, ja nyt merkinnöissä on 230 V ja 400 V kolmivaihetta.

[Ossi Rosten]

Mutta normitus on jollainen lailla muuttunut? Ennen puhuttiin 220 V tai 380 V kolmivaihetta, ja nyt merkinnöissä on 230 V ja 400 V kolmivaihetta.

Joo, paperilla se aikanaan tapahtui muutos (mitenkäs muutenkaan yhdessä yössä valtakunnallisesti?). Koitin googlailla vanhaa standardia muistin tueksi, vaan noiden sähköjuttujen standardipapereita ei hanki saada silmien eteen ilman rahaa netistä.

Nykystandardi SFS-EN 50160 joka tapauksessa sanoo vaihteluvälin olevan Un+/-10%. Liekö ollut ennenkin 380/220V +/- 10%, jolloin mm. brittien 240V50Hz laitteet ei oikein suomen määrityksiin kunnolla mahtuneet.

[Kimmo T. Lumirae]

Tai siis...jos 220 volttiin lisätään 10%, niin saadaan 242 volttia? Eli mahtui normien sisään.