Lahden radanvarren alueen kehittämisestä on laadittu ensimmäinen aiesopimus, joka koskee maankäyttöä, asumista, liikennettä, palveluja ja elinkeinojen kehittämistä. Tavoitteena on sovittaa ne yhteen ja päästä toteuttamaan radanvarren suunnitelmia nopeasti.
Aiesopimuksen allekirjoittivat Lahden kaupunki, liikenne- ja viestintäministeriö, liikennevirasto sekä Renor oy. Liikenne- ja viestintäministeri Merja Kyllönen allekirjoitti sopimuksen eilen.
Sopimuksen neuvotteluihin osallistuivat myös valtiovarainministeriö, ympäristöministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Sitra, Hämeen ja Uudenmaan ely-keskukset, Päijät-Hämeen liitto, VR-Yhtymä oy sekä Lahden Seudun Kehitys oy.
Radanvarren alue etenee asemakaavoitusvaiheeseen tämän vuoden aikana. Kaavoitusta ja hankkeita viedään eteenpäin rinnakkain. Ensimmäisenä aletaan rakentaa Matkakeskusta vielä tänä vuonna.
– Keskustan radavarren alue työpaikkoineen ja asuntoineen on Lahden voimallisin yhteys pääkaupunkiseudun kasvuun ja sitä kautta koko seudun kehityksen keskeinen tekijä. Myös Lahden eteläisen kehätien suunnittelun käynnistyminen vauhdittaa alueen rakentamista, Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta kertoo.
Matkakeskuksen itäpuolella sijaitseva Askonalueen kulttuurihistoriallinen teollisuusympäristö muodostaa keskeisen osan radanvarren suunnittelualueesta. Entisiin Askon ja Upon tehdaskiinteistöihin on muodostunut viime vuosina luovien ja tietointensiivisten alojen osaamiskeskittymä. Askonalueen omistavan Renorin toimitusjohtaja Timo Valtonen korostaa julkisten ja yksityisten tahojen yhteistyön merkitystä.
– Askonalueen kehittämistyön lähtökohtana on ollut kulttuurivetoisuus sekä alueellisen innovaatiopotentiaalin tukeminen. Alue rakentuu vaiheittain tiiviissä yhteistyössä kaupungin, alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Renor sitoutuu omalta osaltaan viemään hanketta nopealla aikataululla eteenpäin, Valtonen painottaa.
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/2014/01/15/ministeri-allekirjoitti-lahden-radanvarren-aiesopimuksen